Näin se syntyi: Maija Vilkkumaan Satumaa-tango
Ja joka yö soitan Satumaa-tangon
20 vuotta sitten ilmestyi kappale, joka muutti suomalaista musiikkihistoriaa. Maija Vilkkumaa kertoo, miten Satumaa-tango syntyi, mistä se oikeasti kertoo ja miksi se selittää myös populismin nousun.
TilaajilleJulkaistu: 16.3. 2:00 , Päivitetty: 17.3. 16:57
”Ja joka yö soitan Satumaa-tangon, ja joskus tuntuu kuin joku huutais apua merellä päin, mä panen stereot lujempaa”
20 vuotta sitten ilmestyi kappale, joka muutti suomalaista musiikkihistoriaa.
Sen nimi on Satumaa-tango. Kappaleen oli säveltänyt ja sanoittanut tekoaikaan 24-vuotias helsinkiläinen suomen kielen opiskelija nimeltä Maija Vilkkumaa.
Kappaleen teemat ovat edelleen täysin ajankohtaisia. Vaikka 1990-luvulla ei puhuttu manspleinaamisesta tai metoosta, Satumaa-tango kertoi vallakkaan ja varakkaan keski-ikäisen röyhkeästä käytöksestä.
Sanoituksista voi löytää myös miehen, joka äänesti perussuomalaiset nousuun.
Kun Satumaa-tango julkaistiin huhtikuussa 1999, se nousi Suomen virallisella sinkkulistalla sijalle 7. Se oli esimakua saman vuoden elokuussa julkaistavalta Pitkä ihana leikki -levyltä, joka möi kultaa ja teki Vilkkumaasta tähden.
Voit kuunnella Satumaa-tangon Spotifysta tästä linkistä.
Se oli uutta, sillä verrattuna esimerkiksi Katri Helenan kaltaisiin iskelmäartisteihin, Vilkkumaa soitti ja lauloi rockia ja se oli ollut Suomessa perinteisesti miehinen laji. Nyt suomeksi laulavia menestyviä naisia on pilvin pimein Sannista ja Ellinoorasta Anna Puuhun ja Chisuun. Satumaa-tangosta taas on tullut lähes kaimansa, Unto Monosen säveltämän ja Reijo Taipaleen kuuluisaksi tekemän Satumaan veroinen ikivihreä, joka löytyy jokaisen karaokebaarin biisivalikoimasta.
Mikä Satumaa-tangosta tekee kuolemattoman? Ja millaiseen Suomeen se aikanaan syntyi?
”Nää Marshallin vahvistimet on ihan samannäköiset kuin silloin! Mustat tuolitkin on samat, niiden päälle me noi vahvistimet laitettiin”, Maija Vilkkumaa, 45, selostaa innoissaan.
Olemme Helsingissä Harjun nuorisotalolla. Samassa paikassa Maija Vilkkumaa vietti teini-ikänsä musiikkia treenaten ja Satumaa-tangon demo äänitettiin. Treenikämpällä on koko seinän kokoinen Tarharyhmä-bändin kuva.
Parikymppiset Vilkkumaa, Minna Haapkylä, Isa-Erika Lehto ja Riikka ”Nöksy” Niiniluoto tuijottavat suoraan kohti. Poseeraus naurattaa Vilkkumaata.
Vaikka bändi hajosi sulassa sovussa vuonna 1995, treenikämpällä ja esiintymislavoilla yhdessä vietetyt vuodet valmistivat häntä tulevaan soolouraan enemmän kuin mikään muu.
”Tein Tarharyhmän biiseistä suurimman osan. Mulle oli kehittynyt siinä sivussa lauluntekijän identiteetti, siksi mulla oli pokkaa ryhtyä tekemään niitä itelleni”, hän sanoo.
Tärkeänä kasvualustana oli Helsingin kaupungin nuorisoasiankeskuksen teatterileiri, jolle Vilkkumaa oli osallistunut 14-vuotiaana. Iltaisin ponnaripäiset nuoret miehet, mukaan lukien Don Huonojen tuleva laulaja-lauluntekijä ja Vilkkumaan koulukaveri Kalle Ahola, esittivät tekemiään biisejä. Kynnys oli matala: ihmisiä kannustettiin soittamaan omia biisejään, kaikkia kehuttiin ja sitten siirryttiin eteenpäin.
Kun Vilkkumaa uskaltautui esittämään oman, sotaan joutuvasta nuoresta tytöstä kertovan Esmeralda-kappaleen ja se sai hyvän vastaanoton, hän jatkoi innostuneena säveltämistä.
Toinen sysäys tuli kun Vilkkumaa törmäsi vuonna 1995 Lapinlahdenkadulla idoliinsa, muusikko Costi Snellmaniin, jonka moni voi muistaa muun muassa Don Huonojen Kissaihmiset-biisistä. Helsingin konservatoriossa ja Pop & Jazz konservatoriossa pianonsoittoa opiskellut Vilkkumaa ei osannut juurikaan säestää itseään kitaralla. Se teki biisien tekemisestä vaikeaa, hän tuskasteli.
Snellman kehotti ostamaan rumpukoneen. Vilkkumaa marssi Fazer-Musiikkiin ja päätyikin ostamaan Rolandin sekvensserin.
”Ei tarvinnut osata soittaa hirveästi kun sai valmiin rytmin ja sitä pystyi hidastamaan ja muuntelemaan. Se oli ihan eri asia kuin jos olisin vain rämpyttänyt kahta komppia kitaralla. Se avasi koko musiikin maailman ihan eri tavalla”, Vilkkumaa kertoo.
Kolmas tärkeä tekijä Satumaa-tangon taustalla tuli Kanadasta. Alanis Morissetten esikoisalbumi Jagged Little Pill julkaistiin vuonna 1995. Morissette antoi kasvot ”nuorelle vihaiselle naisrockille”, jonka ilmentymä oli levyn hittisinkku You Oughta Know. Siinä laulaja käy läpi petollista parisuhdetta ja manaa kertosäkeessä, miten entisen kumppanin ”olisi pitänyt tietää” paremmin.
Maija Vilkkumaa ja Alanis Morissette ovat samanikäiset, eivätkä yhtäläisyydet jää siihen. Konservatoriossa Vilkkumaa oli jo oppinut, että sen hetken hyväksytty musiikki ei ollut hirveän melodista.
”Sen piti olla sellaista näkkärifunkkia: kaikki soundit tosi kuivia, hirveän rytmistä ja nopeeta.”
Sellaista musiikkia teki esimerkiksi Red Hot Chili Peppers, josta Vilkkumaa piti. Hän ei olisi ikinä pystynyt luomaan sellaista itse.
”Tiesin, että jos mä rupean itse tekemään samanlaista, kuulostan niin hirveältä ja naurettavalta”, hän sanoo.
Alanis Morrissettea Vilkkumaa ei pitänyt leimallisesti vihaisena. Ennemmin Morissette tuntui laulavan ”koko tunteidensa sateenkaarikirjosta”. Aivan kuten miehet ovat aina laulaneet.
”Mä rakastuin siihen levyyn! Etenkin You Oughta Know’ssa oli tosi häiriintyneitä luuppeja ja makeeta kirskuntaa”, Vilkkumaa kuvailee.
Ja kun kertosäe lähti, se todellakin lähti.
Tästä tuli Satumaa-tangon johtoajatus.
”Alanis Morissette antoi mulle luvan tehdä häpeämättömiä kertosäkeitä.”
Vilkkumaa kehitteli biisiä ennen yhteisiä sessioita kuukausien ajan ja kuten aina, sävellystyö edelsi sanoituksia. Satumaa-tangossa Vilkkumaa tapaili ensin kertosäettä hakemalla sekvensseristä kompin.
A-osassa hän käytti pianotunneilla oppimaansa temppua.
”Tungin plusysi-soinnun sinne, koska halusin, että se riipii korvaa. Se on samaan aikaan sekä molli- että duuriterssi, mikä tarkoittaa, että se kuulostaa vähän kirskahtavalta.”
”Joku sanoikin mulle levy-yhtiössä, että a-osan melodiahan on suorastaan vastenmielinen. Se oli juuri se idea!”, Vilkkumaa kertoo.
Kun Vilkkumaa vuosia myöhemmin luki draaman teoriaa, hän tajusi ymmärtäneensä nuorempana monia asioita intuitiivisesti. Kuten sen, että biisin tekeminen on dramaturgiaa, jolla on yhteys tietynlaiseen manipulaatioon.
”Oon miettinyt, mitä mun pitää tehdä, jotta kertsi lähtisi niin lujaa, että ihminen ei happea saa”, hän sanoo.
”Se onnistuu, kun alku jumittaa niin, että tuntuu, ettei se ole menossa mihinkään.”
Tältä se kuulostaa:
Tommi Saarikiven keksimää oli bassoriffi, jota Vilkkumaa tapailee tuon tuosta kesken haastattelun.
Tältä se kuulostaa:
Iso musiikillinen inspiraatio oli U2:n levy Achtung Baby (1991), jonka rätisevä ja särisevä äänimaailma innoitti Satumaa-tangon ehkä tunnistettavimman osion: alun kitarariffin. Se on Janne Lehdon käsialaa.
Tältä se kuulostaa:
”Se viimeistään antoi biisille leiman, että no niin nyt, tää biisi toimii.”
Se tuntui hankalalta, koska häntä periaatteessa ärsytti ”jos joku jakeli totuuttaan armollisesti ihmisille”.
Kommentin ymmärtää omaa aikaansa vasten: Vilkkumaa ehti laulaa lukiokavereidensa Kerkko Koskisen, Anni Sinnemäen ja kumppaneiden perustamassa Ultra Bra -bändissä, sinkulla Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat!. Koskinen pyysi Vilkkumaata bändiinsä, mutta tämä kieltäytyi.
Oma musiikkiprojekti poltteli ja Vilkkumaa koki, ettei aikaa olisi riittänyt kahdelle projektille.
”Kerkko rakasti niitä taistolaislauluja ja mä en. Olin ehkä vähän kiusaantunut, oli niitä munkin lapsuuden kodissa jonkin verran laulettu.” Ultra Bran myöhemmät biisit, sekä kantaaottavat että muut, kyllä kolahtivat, hän lisää, eivätkä tuntuneet enää osoittelevilta.
”Varsinkin kun siitä bändistä tuli Suomen isoin, hetken aikaa kyllä vähän vitutti, että mä en saa olla tuolla.”
Satumaa-tangon sanat alkoivat kun Vilkkumaa keksi avauslauseen. Se kuuluu:
”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä biisissä puhutaan, mikä saa miettimään, onko se niin onnistunut kuitenkaan. Toisaalta jotkut tajuavat ja niissäkin, jotka eivät, se on usein herättänyt jotain ajatuksia.”
”Vitutti silloin niin paljon kun Lipponen käytti sellaisia puheenvuoroja ja äänenpainoja, että ette te mistään mitään ymmärrä, puhuessaan nyt vaikka EU:sta.”
”Tuo kuulijan sättiminen röyhkeäksi ja riettaaksi, joka täytyy hiljentää ja viittaaminen omaan pitkään elinikään tarkoittavat juuri sitä, miltä se kuulostaakin: että taas nuoriso on pilalla.”
Kappaleen ehkä tunnetuimmat sanat viittaavat puhujan kotipaikkaan, mistä näkee Tallinnaan.
”Olin kuullut, että Helsingistä näkisi kirkkaalla ilmalla Tallinnaan saakka nimenomaan Eirasta, jossa on merenrannalle rakennettuja kalliita taloja. Tässä biisissä on siis myös kyse yhteiskuntaluokasta, johon tämä vallakas tyyppi, tämä käppäukko, kuuluu.”
Kertosäkeessä kuullaan päähenkilön oudosta yöllisestä rutiinista:
”Ajatus on: huutakaa te siellä, ei paljoa kiinnosta. Mä vaan jatkan tätä valtani käyttämistä.”
Samalla sanoissa kuulee harvinaista epäröintiä.
”Se melodian kaihoisuus tarkoittaa, että ukko tietää, että on olemassa meri, jossa joku voisi tarvita hänen apuaan. Se kaihertaa, sattuu sydämessä, mutta hän päättää olla kuuntelematta.”
2. säkeistössä muuttuu ääni kellossa ja tarinaan ilmestyy ase:
Esimerkiksi HS uutisoi, miten turkistarhaaja ”pysäytti ampumalla kettujen töhrimistä yrittäneet eläinsuojelijat”:
”Eläinaktivistien toiminnasta ärsyyntynyt orimattilalainen kettutarhaaja haavoitti itsenäisyyspäivän aamuyöllä tarhalle pyrkineitä nuoria. Tarhaaja ampui haulikolla todennäköisesti viisi laukausta.”
Ajankohtainen Kakkonen käsitteli tätä kärjistynyttä ”turkissotaa” lähetyksessään 9. joulukuuta 1997.
18 min
”Mua ahdisti silloin tosi paljon se yleinen yhteiskunnan ja median suhtautuminen”, Vilkkumaa muistelee.
Iskun tekijöistä puhuttiin vähättelevästi ”kettutyttöinä”. Nuoret tytöt demonisoitiin. Samaan aikaan turkistarhaaja oli ampunut aktivisteja kohti haulikolla. Ainakin iltapäivälehdet tuntuivat olevan täysin tarhaajan puolella.
Se ei käynyt Maija Vilkkumaan oikeustajuun.
”Musta se oli tosi ymmärrettävää: että ei ole oikein, että eläimiä kasvatetaan huonoissa oloissa turkeiksi ja jotkut tekevät asialle jotain, koska eivät sitä kestä. Samalla turkistarhaajan omaisuutta hieman vahingoitetaan”, Vilkkumaa sanoo ja korostaa samalla, että on itse niin nössö, ettei olisi mennyt vapauttamaan tarhattuja eläimiä.
”Ei omaisuus ole mikään pyhä arvo. Ymmärrän, että tarhaajat ajattelevat, että kettuja ja minkkejä saa pitää. Jos taas ajatellaan toisesta näkökulmasta, jossa eläinten kärsimys on väärin, ei musta voi ajatella, että toisen ihmisen omaisuuden suoja olisi ikuinen.”
Tapahtumien jälkipyykki vaikuttaa tästä hetkestä katsoen osin absurdilta: Suomen turkiseläinten kasvattajain liitto suositteli eläinaktivistien ja turkistarhaajien yhteenottoihin ”pehmeitä keinoja” väkivallan käytön sijaan. Poliisi takavarikoi turkistarhaajan aseet, mutta vain väliaikaisesti.
”Jäi sellainen olo, että ne tytöt sai ainakin tuomion. On toki mahdollista, että tarhaajakin lopulta sai”, Vilkkumaa sanoo.
Tarkistetaan. Orimattilan käräjäoikeus langetti aktivisteille ehdolliset neljän kuukauden vankeusrangaistukset kotirauhan rikkomisesta ja määräsi heidät maksamaan korvauksia turkistarhaajalle. Tarhaaja sai puolitoista vuotta ehdollista vankeutta kolmesta törkeästä pahoinpitelystä ja vaaran aiheuttamisesta.
Joulukuussa 1999 Kouvolan hovioikeus korotti tarhaajan saamaa ehdollista vankeusrangaistusta kahteen vuoteen.
Lopussa koittava c-osa eroaa muusta kappaleesta, niin melodialtaan kuin sanoiltaan:
Kappaleessa ollaan hetki biisin puhujan mielessä.
”Ajattelin ehkä jotenkin niin, että muiden pelko luo hänelle turvallisuuden tunnetta. Muut pelkäävät elämää niin paljon, että se antaa hänelle valtaa ja auttaa pysymään siellä vallan kahvassa.”
”Se on ehkä sen oma vaikutin, miksi se on käppäukko.”
Demolle päätyivät Satumaa-tangon lisäksi kappaleet Ystävä ja Vähän ennen, ja Vilkkumaa lähetti sen eri levy-yhtiöihin. Eniten hän odotti vastausta coolina pidetyltä BMG:ltä, jossa työskenteli Asko Kallonen. Mitään ei kuulunut.
Punkhenkinen Poko Records oli innokas julkaisemaan esikoislevyn tuosta vain, mutta Vilkkumaa epäröi. Hän halusi, että joku kävisi hänen kanssaan materiaalia rankasti läpi, karsisi, sparraisi.
Lopulta demo päätyi Warnerin Pekka Ruuskalle. Ruuska soitti Vilkkumaalle heti demon kuultuaan ja tarjosi levytyssopimusta.
”Uskon, että silloin oli myös haettu naispuolisia artisteja. Oli päällä tahtotila, että kunpa tää olisi hyvä”, Vilkkumaa sanoo.
Suosio hiipi päälle kuin varkain. Oman biisin saattoi kuulla kadulla radiosta. Vilkkumaa soitti vielä tuolloin cover-bändi Hunajameloneissa koskettimia.
”Muistan olleeni niiden keikalla kun joku huusi yleisöstä et ’Hei, toi on muuten Maija Vilkkumaa!’”
”Silloin tajusin, että mun pitää lopettaa Hunajameloneissa”, sanoo Vilkkumaa. Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksella hän jatkoi töissä vielä vuosia 60-prosenttisella työajalla.
Nykyisin Spotify-kuuntelut ja radiosoitot näkee sormenheilautuksella.
”Se oli aika ihanaa aikaa. Olit periaatteessa pimennossa mutta kuulit pieniä merkkejä. Se oli helpompaa.”
Vuosituhannen vaihteessa Suomen musiikkialan ilmapiiri ei ollut niin kaupallinen kuin nykyään. Vähintään kun Vilkkumaan kolmas albumi Ei möi yli 120 000, asiat muuttuivat toden teolla.
”Olin kirjoittanut 15-vuotiaana päiväkirjaan, että haluan rocklaulajaksi mut en megakuuluisaksi, koska ne on paskoi”, Maija Vilkkumaa sanoo.
”Kyllä voi sanoa, että musta tuli megakuuluisa. Olin siitä vähän ihmeissäni ja hämillänikin.”
Jotkut ilmoittivat, että helppoahan Vilkkumaan on nyt porskuttaa kun on naisrockbuumi. Entä sitten kun se laimenee? Toiset sanoivat päin naamaa, että Vilkkumaa teki musiikkia vain, koska halusi rahaa. Se loukkasi eniten.
”He muka tunsivat musiikkibisneksen ja tiesivät, että on tehtävä tietyllä tavalla tyhmiä biisejä jotta ne soisivat radiossa koska kaikki radiossa soitettu on paskaa.”
Hän myöntää olevansa erittäin kunnianhimoinen, mutta tuo kunnianhimo kohdistuu materiaaliin: siitä pitää hioa mahdollisimman hyvää. Siitä, millaiset biisit lopulta soivat radiossa, Vilkkumaa ei tiedä mitään.
”Se, että haukuttiin tekemääni musiikkia, oli ärsyttävää. Mutta etenkin opportunismista syyttäminen osui tähän vaihtoehto- ja kettutyttöjenymmärtäjä-puoleeni.”
Sitten oli Jonna ja Maija -fiksaatio. Warnerin tuotantopäällikkö Lasse Kurki iloitsi tammikuussa HS:n 50-vuotishaastattelussa, että osaavia naislaulajia on tullut viime vuosina pilvin pimein. Siitä ei ole kauaa, kun tilanne näytti toisenlaiselta.
”Kun Jonna Tervomaa tuli, ihmeteltiin, että siinä on kerrankin nainen, joka ei ole iskelmälaulaja. Kun sitten Maija Vilkkumaa tuli, joku kirjoitti: Saapa nähdä, mahtuuko Suomeen kahta tällaista naislaulajaa”, Kurki muisteli jutussa.
Niin, Suomessa oli todellakin ollut isoja naisartisteja ennen heitäkin, esimerkiksi modernia iskelmää tekevä Kaija Koo, jota Vilkkumaa itse ihailee. Vilkkumaa kertoo tavanneensa Jonna Tervomaata muutamaan kertaan noina vuosina ja jopa keskustelleensa aiheesta.
”Se oli vaivaannuttavaa. Totesimme, että se on niin vähän meidän käsissä.”
”Meidän molempien sukunimet sattuivat loppumaan maa-päätteeseen, meillä oli vähän samanlaiset tukat, mä olin vaan tumma ja Jonna vaalea. Kun mulle tultiin kertomaan, että olenkin aina pitänyt tummaveriköistä ja Jonnalle, että kyllä blondit on kivempia...”
Vilkkumaa pitää pienen miettimistauon ja naurahtaa.
”Argumentaatio alkoi olla niin tyhmää.”
Vuonna 2011 Maija Vilkkumaa jäi tauolle musiikin tekemisestä.
”Olin kyllästynyt, neuroverkot menivät sellaista samaa rataa. Tuntui siltä, että mun piti laittaa lisää vettä sinne kaivoon.”
Hän luki draaman teoriaa, kirjoitti romaanin, kuunnelmia ja radiomusikaalin Radio Suomeen, hittibiisin (Siniset tikkaat) Kaija Koolle yhdessä Erinin kanssa. Vuonna 2015 hän osallistui Vain elämää -ohjelman neljännelle kaudelle yhdessä Antti Tuiskun, Sannin, Virve Rostin, Anssi Kelan, Pave Maijasen ja VilleGallen kanssa.
”Se oli mahtavaa, vaikka olin ihan pihalla. Olin luonut itsekseni villasukissa perheen parissa monta vuotta ja sitten tuli yhtäkkiä se säpinä taas.”
Nyt aivot tuntuvat uudelleenohjelmoituneen ja kaivo on jälleen täynnä. Uusia biisejä ilmestyy jo tänä vuonna ja uusi levy vuonna 2020.
Jo Satumaa-tangosta mukaan tarttuneeseen esitaisteilijamantteliinsa Vilkkumaa suhtautuu maltillisesti.
”Mussa on kaksi puolta. Yksi uskoo vahvasti, että patriarkaatti on olemassa ja se rakenne estää naisia nousemasta paikkoihin. Samaan aikaan en usko, että olisin ollut yhtään isompi artisti, jos en olisi ollut nainen.”
”Osa musta on siis edelleen vahvasti sitä mieltä, että jos en olisi ollut siinä, olisi tullut joku muu ja Jenni Vartiaiset olisivat seuranneet.”
Silti on ollut ihanaa tavata nuorempia kollegoja. Esimerkiksi Sanni ja Haloo Helsingin Elli, joka tekee nyt soolouraa, ovat kertoneet Vilkkumaalle fanittaneensa tätä.
”Se esikuvan asema on ehkä myös sellainen, ettei sitä kehtaa edes ajatella.”
Vielä on jäljellä yksi, yllättävä tulokulma, joka voisi selittää, miksi Satumaa-tango ei ole painunut unohduksiin. Päinvastoin, se kuulostaa ehkä ajankohtaisemmalta kuin koskaan.
Se liittyy, yllättävää kyllä, perussuomalaisia johtavaan Jussi Halla-ahoon.
”Halla-aho on jo poistanut sen sivuiltaan, mutta siellä on joskus lukenut, että lempimusiikkiani ovat Maija Vilkkumaa ja YUP”, Vilkkumaa kertoo.
Se pohditutti Vilkkumaata aikanaan kovastikin, etenkin koska hän on taistellut Halla-ahon ja etenkin hänen joukkojensa kanssa Twitterissä.
”En tiedä, onko hän koskaan tykännyt juuri tästä biisistä, mutta tuntuu, että tavallaan tajuan häntä paremmin biisin kautta.”
Satumaa-tango ei kerro mistään puolueesta vaan nimenomaan siitä tunteesta, että sinulla ei ole valtaa.
”Ja jollain toisella on ja se saa käyttää sitä.”
Esimerkiksi kohta ”Älä sano mitään, mua ei kiinnosta” tuntuu viittaavan suoraan siihen voimattomuuden tunteeseen, josta populististen puolueiden, kuten perussuomalaisten, nousu on kummunnut. Satumaa-tango kuvastaa tätä universaalilla tavalla ahdistavaa, tuskaista tunnetta, että kukaan ei kuuntele ja vallanpitäjiä ei kiinnosta.
”Mua on mietityttänyt tämä persuyhteys. Se tulee vähän takavasemmalta ja on outo, mutta tuntuu, että biisi vastaa sitä tarinaa, mitä he itsestä kertovat: että kukaan ei korviaan lotkauttanut, ketään ei kiinnostanut heidän ongelmansa, vaikka heitä kohtaan tehtiin vääryyttä”, Vilkkumaa sanoo.
”Kuka tahansa saattaa tuntea sellaista tunnetta.”
Täsmennys 15.13: Satumaa-kappaleen on säveltänyt Unto Mononen, sen kuuluisin esittäjä on Reijo Taipale. Jutussa puhuttiin aiemmin Reijo Taipaleen Satumaasta.
20 vuotta sitten ilmestyi kappale, joka muutti suomalaista musiikkihistoriaa.
Sen nimi on Satumaa-tango. Kappaleen oli säveltänyt ja sanoittanut tekoaikaan 24-vuotias helsinkiläinen suomen kielen opiskelija nimeltä Maija Vilkkumaa.
Kappaleen teemat ovat edelleen täysin ajankohtaisia. Vaikka 1990-luvulla ei puhuttu manspleinaamisesta tai metoosta, Satumaa-tango kertoi vallakkaan ja varakkaan keski-ikäisen röyhkeästä käytöksestä.
Sanoituksista voi löytää myös miehen, joka äänesti perussuomalaiset nousuun.
Kun Satumaa-tango julkaistiin huhtikuussa 1999, se nousi Suomen virallisella sinkkulistalla sijalle 7. Se oli esimakua saman vuoden elokuussa julkaistavalta Pitkä ihana leikki -levyltä, joka möi kultaa ja teki Vilkkumaasta tähden.
Voit kuunnella Satumaa-tangon Spotifysta tästä linkistä.
Se oli uutta, sillä verrattuna esimerkiksi Katri Helenan kaltaisiin iskelmäartisteihin, Vilkkumaa soitti ja lauloi rockia ja se oli ollut Suomessa perinteisesti miehinen laji. Nyt suomeksi laulavia menestyviä naisia on pilvin pimein Sannista ja Ellinoorasta Anna Puuhun ja Chisuun. Satumaa-tangosta taas on tullut lähes kaimansa, Unto Monosen säveltämän ja Reijo Taipaleen kuuluisaksi tekemän Satumaan veroinen ikivihreä, joka löytyy jokaisen karaokebaarin biisivalikoimasta.
Mikä Satumaa-tangosta tekee kuolemattoman? Ja millaiseen Suomeen se aikanaan syntyi?
”Nää Marshallin vahvistimet on ihan samannäköiset kuin silloin! Mustat tuolitkin on samat, niiden päälle me noi vahvistimet laitettiin”, Maija Vilkkumaa, 45, selostaa innoissaan.
Olemme Helsingissä Harjun nuorisotalolla. Samassa paikassa Maija Vilkkumaa vietti teini-ikänsä musiikkia treenaten ja Satumaa-tangon demo äänitettiin. Treenikämpällä on koko seinän kokoinen Tarharyhmä-bändin kuva.
Parikymppiset Vilkkumaa, Minna Haapkylä, Isa-Erika Lehto ja Riikka ”Nöksy” Niiniluoto tuijottavat suoraan kohti. Poseeraus naurattaa Vilkkumaata.
Vaikka bändi hajosi sulassa sovussa vuonna 1995, treenikämpällä ja esiintymislavoilla yhdessä vietetyt vuodet valmistivat häntä tulevaan soolouraan enemmän kuin mikään muu.
”Tein Tarharyhmän biiseistä suurimman osan. Mulle oli kehittynyt siinä sivussa lauluntekijän identiteetti, siksi mulla oli pokkaa ryhtyä tekemään niitä itelleni”, hän sanoo.
Tärkeänä kasvualustana oli Helsingin kaupungin nuorisoasiankeskuksen teatterileiri, jolle Vilkkumaa oli osallistunut 14-vuotiaana. Iltaisin ponnaripäiset nuoret miehet, mukaan lukien Don Huonojen tuleva laulaja-lauluntekijä ja Vilkkumaan koulukaveri Kalle Ahola, esittivät tekemiään biisejä. Kynnys oli matala: ihmisiä kannustettiin soittamaan omia biisejään, kaikkia kehuttiin ja sitten siirryttiin eteenpäin.
Kun Vilkkumaa uskaltautui esittämään oman, sotaan joutuvasta nuoresta tytöstä kertovan Esmeralda-kappaleen ja se sai hyvän vastaanoton, hän jatkoi innostuneena säveltämistä.
Toinen sysäys tuli kun Vilkkumaa törmäsi vuonna 1995 Lapinlahdenkadulla idoliinsa, muusikko Costi Snellmaniin, jonka moni voi muistaa muun muassa Don Huonojen Kissaihmiset-biisistä. Helsingin konservatoriossa ja Pop & Jazz konservatoriossa pianonsoittoa opiskellut Vilkkumaa ei osannut juurikaan säestää itseään kitaralla. Se teki biisien tekemisestä vaikeaa, hän tuskasteli.
Snellman kehotti ostamaan rumpukoneen. Vilkkumaa marssi Fazer-Musiikkiin ja päätyikin ostamaan Rolandin sekvensserin.
”Ei tarvinnut osata soittaa hirveästi kun sai valmiin rytmin ja sitä pystyi hidastamaan ja muuntelemaan. Se oli ihan eri asia kuin jos olisin vain rämpyttänyt kahta komppia kitaralla. Se avasi koko musiikin maailman ihan eri tavalla”, Vilkkumaa kertoo.
Kolmas tärkeä tekijä Satumaa-tangon taustalla tuli Kanadasta. Alanis Morissetten esikoisalbumi Jagged Little Pill julkaistiin vuonna 1995. Morissette antoi kasvot ”nuorelle vihaiselle naisrockille”, jonka ilmentymä oli levyn hittisinkku You Oughta Know. Siinä laulaja käy läpi petollista parisuhdetta ja manaa kertosäkeessä, miten entisen kumppanin ”olisi pitänyt tietää” paremmin.
”Sen piti olla sellaista näkkärifunkkia: kaikki soundit tosi kuivia, hirveän rytmistä ja nopeeta.”
Sellaista musiikkia teki esimerkiksi Red Hot Chili Peppers, josta Vilkkumaa piti. Hän ei olisi ikinä pystynyt luomaan sellaista itse.
”Tiesin, että jos mä rupean itse tekemään samanlaista, kuulostan niin hirveältä ja naurettavalta”, hän sanoo.
Alanis Morrissettea Vilkkumaa ei pitänyt leimallisesti vihaisena. Ennemmin Morissette tuntui laulavan ”koko tunteidensa sateenkaarikirjosta”. Aivan kuten miehet ovat aina laulaneet.
”Mä rakastuin siihen levyyn! Etenkin You Oughta Know’ssa oli tosi häiriintyneitä luuppeja ja makeeta kirskuntaa”, Vilkkumaa kuvailee.
Ja kun kertosäe lähti, se todellakin lähti.
Tästä tuli Satumaa-tangon johtoajatus.
”Alanis Morissette antoi mulle luvan tehdä häpeämättömiä kertosäkeitä.”
Sävellys
Satumaa-tangon demo äänitettiin joululomalla vuonna 1997. Soittajiin Vilkkumaa oli tutustunut joko konservatorion tai Kallion ilmaisutaidon lukion kautta: mukana oli Ultra Bran lyömäsoittajana myöhemmin toiminut Jan Pethman, Ultra Brassa ja Scandinavian Music Groupissa bassoa soittanut Tommi Saarikivi, kosketinsoittaja Visa-Pekka Mertanen sekä kitaristi Janne Lehto.Vilkkumaa kehitteli biisiä ennen yhteisiä sessioita kuukausien ajan ja kuten aina, sävellystyö edelsi sanoituksia. Satumaa-tangossa Vilkkumaa tapaili ensin kertosäettä hakemalla sekvensseristä kompin.
A-osassa hän käytti pianotunneilla oppimaansa temppua.
”Tungin plusysi-soinnun sinne, koska halusin, että se riipii korvaa. Se on samaan aikaan sekä molli- että duuriterssi, mikä tarkoittaa, että se kuulostaa vähän kirskahtavalta.”
”Joku sanoikin mulle levy-yhtiössä, että a-osan melodiahan on suorastaan vastenmielinen. Se oli juuri se idea!”, Vilkkumaa kertoo.
Kun Vilkkumaa vuosia myöhemmin luki draaman teoriaa, hän tajusi ymmärtäneensä nuorempana monia asioita intuitiivisesti. Kuten sen, että biisin tekeminen on dramaturgiaa, jolla on yhteys tietynlaiseen manipulaatioon.
”Oon miettinyt, mitä mun pitää tehdä, jotta kertsi lähtisi niin lujaa, että ihminen ei happea saa”, hän sanoo.
”Se onnistuu, kun alku jumittaa niin, että tuntuu, ettei se ole menossa mihinkään.”
Tältä se kuulostaa:
Tommi Saarikiven keksimää oli bassoriffi, jota Vilkkumaa tapailee tuon tuosta kesken haastattelun.
Tältä se kuulostaa:
Iso musiikillinen inspiraatio oli U2:n levy Achtung Baby (1991), jonka rätisevä ja särisevä äänimaailma innoitti Satumaa-tangon ehkä tunnistettavimman osion: alun kitarariffin. Se on Janne Lehdon käsialaa.
Tältä se kuulostaa:
”Se viimeistään antoi biisille leiman, että no niin nyt, tää biisi toimii.”
Sanat
”Halusin tehdä yhteiskunnallisesti kantaaottavan biisin”, Maija Vilkkumaa sanoo.Se tuntui hankalalta, koska häntä periaatteessa ärsytti ”jos joku jakeli totuuttaan armollisesti ihmisille”.
Kommentin ymmärtää omaa aikaansa vasten: Vilkkumaa ehti laulaa lukiokavereidensa Kerkko Koskisen, Anni Sinnemäen ja kumppaneiden perustamassa Ultra Bra -bändissä, sinkulla Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat!. Koskinen pyysi Vilkkumaata bändiinsä, mutta tämä kieltäytyi.
Oma musiikkiprojekti poltteli ja Vilkkumaa koki, ettei aikaa olisi riittänyt kahdelle projektille.
”Kerkko rakasti niitä taistolaislauluja ja mä en. Olin ehkä vähän kiusaantunut, oli niitä munkin lapsuuden kodissa jonkin verran laulettu.” Ultra Bran myöhemmät biisit, sekä kantaaottavat että muut, kyllä kolahtivat, hän lisää, eivätkä tuntuneet enää osoittelevilta.
”Varsinkin kun siitä bändistä tuli Suomen isoin, hetken aikaa kyllä vähän vitutti, että mä en saa olla tuolla.”
Satumaa-tangon sanat alkoivat kun Vilkkumaa keksi avauslauseen. Se kuuluu:
”Biisissä on minäkertoja, joka käyttää valtaa”, Vilkkumaa sanoo.Seiso hiljaa, pistä silmät kii
”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä biisissä puhutaan, mikä saa miettimään, onko se niin onnistunut kuitenkaan. Toisaalta jotkut tajuavat ja niissäkin, jotka eivät, se on usein herättänyt jotain ajatuksia.”
Sdp:n Paavo Lipponen oli biisin tekoaikaan pääministerinä. Hän on yksi kappaleen kertojan ilmentymistä.Mulla on vaikutusvaltaa
Ja yhteyksiä poliisiin
Yö on ahdas
Meri höyryää
Sä olet röyhkeä ja rietas
Sut täytyy hiljentää
Älä sano mitään
Mua ei kiinnosta
Mä luen sun päiväkirjaa
Vien sinut vankilaan
Mulla on koti siellä
Mistä näkee Tallinaan
Mä oon elänyt niin kauan
Että voin tehdä mitä vaan
”Tuo kuulijan sättiminen röyhkeäksi ja riettaaksi, joka täytyy hiljentää ja viittaaminen omaan pitkään elinikään tarkoittavat juuri sitä, miltä se kuulostaakin: että taas nuoriso on pilalla.”
Kappaleen ehkä tunnetuimmat sanat viittaavat puhujan kotipaikkaan, mistä näkee Tallinnaan.
”Olin kuullut, että Helsingistä näkisi kirkkaalla ilmalla Tallinnaan saakka nimenomaan Eirasta, jossa on merenrannalle rakennettuja kalliita taloja. Tässä biisissä on siis myös kyse yhteiskuntaluokasta, johon tämä vallakas tyyppi, tämä käppäukko, kuuluu.”
Kertosäkeessä kuullaan päähenkilön oudosta yöllisestä rutiinista:
”Halusin keksiä sellaisen biisin, jota ukko kuuntelee. Tietysti se kuuntelisi nuoruutensa suosikkimusiikkia ja kieltäytyisi samalla kuulemasta muita ääniä. Jos joku huutaisikin apua, se vaan laittaa musaa kovemmalle.”Ja joka yö soitan Satumaa-tangon
Ja joskus tuntuu kuin joku huutais
Apua merellä päin
Mä panen stereot lujempaa
”Ajatus on: huutakaa te siellä, ei paljoa kiinnosta. Mä vaan jatkan tätä valtani käyttämistä.”
Samalla sanoissa kuulee harvinaista epäröintiä.
”Se melodian kaihoisuus tarkoittaa, että ukko tietää, että on olemassa meri, jossa joku voisi tarvita hänen apuaan. Se kaihertaa, sattuu sydämessä, mutta hän päättää olla kuuntelematta.”
2. säkeistössä muuttuu ääni kellossa ja tarinaan ilmestyy ase:
Taustalla ovat Orimattilassa itsenäisyyspäivänä vuonna 1997 tehdyt turkistarhaiskut.Sä tahdot paljon muttet mitään saa
Ja sun turha on huutaa
Mahdotonta valittaa
Yö kaikki ääriviivat vääristää
Ja tämän tyyppiset tapaukset
Tutkimatta jätetään
Älä sano mitään
Mua ei kiinnosta
Mä ammun sua haulikolla
Suljen sut vankilaan
Sä et tiedä mitään
Isäs joutunut ei sotimaan
Oon kontannut niin kauan
Että voin tehdä mitä vaan
Esimerkiksi HS uutisoi, miten turkistarhaaja ”pysäytti ampumalla kettujen töhrimistä yrittäneet eläinsuojelijat”:
”Eläinaktivistien toiminnasta ärsyyntynyt orimattilalainen kettutarhaaja haavoitti itsenäisyyspäivän aamuyöllä tarhalle pyrkineitä nuoria. Tarhaaja ampui haulikolla todennäköisesti viisi laukausta.”
Ajankohtainen Kakkonen käsitteli tätä kärjistynyttä ”turkissotaa” lähetyksessään 9. joulukuuta 1997.
9.12.1997
Laukauksia Orimattilan turkistarhalla 1997
”Mua ahdisti silloin tosi paljon se yleinen yhteiskunnan ja median suhtautuminen”, Vilkkumaa muistelee.
Iskun tekijöistä puhuttiin vähättelevästi ”kettutyttöinä”. Nuoret tytöt demonisoitiin. Samaan aikaan turkistarhaaja oli ampunut aktivisteja kohti haulikolla. Ainakin iltapäivälehdet tuntuivat olevan täysin tarhaajan puolella.
Se ei käynyt Maija Vilkkumaan oikeustajuun.
”Musta se oli tosi ymmärrettävää: että ei ole oikein, että eläimiä kasvatetaan huonoissa oloissa turkeiksi ja jotkut tekevät asialle jotain, koska eivät sitä kestä. Samalla turkistarhaajan omaisuutta hieman vahingoitetaan”, Vilkkumaa sanoo ja korostaa samalla, että on itse niin nössö, ettei olisi mennyt vapauttamaan tarhattuja eläimiä.
”Ei omaisuus ole mikään pyhä arvo. Ymmärrän, että tarhaajat ajattelevat, että kettuja ja minkkejä saa pitää. Jos taas ajatellaan toisesta näkökulmasta, jossa eläinten kärsimys on väärin, ei musta voi ajatella, että toisen ihmisen omaisuuden suoja olisi ikuinen.”
Tapahtumien jälkipyykki vaikuttaa tästä hetkestä katsoen osin absurdilta: Suomen turkiseläinten kasvattajain liitto suositteli eläinaktivistien ja turkistarhaajien yhteenottoihin ”pehmeitä keinoja” väkivallan käytön sijaan. Poliisi takavarikoi turkistarhaajan aseet, mutta vain väliaikaisesti.
”Jäi sellainen olo, että ne tytöt sai ainakin tuomion. On toki mahdollista, että tarhaajakin lopulta sai”, Vilkkumaa sanoo.
Tarkistetaan. Orimattilan käräjäoikeus langetti aktivisteille ehdolliset neljän kuukauden vankeusrangaistukset kotirauhan rikkomisesta ja määräsi heidät maksamaan korvauksia turkistarhaajalle. Tarhaaja sai puolitoista vuotta ehdollista vankeutta kolmesta törkeästä pahoinpitelystä ja vaaran aiheuttamisesta.
Joulukuussa 1999 Kouvolan hovioikeus korotti tarhaajan saamaa ehdollista vankeusrangaistusta kahteen vuoteen.
Lopussa koittava c-osa eroaa muusta kappaleesta, niin melodialtaan kuin sanoiltaan:
”Osio juontaa juurensa mun hillittömään Alice Cooper -diggailuun ja on tässä Led Zeppeliniäkin”, Vilkkumaa sanoo.Ja niin kaunis
On tää hiljaisuus
Ja viima joka ei koskaan mua saa
Ja niin suuri on yö ja avaruus
Ja pelko joka saa aamuun luottamaan
”Ajattelin ehkä jotenkin niin, että muiden pelko luo hänelle turvallisuuden tunnetta. Muut pelkäävät elämää niin paljon, että se antaa hänelle valtaa ja auttaa pysymään siellä vallan kahvassa.”
”Se on ehkä sen oma vaikutin, miksi se on käppäukko.”
Demolle päätyivät Satumaa-tangon lisäksi kappaleet Ystävä ja Vähän ennen, ja Vilkkumaa lähetti sen eri levy-yhtiöihin. Eniten hän odotti vastausta coolina pidetyltä BMG:ltä, jossa työskenteli Asko Kallonen. Mitään ei kuulunut.
Punkhenkinen Poko Records oli innokas julkaisemaan esikoislevyn tuosta vain, mutta Vilkkumaa epäröi. Hän halusi, että joku kävisi hänen kanssaan materiaalia rankasti läpi, karsisi, sparraisi.
Lopulta demo päätyi Warnerin Pekka Ruuskalle. Ruuska soitti Vilkkumaalle heti demon kuultuaan ja tarjosi levytyssopimusta.
”Uskon, että silloin oli myös haettu naispuolisia artisteja. Oli päällä tahtotila, että kunpa tää olisi hyvä”, Vilkkumaa sanoo.
Suosio hiipi päälle kuin varkain. Oman biisin saattoi kuulla kadulla radiosta. Vilkkumaa soitti vielä tuolloin cover-bändi Hunajameloneissa koskettimia.
”Muistan olleeni niiden keikalla kun joku huusi yleisöstä et ’Hei, toi on muuten Maija Vilkkumaa!’”
”Silloin tajusin, että mun pitää lopettaa Hunajameloneissa”, sanoo Vilkkumaa. Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksella hän jatkoi töissä vielä vuosia 60-prosenttisella työajalla.
Nykyisin Spotify-kuuntelut ja radiosoitot näkee sormenheilautuksella.
”Se oli aika ihanaa aikaa. Olit periaatteessa pimennossa mutta kuulit pieniä merkkejä. Se oli helpompaa.”
Vuosituhannen vaihteessa Suomen musiikkialan ilmapiiri ei ollut niin kaupallinen kuin nykyään. Vähintään kun Vilkkumaan kolmas albumi Ei möi yli 120 000, asiat muuttuivat toden teolla.
”Olin kirjoittanut 15-vuotiaana päiväkirjaan, että haluan rocklaulajaksi mut en megakuuluisaksi, koska ne on paskoi”, Maija Vilkkumaa sanoo.
”Kyllä voi sanoa, että musta tuli megakuuluisa. Olin siitä vähän ihmeissäni ja hämillänikin.”
”He muka tunsivat musiikkibisneksen ja tiesivät, että on tehtävä tietyllä tavalla tyhmiä biisejä jotta ne soisivat radiossa koska kaikki radiossa soitettu on paskaa.”
Hän myöntää olevansa erittäin kunnianhimoinen, mutta tuo kunnianhimo kohdistuu materiaaliin: siitä pitää hioa mahdollisimman hyvää. Siitä, millaiset biisit lopulta soivat radiossa, Vilkkumaa ei tiedä mitään.
”Se, että haukuttiin tekemääni musiikkia, oli ärsyttävää. Mutta etenkin opportunismista syyttäminen osui tähän vaihtoehto- ja kettutyttöjenymmärtäjä-puoleeni.”
Sitten oli Jonna ja Maija -fiksaatio. Warnerin tuotantopäällikkö Lasse Kurki iloitsi tammikuussa HS:n 50-vuotishaastattelussa, että osaavia naislaulajia on tullut viime vuosina pilvin pimein. Siitä ei ole kauaa, kun tilanne näytti toisenlaiselta.
”Kun Jonna Tervomaa tuli, ihmeteltiin, että siinä on kerrankin nainen, joka ei ole iskelmälaulaja. Kun sitten Maija Vilkkumaa tuli, joku kirjoitti: Saapa nähdä, mahtuuko Suomeen kahta tällaista naislaulajaa”, Kurki muisteli jutussa.
Niin, Suomessa oli todellakin ollut isoja naisartisteja ennen heitäkin, esimerkiksi modernia iskelmää tekevä Kaija Koo, jota Vilkkumaa itse ihailee. Vilkkumaa kertoo tavanneensa Jonna Tervomaata muutamaan kertaan noina vuosina ja jopa keskustelleensa aiheesta.
”Se oli vaivaannuttavaa. Totesimme, että se on niin vähän meidän käsissä.”
”Meidän molempien sukunimet sattuivat loppumaan maa-päätteeseen, meillä oli vähän samanlaiset tukat, mä olin vaan tumma ja Jonna vaalea. Kun mulle tultiin kertomaan, että olenkin aina pitänyt tummaveriköistä ja Jonnalle, että kyllä blondit on kivempia...”
Vilkkumaa pitää pienen miettimistauon ja naurahtaa.
”Argumentaatio alkoi olla niin tyhmää.”
Vuonna 2011 Maija Vilkkumaa jäi tauolle musiikin tekemisestä.
”Olin kyllästynyt, neuroverkot menivät sellaista samaa rataa. Tuntui siltä, että mun piti laittaa lisää vettä sinne kaivoon.”
Hän luki draaman teoriaa, kirjoitti romaanin, kuunnelmia ja radiomusikaalin Radio Suomeen, hittibiisin (Siniset tikkaat) Kaija Koolle yhdessä Erinin kanssa. Vuonna 2015 hän osallistui Vain elämää -ohjelman neljännelle kaudelle yhdessä Antti Tuiskun, Sannin, Virve Rostin, Anssi Kelan, Pave Maijasen ja VilleGallen kanssa.
Nyt aivot tuntuvat uudelleenohjelmoituneen ja kaivo on jälleen täynnä. Uusia biisejä ilmestyy jo tänä vuonna ja uusi levy vuonna 2020.
Jo Satumaa-tangosta mukaan tarttuneeseen esitaisteilijamantteliinsa Vilkkumaa suhtautuu maltillisesti.
”Mussa on kaksi puolta. Yksi uskoo vahvasti, että patriarkaatti on olemassa ja se rakenne estää naisia nousemasta paikkoihin. Samaan aikaan en usko, että olisin ollut yhtään isompi artisti, jos en olisi ollut nainen.”
”Osa musta on siis edelleen vahvasti sitä mieltä, että jos en olisi ollut siinä, olisi tullut joku muu ja Jenni Vartiaiset olisivat seuranneet.”
Silti on ollut ihanaa tavata nuorempia kollegoja. Esimerkiksi Sanni ja Haloo Helsingin Elli, joka tekee nyt soolouraa, ovat kertoneet Vilkkumaalle fanittaneensa tätä.
”Se esikuvan asema on ehkä myös sellainen, ettei sitä kehtaa edes ajatella.”
Vielä on jäljellä yksi, yllättävä tulokulma, joka voisi selittää, miksi Satumaa-tango ei ole painunut unohduksiin. Päinvastoin, se kuulostaa ehkä ajankohtaisemmalta kuin koskaan.
Se liittyy, yllättävää kyllä, perussuomalaisia johtavaan Jussi Halla-ahoon.
”Halla-aho on jo poistanut sen sivuiltaan, mutta siellä on joskus lukenut, että lempimusiikkiani ovat Maija Vilkkumaa ja YUP”, Vilkkumaa kertoo.
Se pohditutti Vilkkumaata aikanaan kovastikin, etenkin koska hän on taistellut Halla-ahon ja etenkin hänen joukkojensa kanssa Twitterissä.
”En tiedä, onko hän koskaan tykännyt juuri tästä biisistä, mutta tuntuu, että tavallaan tajuan häntä paremmin biisin kautta.”
Satumaa-tango ei kerro mistään puolueesta vaan nimenomaan siitä tunteesta, että sinulla ei ole valtaa.
”Ja jollain toisella on ja se saa käyttää sitä.”
Esimerkiksi kohta ”Älä sano mitään, mua ei kiinnosta” tuntuu viittaavan suoraan siihen voimattomuuden tunteeseen, josta populististen puolueiden, kuten perussuomalaisten, nousu on kummunnut. Satumaa-tango kuvastaa tätä universaalilla tavalla ahdistavaa, tuskaista tunnetta, että kukaan ei kuuntele ja vallanpitäjiä ei kiinnosta.
”Mua on mietityttänyt tämä persuyhteys. Se tulee vähän takavasemmalta ja on outo, mutta tuntuu, että biisi vastaa sitä tarinaa, mitä he itsestä kertovat: että kukaan ei korviaan lotkauttanut, ketään ei kiinnostanut heidän ongelmansa, vaikka heitä kohtaan tehtiin vääryyttä”, Vilkkumaa sanoo.
”Kuka tahansa saattaa tuntea sellaista tunnetta.”
Täsmennys 15.13: Satumaa-kappaleen on säveltänyt Unto Mononen, sen kuuluisin esittäjä on Reijo Taipale. Jutussa puhuttiin aiemmin Reijo Taipaleen Satumaasta.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin