Runoilijan yksinäisyys on myytti - nykyrunous toimii yhteisöissä
Aino Frilander vertasi Lauantaiesseessään (HS Kulttuuri 30.9.) nykytaidetta mämmiin tai merisiiliin: ”Sitä pitää haluta maistella, jotta sitä oppii syömään.” Saska Saarikoski (HS Kolumni 29.9.) puolestaan oli itse ruokalistalla: ”Useimmat tuntemistani kirjallisuuden ammattilaisista lähestyvät nykyrunoutta yhtä mielellään kuin nälkäistä jääkarhua.”
Onko liikaa vaadittu, että nämä ammattilaiset ottaisivat selvää omasta alastaan muutenkin kuin sitkeästi elävien ennakkoluulojen tasolla?
Saarikoski elättelee romanttista myyttiä yksinäisestä runoilijasta, joka ”on oman kosmoksensa luoja ja yksinvaltias, mutta joskus myös sen ainoa asukas”. Todellisuudessa nykyrunous toimii ennen kaikkea yhteisöissä ja osallistaen. Runoyhdistykset, osuuskunnat, vertaiskritiikki, palautepalvelut ja lukuisat informaalit kokoontumiset tuovat runoilijoita yhteen ja vaikuttavat monin tavoin itse runouteenkin.
Sen sijaan runoudella ei ole takanaan sellaista markkinointikoneistoa, joka esimerkiksi Sannilla on. Saarikosken rinnastus on muutenkin epäreilu: siinä missä Sannin taidokkaita rivejä voi olla vaikea saada pois päästään ne pari kertaa radiosta kuultuaan, nykyrunouden äärelle on varta vasten etsiydyttävä – ja monesti hiljennyttävä.
Runoanalyysia ei kuitenkaan tarvitse tehdä, vaan kokemus tulee ennen ymmärtämistä niin kuin muillakin elämänalueilla. Kun niin monet nykyisin liioittelevat tietojensa määrää, on terveellistä tulla muistutetuksi ymmärryksensä rajoista. Tämänkin voi runous tehdä, vieläpä kauniisti ja nautinnollisesti.
Nykyrunoudella on lukuisia muotoja, ja siihen voi tutustua monin eri tavoin. Monet ovat niin tehneetkin – onhan tänä vuonna runsaasti nykyrunoutta sisältävä antologia ollut kuukaudesta toiseen kaunokirjojen myyntilistan kärjessä. On esiintyvää runoutta, suosittuja runoklubeja, joissa runous usein yhdistyy muihin taiteenlajeihin. On yhteiskunnallista runoutta, luontorunoutta, kieltä uudistavaa runoutta – ja runoutta, joka on kaikkea tätä ja enemmän.
Kun nykyrunouden ystävä katselee ulos tästä perhosten täyttämästä huoneesta ja näkee kylmässä värjöttelevän, jääkarhua kammoavan ammattilaisen, on eettinen velvollisuus kutsua hänet sisään. Siis tervetuloa runoklubille tai muuten tutustumaan nykyrunouteen! Pidän mielelläni opastetun kierroksen.
Vesa Rantama
päätoimittaja
runouslehti Tuli & Savu
Onko liikaa vaadittu, että nämä ammattilaiset ottaisivat selvää omasta alastaan muutenkin kuin sitkeästi elävien ennakkoluulojen tasolla?
Saarikoski elättelee romanttista myyttiä yksinäisestä runoilijasta, joka ”on oman kosmoksensa luoja ja yksinvaltias, mutta joskus myös sen ainoa asukas”. Todellisuudessa nykyrunous toimii ennen kaikkea yhteisöissä ja osallistaen. Runoyhdistykset, osuuskunnat, vertaiskritiikki, palautepalvelut ja lukuisat informaalit kokoontumiset tuovat runoilijoita yhteen ja vaikuttavat monin tavoin itse runouteenkin.
Sen sijaan runoudella ei ole takanaan sellaista markkinointikoneistoa, joka esimerkiksi Sannilla on. Saarikosken rinnastus on muutenkin epäreilu: siinä missä Sannin taidokkaita rivejä voi olla vaikea saada pois päästään ne pari kertaa radiosta kuultuaan, nykyrunouden äärelle on varta vasten etsiydyttävä – ja monesti hiljennyttävä.
Runoanalyysia ei kuitenkaan tarvitse tehdä, vaan kokemus tulee ennen ymmärtämistä niin kuin muillakin elämänalueilla. Kun niin monet nykyisin liioittelevat tietojensa määrää, on terveellistä tulla muistutetuksi ymmärryksensä rajoista. Tämänkin voi runous tehdä, vieläpä kauniisti ja nautinnollisesti.
Nykyrunoudella on lukuisia muotoja, ja siihen voi tutustua monin eri tavoin. Monet ovat niin tehneetkin – onhan tänä vuonna runsaasti nykyrunoutta sisältävä antologia ollut kuukaudesta toiseen kaunokirjojen myyntilistan kärjessä. On esiintyvää runoutta, suosittuja runoklubeja, joissa runous usein yhdistyy muihin taiteenlajeihin. On yhteiskunnallista runoutta, luontorunoutta, kieltä uudistavaa runoutta – ja runoutta, joka on kaikkea tätä ja enemmän.
Kun nykyrunouden ystävä katselee ulos tästä perhosten täyttämästä huoneesta ja näkee kylmässä värjöttelevän, jääkarhua kammoavan ammattilaisen, on eettinen velvollisuus kutsua hänet sisään. Siis tervetuloa runoklubille tai muuten tutustumaan nykyrunouteen! Pidän mielelläni opastetun kierroksen.
Vesa Rantama
päätoimittaja
runouslehti Tuli & Savu
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin