Pääsiäistipu

Ohje


1. Tee paperista soikion muotoinen kaava. Kaava mahtuu juuri ja juuri keltaiselle huovalle. Tämä on tipun vartalo.
2. Piirrä kaava molemmille keltaisille huopapaloille.
3. Leikkaa soikiot irti ja käännä ne vastakkain niin, ettei piirrosviivaa näy eli siistimmät puolet ovat päälle päin.
4. Tee kaava heltalle. Älä tee liian pientä!
5. Piirrä kaava kolmesti punaiselle huopapalalle ja leikkaa palat irti.
6. Laita kaikki osat nuppineuloilla kiinni paikoilleen.
7. Lanka neulan silmään ja solmu päähän.
8. Ompele pienin siistein etupistoin reuna ympäri, mutta vähän ennen kierroksen loppumista muista laittaa vanu.
9. Päättele ompelu yhdellä pienellä pistolla ja solmulla.
10. Leikkaa punaisesta huovasta jalat ja nokka.
11. Leikkaa keltaisesta ompelulangasta 20 cm pitkä pätkä ja pujota se neulan avulla soikion alareunaan roikkumaan ompeleiden alle. Liimaa tai ompele jalat paikoilleen.
12. Liimaa silmät ja nokka.
13. Leikkaa mieleisesi pituinen ripustuslanka ja kiinnitä se neulan avulla tipun taakse pään yläreunaan. Solmi lanka lenkiksi.