Se tuli takavasemmalta. Tai etuoikealta. Todistajalausunnot ovat hämäriä, mutta se tuli kuin pyörremyrsky ja sekoitti kaiken.

Dumarillumarei – Tuomari Nurmion eli Dumari & Spuget -yhtyeen uusi levy.

Se oli kuin hurrigaani 1970-luvulla tai rokkaava Hanoi vähän myöhemmin. Tai oppipoikansa Alangon Ismo vimmaisimmillaan.

Dumarillumarei on levy, joka on varmasti esillä, kun kuluvan vuoden merkkiteoksia palkitaan.

Tuomari Nurmio on elänyt aktiivista luomiskautta koko kuluvan vuosikymmenen.

Aiemmalta uraltaan tuttuun tapaan hän on vaihtanut tyyliä kuin huumekuski kaistaa.

Rohean slangikopla Dumari & Spuget -kokoonpanon lisäksi hän on tehnyt folk-levyn sekä englanninkielisen albumin Hoedown-yhtyeen kanssa.

Eikä uutuutta tarvitse verrata mihinkään, mutta juuri nyt Dumarillumarei tuntuu ihan täydelliseltä 2010-luvun rokkilevyltä, jossa on musiikkityylin ikivanhaa vimmaa, mutta myös vaikutteita Nurmion moneen kurkottaneelta uralta: Balkanin rytmejä, slaavilaista kaihoa, bluesia, tomwaitsia – ja sanoitusten osalta tarkkoja havaintoja asioista, jotka tuntuvat menevän päin helvettiä.

Esimerkiksi nettikeskustelun nykymoraalista:

”Joku puskan takaa tiiliskiven heittää/

pakoon livistää ja joron jäljet peittää/

Ei taida sisu riittää vanhaan ohjenuoraan/

Jos asiaa on, sen jätkä sanoo suoraan”

(Tuomari Nurmio: Joutavia jorinoita)

Nurmio päivittelee IS:lle, että netin räikeä vihapuhe voi käsitellä politiikkaa, automerkkejä tai vaikka koirien ulkoiluttamista.

– Koko homma on virittäytynyt suhteettomaksi. Pitäisi palata normaalimpiin tehokeinoihin. Tämä on vain harras toivomus, hän sanoo.

– Jos tuo biisi joihinkin vetoaa, niin ihmisiin, jotka vahingossa lipeävät tuollaiseen kielenkäyttöön. Kukaan ei kehtaa sanoa toiselle noita juttuja face-to-face, mutta netissä voi heittää holtitonta läppää miten vaan.


Entäs sitten Venäjä? Nurmio kiteyttää paitsi oman hämmennyksensä myös monen muun suomalaisen pelot vauhkoontuneen kaksipäisen kotkan naapurina. Kotkan, jonka päät ”varmaan nokkivat silmät toisiltaan”.

”Svedui me ei olla/Sloboiks me ei tulla

Parasta me toivotaan

Ja varaudutaan pahimpaan”

”Tule tule hyvä tsaari/älä tule paha tsaari

ettei roisku rinnoille kaviaari

Iivana Julma – vanha barbaari”

(Tuomari Nurmio: Tsaari)

Nurmion oma Venäjä- ja Neuvostoliitto-suhde on nähnyt monet vaiheet. Isä taisteli sodassa ja toi traumat siviiliin, kuten Nurmio on aiemmin julkisuudessa kertonut. 1950- ja 1960-luvuilla hänen lapsuudessaan Helsingin Kallion työläiskaupunginosassakaan eivät ”pikkupioneerit” olleet lauluntekijän mukaan mitään laumanjohtajia. Mutta silloin elettiin ”kekkoslovakialaista” reaalipolitiikan aikaa: kaksi sotaa oli vaatinut kovat uhraukset eikä uusia haluttu mistään hinnasta.

1970-luvulla taas kukki idealismi. Äärivasemmistolaiset taistolaiset pyörittivät Suomen kulttuurielämää – ja nuori Nurmio heilui mukana.

Hän kuvailee, että silloin Neuvostoliitto nähtiin ainoana mahdollisena vastavoimana ”imperialistiselle USA:lle” – ja jenkkimeno ei Vietnamin sodan aikaan kulttuuripiireille maistunut.


– Suurin virhe oli Neuvostoliiton totalitarismin hyväksyminen hintana vastavoimana olemisesta, Nurmio sanoo nyt.

– Diggasin sitä systeemiä romanttisista syistä. Mutta se romantiikkahan katosi heti, kun meni rajan taakse. Siellähän vaan örvellettiin olan takaa.

– Venäjällä oli lyhyt vaihe Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, jolloin oli toivoa. Mutta nythän siellä rakennetaan taas diktatuuria.

Entä sitten Nurmion oma taiteilijakuva? Oikeusoppinut Hannu Nurmiohan pystyy käyttämään Tuomari Nurmiota ja tästä vielä vähän hurjempaa Dumaria sivupersooninaan kuin David Bowie Ziggy Stardustia tai Thin White Dukea.

Dumarillumarei alkaa räväkästi nimikappaleella, jossa kertoja räppää itseään ihmetellen:

”Juomari Hurmio,

Viemäri Turmio

Onko se käppänä Tuomari Nurmio?”

On se! Ja hyvä niin – se homma ei selittelemällä parane. Homma on yksinkertaisesti näin:

”On sällillä pokkaa -

Kuin hullu se rokkaa!”