Kodin ja koulun ilta toukokuussa 2023

Koulussamme suoritettiin lukuvuoden 2022-2023 aikana Hyvän mielen taitomerkki. Taitomerkki koostuu erilaisista hyvinvoinnin teemoista, jotka vaihtuivat kuukausittain, ja joita käsiteltiin luokissa läpi lukuvuoden eri tavoin. Taitomerkkiä juhlistettiin torstaina 4.5.2023.

Koulupäivän aikana järjestettiin oppilaille aiheeseen liittyvää pientä tekemistä, katseltavaa ja koettavaa. Lisäksi koulupäivän aikana Könönpellon koulun vanhempaintoimikunta tarjosi jäätelöbuffetin oppilaille ja henkilökunnalle.

Samana päivänä vietettiin koronavuosien tauon jälkeen vanhempaintoimikunnan järjestämää Kodin ja koulun iltaa klo 17.30-19.30. Tapahtumassa oli tarjolla mm. talutusratsastusta, VarTa:n säbäpiste ja laukaisututka, paloautoon tutustumista (hälytysvalmius), katuliiduilla taiteilua, kaverikoiriin tutustumista ja taidenäyttely oppilaiden töistä. Kaikki aktiviteetit olivat vanhempaintoimikunnan tarjoamia eli ilmaisia.





Lisäksi 5 A luokan luokkatoimikunta piti kioskia, josta voi ostaa makkaraa, muuta purtavaa, mehua ja kahvia. 

Tapahtumaan olivat tervetulleita oppilaiden, vanhempien ja sisarusten lisäksi myös ukit, mummit, kummit ja muut läheiset!