Mikä on aiheen ja teeman ero? Miten juoni poikkeaa tarinasta? Termeistä on erilaisia tulkintoja jopa kirjoitusoppaissa; tässä oppimani ja omaksumani sovellus.

Aihe on se, joka alunperin koukuttaa kirjoittamaan, se mistä kirjallinen tuotos kertoo. Harva lähtee tai pystyy kirjoittamaan suoraan teemasta. Useimmiten teema paljastuu vasta kirjoittamisen prosessissa.

Herman Melvillen Moby Dickin aihe on myyttisen valaan pyynti, teema on vaikkapa ihmisen pakkomielle tavoitella mahdotonta. Maria Jotunin Huojuvan talon aihe on väkivaltainen avioliitto, teemoina väärät valinnat, sukupolvelta seuraavalle siirtyvä taakka tai pahan kierteestä irrottautumisen vaikeus. Fjodor Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen aihe on harkittu murha ja murhatutkinta, teemoja ovat ihmisen itseisarvo sosiaalisesta asemasta riippumatta, syyllisyyden kokeminen ja vastuunotto.

Tarkastelen lähemmin Shakespearen Romeota ja Juliaa. Se on tosin näytelmä eikä proosaa, mutta se on useimmille tuttu.

Näytelmän aihe on kielletty rakkaus. Vihollissukujen nuoret rakastuvat, oikeastaan äkkihullaantuvat toisiinsa, yrittävät suvuistaan huolimatta toteuttaa rakkautensa mutta tuhoutuvat.

Teemoja Romeosta ja Juliasta voi löytää useita, juuri siksi näytelmä on klassikko. Klassikon voi tulkita monin tavoin. Vapaus on yksi teema; jos vanhemmat rajoittavat lapsiaan ja määräävät heidän elämästään, siitä ei hyvä seuraa. Vihan kääntyminen vihaajaa vastaan on toinen teema. Suvut ylläpitävät vihaa ja siitä koituu kummallekin suvulle korvaamaton menetys. Elämän sattumanvaraisuus voisi sekin olla teema. Nuoret tapaavat sattumalta, sattumalta syntyy katukahakka, jossa kaksi nuorta kuolee, sattumalta Romeo ei saa hänelle lähetettyä viestiä, sattumalta Julia ei herää. Tai hyväuskoisuus: rakastavaiset uskovat kohtalonsa tohelon munkin käsiin sen sijaan että järkevästi harkitsisivat toimivampia ratkaisuja.

Vaikka käytämme väljästi sanaa “tarina” ja saatamme kuvata sillä koko kirjaa tai näytelmää, käsitteellisesti tarina ja juoni ovat eri asioita.

Romeon ja Julian tarina alkaa tapahtumasta, joka rikkoo kahden suvun välit ja saa nämä kantamaan kaunaa toisilleen. Suvut elävät samassa Veronan kaupungissa, mutta eivät ole missään tekemisissä toistensa kanssa. Niinpä nuori Romeo Montague ei ole koskaan tavannut Juliaa ennen kuin uskaltautuu kutsumatta mutta kavereidensa yllyttämänä kuokkavieraaksi Capuletien tanssiaisiin. Romeon ja Julian traaginen rakkaus ja kuolema aiheuttaa suurta surua kummassakin suvussa, mikä johtaa siihen, että suvut ymmärtävät vihanpidon tuhoisuuden ja solmivat rauhan.

Juoni on se osuus, joka leikataan tarinasta ja josta kirjoitetaan näytelmä tai romaani. Juoni alkaa Capuletien tanssiaisista ja päättyy rakastavaisten hautajaisiin. Meille ei edes kerrota, mikä on aikanaan saanut suvut vihaamaan toisiaan, koska se on toisarvoista juonen kannalta. Tapahtuma-aika on erittäin lyhyt – siinä näkyy Shakespearen nerous ja teatterintuntemus. Realistisesti ajatellen tapahtumaketju rakastumisesta avioliiton solmimiseen, katutappeluun, maanpakoon, hämäyskuolemaan, todelliseen kuolemaan ja hautajaisiin kestäisi ainakin pari kuukautta, mutta Shakespeare tiivistää aikaa ja tihentää tapahtumat noin viikkoon.

Aihe on ensin, teema sitten. Tarina on ensin, juoni sitten.

Teemasta on hankala lähteä kirjoittamaan; syntyy helposti keinotekoista, kliseistä tai kankeaa. Kuten sanottu, teema kirkastuu useimmiten vasta kirjoituksen edetessä.

Valaistumisen hetki on riemastuttava. Nythän minä ymmärrän, mistä tässä jutussa on kysymys! Kirjoittaja oivaltaa, että itse asiassa kyse ei olekaan niistä teemoista, joiden hän kuvitteli tekstin alla lymyävän, vaan (myös) jostain aivan muusta.

Sanataidekouluttaja ja kirjailija Harri István Mäki antoi erinomaisen neuvon: Mieti, mikä on käsikirjoituksesi teema teemojen alla äläkä kerro sitä kenellekään.

Teeman hahmottaminen on minulle kolmiportainen prosessi, jossa laskeudutaan yhä syvemmälle. Kun pyörittelen aihetta mielessäni, luulen ymmärtäväni, mitä teemoja se sisällään kantaa. Kun edistyn kirjoittamisessa, hoksaan, mitä teemat itse asiassa ovat. Viimeksi tulee oivallus, minkä teeman kirjoittamani aihe syvimmiltään kätkee.

Sekä historiallisissa romaaneissani että lastenkirjoissani on teemojen alla salainen teema, jonka olen kaivanut esiin mutta jota en kenellekään näytä. Kun tiedän sen itse, teema tihkuu kirjoittamiseeni. Hyvällä tavalla, uskon.

Francesco Hayez: Romeon ja Julian häät (kuva)