Ulkopuolinen - henkilökuvassa Silkinpehmee eli Antti Keskinen, suomirapin pioneeri
Antti Keskinen, 39, on kasvoiltaan kuin nuorehko Humphrey Bogart. Keskinen on koulutukseltaan filosofian tohtori, ja hänellä on kaksi työtä.
Hänellä on miellyttävän pehmeä tapa puhua, rutkasti älyä ja sivistystä sekä intohimoinen harrastus, joka voisi olla kolmas työ. Hän on Silkinpehmee, suomirapin underground-pioneeri.
Keskisellä on tavallaan kaikki menestykseen tarvittava saman lippalakin alla.
Mutta hän on aina väärässä paikassa.
Kotona Keskinen oli väärässä paikassa.
Kaksiota Tampereen Kalevassa hallitsivat muovimatot, isän tummat silmänaluset ja television hehku.
Varastomiesisä jäi työttömäksi 1990-alun alun lamassa. Antti Keskisen mielestä kodin ilmapiiri oli lannistunut ja näköalaton. Ne teemat juurtuivat syvälle ainoaan lapseen.
Keskisestä kasvoi pessimistinen poika, jonka mielestä asioita ei kannattanut yrittää. Ne kun menevät pieleen kuitenkin.
Ala-asteellakin Keskinen oli väärässä paikassa.
Ei tästä mitään tule, Keskinen ajatteli, mutta potkaisi silti skeittilaudan vauhtiin ja teki perusflipin. Ennustus toteutti itsensä. Hän kaatui, ja koki skeittiporukan pilkan.
Ala-asteella muut pojat pelasivat tai skeittasivat. Keskinen oli liian kömpelö skeittariksi, hän ei kertaakaan ländännyt yhtään temppua. Hän oli enimmäkseen yksin, eri paikassa kuin muut.
Yläasteella oppilaat saivat kirjoittaa lapulle kahden kaverin nimet, joiden kanssa he halusivat olla samalla luokalla. Kun seitsemännen luokan oppilaat jaettiin luokkiin, Keskinen ei tuntenut luokaltaan ketään ennestään.
”Kukaan ei tainnut kirjoittaa minun nimeäni siihen toivelappuun.”
Yhdeksännellä luokalla Keskinen innostui hip hop -kulttuurista, eikä ollut yksin. Elettiin 1990-lukua ja kaiuttimista pauhasivat Ice Cube, House of Pain, Cypress Hill...”Insane in the brain!”
Keskinen hankki ensimmäisen stereosoittimensa ja farkut, joissa oli denimkangasta enemmän kuin hänen aikaisemmissa housuissaan yhteensä. Hän hankki myös kavereita.
Keskinen alkoi tehdä musiikkia ja räppäsi Andee-taiteilijanimellä kolmen kaverinsa kanssa The Rappas -kokoonpanossa, joka äänitti omakustanteen studiossa ja myi sitä kasettina.
15-vuotiaana Keskinen näki rapduo Nueran keikalla.
”Se oli siisteintä ikinä. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Se herätti. Tätä voi tehdä Suomen Tampeerella.”
Lavalla räpännyt Petri Laurila teki Keskiseen vaikutuksen ja heistä tuli kaverit. Myöhemmin Laurila tuli tutuksi muillekin, rääväsuisena Petri Nygårdina, joka hyvästeli selvää päivää ja nousi reggaerekkaan. Laurilalta Keskinen sai kopioitua levyjä, joita oli hankala hankkia Tampereelta. Hän oppi ymmärtämään rapin monimuotoisuutta.
”Hurahdin ihan täysin rap-musiikkiin.”
Hän oli hetken oikeassa paikassa.
Sitten Keskinen meni lukioon ja oli jälleen kummajainen. ”Olin Kalevan lukion ainoa rapista kiinnostunut oppilas. Siellä rapmeininkiä todellakin väheksyttiin”, hän kertoo.
”Lukioaika opetti sietämään ulkopuolisuutta ja seisomaan omilla jaloilla, kasvatti paksun nahan.”
Vanha yläasteen rapkaveripiiri oli hajonnut eikä lukiosta totisesti löytynyt uusia ystäviä. Keskinen tutki rapkulttuuria kotonaan kuin munkki. Hän luki Source-lehteä ja kirjoitti riimejä pöytälaatikkoon.
Hän vaihtoi taiteilijanimekseen Silkinpehmee ja esiintymiskielen englannista suomeen.
Vaikka Keskisellä ei ollut lukiossa motivaatiota, uskoa tulevaisuuteen eikä haaveammattia, hän kirjoitti laudaturin paperit. Välivuoden jälkeen hän pääsi Tampereen yliopistoon opiskelemaan filosofiaa.
Oli vuosi 1999 ja Keskinen koki jälleen kerran olevansa väärässä paikassa.
Kaiken lisäksi hän valitsi väärin. Keskinen olisi päässyt lukemaan myös englantia, mutta päätyi filosofiaan.
Yliopistossa rahvaanomaisesta rapista tuli rasite, ja Keskinen harkitsi, että jättäisi musiikin kokonaan.
Keskinen valmistui maisteriksi vuonna 2004. Häntä pyydettiin opettamaan matematiikan laitokselle logiikkaa. Keskinen sai yliopistolta apurahoja ja opettajan töitä ja väitteli tohtoriksi vuonna 2010.
Hän oli tohtori ja opettaja, muttei kokenut edelleenkään kuuluvansa joukkoon. Mutta on vaikea kuulua joukkoon, jos ei pidä ihmisistä.
”Yliopistossa olisi pitänyt verkostoitua, mutta en osannut enkä halunnut. Olin kokouksissa ja konferensseissa aina seinän vieressä. En voinut sietää akateemista maailmaa.”
Eikä Keskinen oikeastaan koskaan ole viihtynyt musiikkipiireissäkään, joissa pitäisi harrastaa small talkia ja tervehtiä hymyillen muita.
”Mikään ei tunnu oikealta, luontevalta paikalta. En sopeudu minnekään. En ole ujo, mutta olen aina vähän jännittynyt. Moni ajattelee, että olen hankala.”
Vuonna 2007 alkanut finanssikriisi kiristi korkeakoulujen rahoitusta, ja Keskisenkin apurahahana tyrehtyi.
”Yliopisto on superkova ja superkilpailullinen paikka. Siellä kilpaillaan ihan eri tasolla kuin liike-elämässä.”
”Kaikki ovat olevinaan kollegiaalisia, mutta loppujen lopuksi kaikki hakevat samoja työpaikkoja ja puhuvat toisistaan pahaa selän takana. Yliopisto on dog eat dog -maailma”, Keskinen sanoo nyt.
Juuri paremmin ei mennyt rakkauselämässäkään. Silmäpeli ravintolassa vanhan tutun naisen kanssa johti suhteeseen ja kosintaan, mutta Keskinen ei pystynyt perhe-elämään.
Ehkä elämä toimi juuri niin kuin hän oli lapsena ajatellut: turha yrittää, pieleen menee kuitenkin.
Vuonna 2013 Keskinen päätti kuitenkin yrittää. Josko räppäämällä saisi hamuttua rahaa ja suosiota.
”Kaikki oli menossa pieleen ja halusin olla edes jotain.”
Samana vuonna Silkinpehmeeltä ilmestyi Mun Beverly Hills -levy. Levyllä vierailivat Cheek, Brädi ja Mikael Gabriel. Se oli Silkinpehmeen kuunnelluin levy netissä, mutta artistia lopputulos vain masensi lisää.
”Levyllä on liikaa kaupallisia kompromisseja ja kaikenmaailman feattaajia, joita en edes tuntenut. Eikä se edes menestynyt kovin hyvin.”
Lopulta Keskinen oli tilanteessa, jossa hänellä ei ollut kunnon töitä, ei perhettä eikä kotia.
”Ja sitten tajusin, että olen tehnyt paskan levynkin ja näytän ihan pelleltä. Ja olen pelle.”
Edelleenkin Keskinen haluaisi menestystä. Hän haluaisi olla suosittu räppäri ja tehdä isoja keikkoja. Mutta hän ei tee paljoakaan asian eteen.
”Se on melkoinen ristiriita. Osittain pelkään, että minulle sanotaan: ’Mene nyt vanha äijä muualle unelmoimaan vanhoista suomirapin ajoista.’”
Keskinen pääsi kaverinsa äidin kämppään asumaan. Hän turrutti itseään lipittämällä Pirkan keskiolutta, yleensä yksin kotona.
”Niitä Pirkan sinisiä pikku perkeleitä meni siinä aika monta.”
Lääkärin määräämät rauhoittavat lääkkeet pitivät hänet henkisesti kasassa. Keskinen sanoo piipahtaneensa pimeällä puolella.
Iltaisin hän joi ja söi bentson, joskus kaksi.
Päivisin hän opetti Tampereen yliopistolla sovitellun päivärahan turvin.
Jossain siinä välissä hän teki muutaman synkän biisin.
Vaihe kesti noin vuoden.
Sitten hän rakastui helsinkiläisen naiseen ja muutti pääkaupunkiin.
Helsingissä Keskinen oli väärässä paikassa.
Punavuoressa keskiolut vaihtui kuntoiluun. Keskinen juoksi puolimaratoninkin. Puoliso kielsi juomisen.
Runsaan vuoden kuluttua rakkaus loppui, ja Keskinen muutti takaisin Tampereelle, tuliaisinaan yli 4 000 euron velka. Hän oli ajanut vuokra-autolla kolarin ilman kunnon vakuutusta. Se oli suuri summa rahattomalle.
Siinä hän sitten makasi yksinäisenä, työttömänä ja rahattomana ensin kaveriensa ja sitten vuokrakämpän parkettilattialla Tampereen Kalevassa. Hänen ainoa omaisuutensa oli ohut Ikean vaahtomuovipatja.
”Siinä oltiin perusasioiden äärellä. Olin melkein nelikymppinen, eikä minulla ollut mitään, paitsi se patja, musakamat ja velkaa. Olin aivan loppu.”
Keskinen leikkasi pahimman masennuksen lääkkeillä.
”Alkoholia en juuri juonut.”
Rap-ulttuuriin kuuluu kalliilla esineillä ja elintarvikkeilla pröystäily, mutta omaisuus, kuten huonekalut, tuntuivat karttavan Keskistä. Hän osti 40 eurolla kierrätyskeskuksesta pöytäryhmän ja uneksi sängystä.
Tohtori Keskinen etsi vimmatusti töitä. Hän oli valmis siivoamaan vessoja ja sanoo hakeneensa kaikkiin vuokratyöfirmoihin.
”Lähetin satoja työhakemuksia, mutta en päässyt edes haastatteluun.”
Kunnes kesällä 2018 Keskinen huomasi Facebookissa ilmoituksen: vinyylilevyjä myyvä Rolling records haki Tampereelle myyjää. Keskinen vastasi. Todennäköisesti turhaan, hän ajatteli.
Rolling records kuitenkin palkkasi Keskisen, joka nelikymppisenä allekirjoitti elämänsä ensimmäisen toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen. Isän unelman.
Tällä hetkellä Keskisellä on peräti kaksi työtä. Hän toimii sivutoimisena tuntiopettajana Tampereen yliopistossa, jossa hän opettaa argumentaatiota, tieteellistä kirjoittamista ja tieteenfilosofiaa. Keväällä 48 tuntia, samoin syksyllä.
”Vedän tohtoriopiskelijoille kurssin Johdatus argumentaatioon ja tieteelliseen päättelyyn. Se on hittini, ihan ykköskurssini, sitä vedän vuorovedoin englanniksi ja suomeksi. Se on kivaa.”
Ja sitten on se vakituinen työ levykaupassa.
Oletko vihdoin oikeassa paikassa?
”Katsotaan nyt, kuinka kauan tätä jaksan. Levyt ja musiikki kiinnostavat, mutta en oikein kuulu paikallisten levykauppiaiden porukkaan. En jaksa plärätä levymessuilla jotain kämäsiä albumeita tai kuulua johonkin Facebook-äijärinkiin, jossa hehkutetaan Hurriganesin vanhoja levynkansia.”
Onko olemassa oikeaa paikkaa?
”Kotistudioni. Baarin pöytä. Esiintymislava.”
Keskisellä oli juuri bändin kanssa keikka paikallisessa rokkibaarissa. Eikä hän olisi halunnut olla missään muualla.
Koulutus: Filosofian tohtori
Harrastukset: Musiikki, lukeminen, sulkapallo, lenkkeily
Perhe: Eronnut, kaksi lasta
Hänellä on miellyttävän pehmeä tapa puhua, rutkasti älyä ja sivistystä sekä intohimoinen harrastus, joka voisi olla kolmas työ. Hän on Silkinpehmee, suomirapin underground-pioneeri.
Keskisellä on tavallaan kaikki menestykseen tarvittava saman lippalakin alla.
Mutta hän on aina väärässä paikassa.
Kotona Keskinen oli väärässä paikassa.
Kaksiota Tampereen Kalevassa hallitsivat muovimatot, isän tummat silmänaluset ja television hehku.
Varastomiesisä jäi työttömäksi 1990-alun alun lamassa. Antti Keskisen mielestä kodin ilmapiiri oli lannistunut ja näköalaton. Ne teemat juurtuivat syvälle ainoaan lapseen.
Keskisestä kasvoi pessimistinen poika, jonka mielestä asioita ei kannattanut yrittää. Ne kun menevät pieleen kuitenkin.
Nuoresta saakka hän ajelehti – ja usein väärään paikkaan.”En pysty sitoutumaan kunnolla mihinkään. Ajattelen, että ei tästä kuitenkaan mitään tule.”
Ala-asteellakin Keskinen oli väärässä paikassa.
Ei tästä mitään tule, Keskinen ajatteli, mutta potkaisi silti skeittilaudan vauhtiin ja teki perusflipin. Ennustus toteutti itsensä. Hän kaatui, ja koki skeittiporukan pilkan.
Ala-asteella muut pojat pelasivat tai skeittasivat. Keskinen oli liian kömpelö skeittariksi, hän ei kertaakaan ländännyt yhtään temppua. Hän oli enimmäkseen yksin, eri paikassa kuin muut.
Yläasteella oppilaat saivat kirjoittaa lapulle kahden kaverin nimet, joiden kanssa he halusivat olla samalla luokalla. Kun seitsemännen luokan oppilaat jaettiin luokkiin, Keskinen ei tuntenut luokaltaan ketään ennestään.
”Kukaan ei tainnut kirjoittaa minun nimeäni siihen toivelappuun.”
Yhdeksännellä luokalla Keskinen innostui hip hop -kulttuurista, eikä ollut yksin. Elettiin 1990-lukua ja kaiuttimista pauhasivat Ice Cube, House of Pain, Cypress Hill...”Insane in the brain!”
Keskinen hankki ensimmäisen stereosoittimensa ja farkut, joissa oli denimkangasta enemmän kuin hänen aikaisemmissa housuissaan yhteensä. Hän hankki myös kavereita.
Keskinen alkoi tehdä musiikkia ja räppäsi Andee-taiteilijanimellä kolmen kaverinsa kanssa The Rappas -kokoonpanossa, joka äänitti omakustanteen studiossa ja myi sitä kasettina.
15-vuotiaana Keskinen näki rapduo Nueran keikalla.
”Se oli siisteintä ikinä. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Se herätti. Tätä voi tehdä Suomen Tampeerella.”
Lavalla räpännyt Petri Laurila teki Keskiseen vaikutuksen ja heistä tuli kaverit. Myöhemmin Laurila tuli tutuksi muillekin, rääväsuisena Petri Nygårdina, joka hyvästeli selvää päivää ja nousi reggaerekkaan. Laurilalta Keskinen sai kopioitua levyjä, joita oli hankala hankkia Tampereelta. Hän oppi ymmärtämään rapin monimuotoisuutta.
”Hurahdin ihan täysin rap-musiikkiin.”
Hän oli hetken oikeassa paikassa.
Sitten Keskinen meni lukioon ja oli jälleen kummajainen. ”Olin Kalevan lukion ainoa rapista kiinnostunut oppilas. Siellä rapmeininkiä todellakin väheksyttiin”, hän kertoo.
”Lukioaika opetti sietämään ulkopuolisuutta ja seisomaan omilla jaloilla, kasvatti paksun nahan.”
Vanha yläasteen rapkaveripiiri oli hajonnut eikä lukiosta totisesti löytynyt uusia ystäviä. Keskinen tutki rapkulttuuria kotonaan kuin munkki. Hän luki Source-lehteä ja kirjoitti riimejä pöytälaatikkoon.
Hän vaihtoi taiteilijanimekseen Silkinpehmee ja esiintymiskielen englannista suomeen.
Vaikka Keskisellä ei ollut lukiossa motivaatiota, uskoa tulevaisuuteen eikä haaveammattia, hän kirjoitti laudaturin paperit. Välivuoden jälkeen hän pääsi Tampereen yliopistoon opiskelemaan filosofiaa.
Oli vuosi 1999 ja Keskinen koki jälleen kerran olevansa väärässä paikassa.
Kaiken lisäksi hän valitsi väärin. Keskinen olisi päässyt lukemaan myös englantia, mutta päätyi filosofiaan.
Yliopistossa rap-artistia arvostettiin jopa vähemmän kuin lukiossa, vaikka filosofian tohtori Esa Saarinen levytti rap-musiikkia jo 1984 Filosofia-albumilleen.”Olen jälkikäteen sitä valintaa pohtinut vaikeina hetkinä. Englanti olisi ollut helppo tie: gradu ja opettajaksi.”
Yliopistossa rahvaanomaisesta rapista tuli rasite, ja Keskinen harkitsi, että jättäisi musiikin kokonaan.
Keskinen valmistui maisteriksi vuonna 2004. Häntä pyydettiin opettamaan matematiikan laitokselle logiikkaa. Keskinen sai yliopistolta apurahoja ja opettajan töitä ja väitteli tohtoriksi vuonna 2010.
Hän oli tohtori ja opettaja, muttei kokenut edelleenkään kuuluvansa joukkoon. Mutta on vaikea kuulua joukkoon, jos ei pidä ihmisistä.
”Yliopistossa olisi pitänyt verkostoitua, mutta en osannut enkä halunnut. Olin kokouksissa ja konferensseissa aina seinän vieressä. En voinut sietää akateemista maailmaa.”
Eikä Keskinen oikeastaan koskaan ole viihtynyt musiikkipiireissäkään, joissa pitäisi harrastaa small talkia ja tervehtiä hymyillen muita.
”Mikään ei tunnu oikealta, luontevalta paikalta. En sopeudu minnekään. En ole ujo, mutta olen aina vähän jännittynyt. Moni ajattelee, että olen hankala.”
Vuonna 2007 alkanut finanssikriisi kiristi korkeakoulujen rahoitusta, ja Keskisenkin apurahahana tyrehtyi.
”Yliopisto on superkova ja superkilpailullinen paikka. Siellä kilpaillaan ihan eri tasolla kuin liike-elämässä.”
”Kaikki ovat olevinaan kollegiaalisia, mutta loppujen lopuksi kaikki hakevat samoja työpaikkoja ja puhuvat toisistaan pahaa selän takana. Yliopisto on dog eat dog -maailma”, Keskinen sanoo nyt.
Juuri paremmin ei mennyt rakkauselämässäkään. Silmäpeli ravintolassa vanhan tutun naisen kanssa johti suhteeseen ja kosintaan, mutta Keskinen ei pystynyt perhe-elämään.
Tuli avioero, jossa Keskinen kertoo menettäneensä asunnon. Hän tunsi epäonnistuneensa elämänsä jokaisella sektorilla.”Ei minusta taida olla kuin bailaus- ja panokaveriksi.”
Ehkä elämä toimi juuri niin kuin hän oli lapsena ajatellut: turha yrittää, pieleen menee kuitenkin.
Vuonna 2013 Keskinen päätti kuitenkin yrittää. Josko räppäämällä saisi hamuttua rahaa ja suosiota.
”Kaikki oli menossa pieleen ja halusin olla edes jotain.”
Samana vuonna Silkinpehmeeltä ilmestyi Mun Beverly Hills -levy. Levyllä vierailivat Cheek, Brädi ja Mikael Gabriel. Se oli Silkinpehmeen kuunnelluin levy netissä, mutta artistia lopputulos vain masensi lisää.
”Levyllä on liikaa kaupallisia kompromisseja ja kaikenmaailman feattaajia, joita en edes tuntenut. Eikä se edes menestynyt kovin hyvin.”
Lopulta Keskinen oli tilanteessa, jossa hänellä ei ollut kunnon töitä, ei perhettä eikä kotia.
”Ja sitten tajusin, että olen tehnyt paskan levynkin ja näytän ihan pelleltä. Ja olen pelle.”
Edelleenkin Keskinen haluaisi menestystä. Hän haluaisi olla suosittu räppäri ja tehdä isoja keikkoja. Mutta hän ei tee paljoakaan asian eteen.
”Se on melkoinen ristiriita. Osittain pelkään, että minulle sanotaan: ’Mene nyt vanha äijä muualle unelmoimaan vanhoista suomirapin ajoista.’”
Keskinen pääsi kaverinsa äidin kämppään asumaan. Hän turrutti itseään lipittämällä Pirkan keskiolutta, yleensä yksin kotona.
”Niitä Pirkan sinisiä pikku perkeleitä meni siinä aika monta.”
Lääkärin määräämät rauhoittavat lääkkeet pitivät hänet henkisesti kasassa. Keskinen sanoo piipahtaneensa pimeällä puolella.
Sitä Keskinen sanoo hakeneensa ja hakevansa päihteistä.”Pari olutta ja päälle yksi rauhoittava ryyni, bentso. Siitä tuli sellainen pehmeä lämmin peitto.”
Iltaisin hän joi ja söi bentson, joskus kaksi.
Päivisin hän opetti Tampereen yliopistolla sovitellun päivärahan turvin.
Jossain siinä välissä hän teki muutaman synkän biisin.
Vaihe kesti noin vuoden.
Sitten hän rakastui helsinkiläisen naiseen ja muutti pääkaupunkiin.
Helsingissä Keskinen oli väärässä paikassa.
Punavuoressa keskiolut vaihtui kuntoiluun. Keskinen juoksi puolimaratoninkin. Puoliso kielsi juomisen.
Keskinen paiski Helsingissä hanttihommia omalla toiminimellä ja opetti Tampereen yliopistolla.”Se teki hyvää. Olen sellainen, että tarvitsen laifkoutsin.”
Runsaan vuoden kuluttua rakkaus loppui, ja Keskinen muutti takaisin Tampereelle, tuliaisinaan yli 4 000 euron velka. Hän oli ajanut vuokra-autolla kolarin ilman kunnon vakuutusta. Se oli suuri summa rahattomalle.
Siinä hän sitten makasi yksinäisenä, työttömänä ja rahattomana ensin kaveriensa ja sitten vuokrakämpän parkettilattialla Tampereen Kalevassa. Hänen ainoa omaisuutensa oli ohut Ikean vaahtomuovipatja.
”Siinä oltiin perusasioiden äärellä. Olin melkein nelikymppinen, eikä minulla ollut mitään, paitsi se patja, musakamat ja velkaa. Olin aivan loppu.”
Keskinen leikkasi pahimman masennuksen lääkkeillä.
”Alkoholia en juuri juonut.”
Rap-ulttuuriin kuuluu kalliilla esineillä ja elintarvikkeilla pröystäily, mutta omaisuus, kuten huonekalut, tuntuivat karttavan Keskistä. Hän osti 40 eurolla kierrätyskeskuksesta pöytäryhmän ja uneksi sängystä.
Tohtori Keskinen etsi vimmatusti töitä. Hän oli valmis siivoamaan vessoja ja sanoo hakeneensa kaikkiin vuokratyöfirmoihin.
”Lähetin satoja työhakemuksia, mutta en päässyt edes haastatteluun.”
Kunnes kesällä 2018 Keskinen huomasi Facebookissa ilmoituksen: vinyylilevyjä myyvä Rolling records haki Tampereelle myyjää. Keskinen vastasi. Todennäköisesti turhaan, hän ajatteli.
Rolling records kuitenkin palkkasi Keskisen, joka nelikymppisenä allekirjoitti elämänsä ensimmäisen toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen. Isän unelman.
Tällä hetkellä Keskisellä on peräti kaksi työtä. Hän toimii sivutoimisena tuntiopettajana Tampereen yliopistossa, jossa hän opettaa argumentaatiota, tieteellistä kirjoittamista ja tieteenfilosofiaa. Keväällä 48 tuntia, samoin syksyllä.
”Vedän tohtoriopiskelijoille kurssin Johdatus argumentaatioon ja tieteelliseen päättelyyn. Se on hittini, ihan ykköskurssini, sitä vedän vuorovedoin englanniksi ja suomeksi. Se on kivaa.”
Ja sitten on se vakituinen työ levykaupassa.
Oletko vihdoin oikeassa paikassa?
”Katsotaan nyt, kuinka kauan tätä jaksan. Levyt ja musiikki kiinnostavat, mutta en oikein kuulu paikallisten levykauppiaiden porukkaan. En jaksa plärätä levymessuilla jotain kämäsiä albumeita tai kuulua johonkin Facebook-äijärinkiin, jossa hehkutetaan Hurriganesin vanhoja levynkansia.”
Onko olemassa oikeaa paikkaa?
”Kotistudioni. Baarin pöytä. Esiintymislava.”
Keskisellä oli juuri bändin kanssa keikka paikallisessa rokkibaarissa. Eikä hän olisi halunnut olla missään muualla.
”Tykkään opettaa, koska silloin esiinnyn.”
Kuka?
Antti Keskinen eli Silkinpehmee on 39-vuotias tamperelainen levykauppias, tuntiopettaja, muusikko, musiikkituottaja ja sekatyömies. Suomirapin pioneeri (Kontrasti-yhtye 1990-luvulla). Tehnyt yli kymmenen vuoden uran yliopistolla opettajana ja tutkijana.Koulutus: Filosofian tohtori
Harrastukset: Musiikki, lukeminen, sulkapallo, lenkkeily
Perhe: Eronnut, kaksi lasta
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin