Adikian rummuttaa räpeissään feminismiä, koska hänen on pakko, jotta tulevaisuudessa räppäävä naista ei pidettäisi enää erikoisuutena.

Syyskuussa Adikia julkaisi yhdessä Mon-Salan, Yas Lon, Sofan, Yeboyahin, Nisan, Donatellan ja F:n kanssa kappaleen Koskematon. Kappale on artistien yhteinen esiinmarssi miesten hallitsemalle kentälle.

– Naisilta on Suomessa puuttunut samanlainen porukassa tekemisen kulttuuri kuin räppäävillä miehillä on pitkään ollut, räppäri Adikia sanoo.

Se on hänen mukaansa vaikuttanut siihen, kenen musiikki on noussut helpommin pinnalle. Ruohonjuuritasolla miehien ryhmäytyminen on näkynyt esimerkiksi keikoilla siten, että uusillakin miesartisteilla on usein keikoilla mukanaan kaveriporukka luomassa tunnelmaa eturivissä.

– Se näyttää ympäristölle siltä, että tästä artistista digataan, joten se on helpompi ottaa omakseen, Adikia sanoo.

Adikia sekä muut ajankohtaiset räppärit ovat alkaneet tietoisesti luomaan vastaavaa musiikin ympärille kietoutunutta yhteiskulttuuria. Kuluvan vuoden näkyvin esimerkki on ollut Flow-festivaaleilla esiintynyt ja Helsingin Tavastian loppuunmyynyt Dreamgirls-spektaakkeli.

Esimerkkiä on haettu Ruotsista. Yläkouluikäisenä Adikia löysi kuunneltavaksi ruotsalaisia rap-artisteja, jollaisia Suomessa ei vielä tuolloin ollut.

Yksi sellainen oli Cleo (Nathalie Missaoui), joka myöhemmin oli mukana perustamassa Femtastic-nimistä kollektiivia.

Femtastic on naisartistien muodostama verkosto, joka on muun muassa järjestänyt erilaisia klubitapahtumia ja esiintynyt festivaaleilla.

Vastaavia suomalaisia tapahtumia, joissa naisten tekemää urbaania musiikkia esitellään ovat esimerkiksi Adikian ja Mon-Salan järjestämä Matriarkaatti-klubi sekä jo aiemmin alkaneet Mimmit räppää -tapahtumat.

Yksi tällaisten naisten muodostamien verkostojen tavoite on parantaa sukupuolitasapainoa ja tuoda myös muiden kuin miesten ääni kuuluviin. Tapahtumien tarkoitus on tuoda esille rap-kentän monipuolisuutta.

– Räppi on ollut genrenä hyvin maskuliininen. Se on ollut poikaporukassa tekemistä, johon on ollut vaikea päästä naisena sisälle. On pitänyt olla sikana enemmän pokkaa.

Räpin norminpurkutalkoot ruohonjuuritasolta

Kun Adikia oli nuori, hän aloitti räpin kuuntelun “sellaisesta tosi löysästä etelän meiningistä”, eli niin kutsutusta likaisesta etelästä.

Yhdysvaltain eteläosiin Atlantan, Houstonin ja Memphisin kaltaisten kaupunkien ympärille kehittyneelle hip hop -kulttuurille on ollut ominaista korostunut maskuliinisuus.

Ennen vuosituhannen vaihdetta valtavirtaistuneen tyylin sanoituksissa naiset niputetaan useimmiten joko “bitchiksi” tai “hoeksi”.

Feministisen kasvatuksen saanut Adikia sanoo, että lyriikat särähtivät korvaan jo nuorena.

Ajatukset nykypäivänä mediassa esitettävästä naiskuvasta ja feminismistä innoittivat tekemään räppiä, jollaista Suomesta tuntui puuttuvan.

– Haluan lähteä ruohonjuuritasolta purkamaan sukupuolirooleja ja arvotusta sen suhteen, että feminiinisyys on yhtä vakavasti otettavaa kuin maskuliinisuus.

“Eletään murroskautta, jolloin on pakko rummuttaa feministisyyttä”

Adikian mielestä ongelma hip hop -kulttuurissa on ollut se, että naisena sisäänpääseminen on ollu vaikeampaa. Nuorena keikoilla käydessään hän huomasi pian, että yleisössä on lähinnä miehiä ja naiset ovat genren parissa eräänlaisia kuriositeetteja.

– Oletettiin, etten ole siellä musiikin takia, vaan poikaystävän kanssa tai sit etsimässä seuraa. Jäbät ovat tulleet kertomaan, ketä olen tullut kuuntelemaan, vaikka se olisi ollut mun lempiartisti.

Keskusteluissa keikan jälkeen häneen on suhtauduttu kyseenalaistaen, ja hänen on pitänyt todistaa paikkansa osana kulttuuria ja todistaa tietämyksensä musiikista. Se on vaatinut paljon itsevarmuutta.

Alettuaan julkaista musiikkiaan Adikia kertoo jälleen päätyneensä tilanteeseen, jossa on edelleen harvinaisuus muiden joukossa.

Räppipiireissä lauotut kommentit, kuten “siistiä, että voi puhua mimmin kanssa räpistä” ja “sun flow ei kuulosta yhtään naiselta”, ovat tulleet hänelle tutuiksi.

Vaikka Adikia sanoo ottavansa sanomiset vastaan kehuina, ne sisältävät myös kolikon kyseenalaisen puolen – hänet arvotetaan hyväksi räppäriksi edelleen sillä perusteella, ettei hän kuulosta naiselta.

– Se on tosi syvällä ennakkoluuloissa, että jos nainen on hyvä räppäämään se on poikkeuksellista, koska nainen ei voi olla hyvä räppäri.

Feministiräppäri on Adikian ympärille rakennettu viitekehys, josta hän haluaisi tulevaisuudessa päästä eroon, mutta hänestä tuntuu, ettei se vielä ole mahdollista.

– Toivon, että jengi kuuntelisi minua räppinä ja musiikkina, mutta toisaalta olen hyväksynyt sen, että nyt eletään murroskautta, että on pakko rummuttaa feministisyyttä.

Adikian sanoituksissa uhotaan patriarkaatin tuhoamisella ja korostetaan seksuaalisuutta sekä erityisesti itsemääräämisoikeutta. Kommenttipalstoilla sanoitukset synnyttävät räikeitä solvauksia.

– On sanottu, ettei kannattaisi räpätä korostuneen feministisesti tai naisten näkökulmasta, mutta räppään vain omasta näkökulmastani, Adikia toteaa.

Vaikka räppärin kokemusmaailma ja feministinen maailmankatsomus puskevat lähes väkisin läpi hänen teksteistään, uudella materiaalilla Adikia halusi haastaa itsensä kirjoittajana käsittelemällä muita aiheita.

Tulevan Limbo-EP:n kappaleiden Adikia sanoo olevan ei-kantaaottavia. Uusista julkaisuista ensimmäinen on tänään julkaistu Kopperfield. Hän halusi katsoa, miten yleisö reagoi kappaleisiin, jotka eivät käsittele feminismiä tai patriarkaattia.

– Olen brändännyt itseni niin vahvasti feministiräppäriksi, joten monet tulevat tulkitsemaan uusiakin biisejä sen linssin läpi joka tapauksessa.

Adikia on innoissaan siitä, että levy-yhtiöt ovat alkaneet ottaa räppääviä naisia listoilleen. Hän uskoo, että olemme murrosvaiheessa sen suhteen, että tulevaisuudessa naisten tekemä räppi ei ole ainoastaan erikoisuus.

– Lainaan usein Kalifornia-Kekeä, joka on sitä mieltä, että naiset tulevat dominoimaan räppiä tulevaisuudessa. Nythän se on jo niin, että isoimmat pop-artistit ovat naisia.