"Mitä muuta voin tehdä kuin saada itseni herkistymään" Pauli Tapion runokirja voitti esikoiskirjapalkinnon Lue haastattelu tästä!
Pauli Tapion runokokoelma maailman pahuudesta voitti HS:n kirjallisuuspalkinnon – ”Mitä muuta voin tehdä kuin saada edes itseni herkistymään?”
Runoilija, tutkija ja kääntäjä Pauli Tapio voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon esikoisrunoteoksellaan, jossa ihminen katsoo voimattomana maailman pahuutta ja etsii toivon murusia. Niitä löytyy tarinoista – ja varpusilta.
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon on voittanut Pauli Tapio, 31, runokokoelmalla Varpuset ja aika (Poesia). Tapio palkittiin torstai-iltana Sanomatalossa Helsingissä.
Helsinkiläinen Pauli Tapio on kääntäjä, väitöskirjatutkija, kriitikko ja runouslehti Tuli&Savun entinen toimittaja.
Palkintolautakunnan mukaan esikoisteokseksi Varpuset ja aika huokuu levollista itsevarmuutta.
”Tapio käyttää elegantisti lukeneisuuttaan ja luottaa konkreettisen ilmaisun voimaan”, lautakunnan puheenjohtaja Antti Majander perustelee.
Palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaettiin nyt 23. kerran. Tunnustus jatkaa vuosina 1964-1994 myönnetyn J.H. Erkon esikoiskirjapalkinnon perinnettä. Palkintosumma on 15 000 euroa.
Lue toimittaja Suvi Aholan haastattelu Pauli Tapiosta tästä:
Länsihelsinkiläisen kerrostalon vieressä tehdään katutöitä. Melu on kova, mutta siitä huolimatta pensasaidassa, ihan vieressä, näkyy liikettä. Varpusethan siellä kuhisevat, jyrinästä ja kärystä välittämättä.
Huomaamattomat pikkulinnut ovat antaneet nimensä myös Pauli Tapion (s. 1986) esikoisrunokokoelmalle Varpuset ja aika (Poesia). Sille myönnettiin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto, tunnustus vuoden parhaasta esikoisteoksesta.
Varpusia ja aikaa kiitettiin ”väkeväksi aikalaisrunoudeksi”, jonka puhuja ”tekee tarkkoja havaintoja niin ihan lähipiiristään kuin mereen vajoavista pakolaisista ja sivilisaatiomme historian julmista yksityiskohdista”.
Tapio alkoi seurata kaupunkilintuja kotinsa ikkunoista vuoden 2010 tienoilla.
Oulusta Helsinkiin muuttanut siviilipalvelusmies, sittemmin kirjallisuuden opiskelija, huomasi kaipaavansa luontosuhdetta, ja hänestä tuli joksikin aikaa kunnianhimoinen lintubongari.
”Täällä elää valtavirtakulttuurin ympäröimänä, mutta kun tarkemmin katsoo, näkee lintuja ja eläimiä kaupungissakin kaikkialla. Halusin oppia niiden nimet, lähestyä niiden olemusta ja käyttäytymistä.”
Esikoisrunokokoelmassa esiintyvätkin varpusten lisäksi esimerkiksi puukiipijä, merimetso, viherpeippo, ahven, termiitti, haikara, pääsky ja sorsa.
Kaikkia näitä Tapio on tarkkaillut, kaikista tehnyt muistiinpanoja. Varpusten ja ajan runot syntyivät kymmenen vuoden materiaalista, jota tekijä työsti kirjaksi kaksi vuotta.
Samaan aikaan hän valmistui Helsingin yliopistosta maisteriksi ja aloitti väitöskirjan teon, aiheenaan suomalaisen runon rytminen murroskausi 1940–50-luvun taitteessa. Sen hän toivoo saavansa valmiiksi lähivuosina.
Hän on opiskellut päämäärätietoisesti myös venäjää, ja siinä auttoi puolentoista vuoden työ Pietarissa Suomen kulttuuri-instituutissa.
Ennen esikoiskokoelmaansa Tapio onkin tullut tutuksi venäläisen nykykirjallisuuden – muun muassa nobelisti Svetlana Aleksijevitšin – suomentajana. Lisäksi hän on toiminut kriitikkona ja runolehti Tuli & Savun toimittajana.
”Venäjällä huomasin, miten erilainen maa ja kulttuuri se on, ja silti meille niin tuttu. Nyt olen samalla lailla kiinnostunut Ruotsista. Naapurikulttuurit ovat kuin peili: niihin katsomalla oppii oikeastaan vielä enemmän Suomesta ja itsestään.”
Yritys ymmärtää toisenlaisuutta – eri kulttuureista ei-inhimillisiin lajeihin – on tärkeä osa Pauli Tapion tekstien tematiikkaa.
Suomen, ruotsin ja venäjän lisäksi hän käyttää sujuvasti englantia ja lukee myös ranskaa ja muinaiskreikkaa. Nyt hän opiskelee latinaa, ja saksakin on tarkoitus ottaa haltuun.
Tähän häntä valmensi jo kansainvälinen lapsuus: insinööri-isän työn takia Tapio asui ennen lukioikää vuosia Tšekkoslovakiassa, Yhdysvalloissa ja Britanniassa.
Runojen toinen, yhtä tärkeä ja valtava teema on yritys hahmottaa maailman pahuutta ja siitä huolimatta säilyttää toivonsa, elää edelleen.
Juuri tästä Tapiota on ”aikalaisrunoilijana” kiitetty. Itse hän kuitenkin vieroksuu termiä.
”Tuntuisi härskiltä sanoa, että jotenkin ’puhuttelen’ lukijaa”, hän pohtii. ”Positioni on kuin kenen tahansa hämmentyneen ihmisen, joka yrittää ymmärtää maailmassa tapahtuvia hirveitä asioita ja ahdistuu, kun ei voi omin voimin tehdä mitään”
Helsinkiläinen Pauli Tapio on kääntäjä, väitöskirjatutkija, kriitikko ja runouslehti Tuli&Savun entinen toimittaja.
Palkintolautakunnan mukaan esikoisteokseksi Varpuset ja aika huokuu levollista itsevarmuutta.
”Tapio käyttää elegantisti lukeneisuuttaan ja luottaa konkreettisen ilmaisun voimaan”, lautakunnan puheenjohtaja Antti Majander perustelee.
Palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaettiin nyt 23. kerran. Tunnustus jatkaa vuosina 1964-1994 myönnetyn J.H. Erkon esikoiskirjapalkinnon perinnettä. Palkintosumma on 15 000 euroa.
Lue toimittaja Suvi Aholan haastattelu Pauli Tapiosta tästä:
Länsihelsinkiläisen kerrostalon vieressä tehdään katutöitä. Melu on kova, mutta siitä huolimatta pensasaidassa, ihan vieressä, näkyy liikettä. Varpusethan siellä kuhisevat, jyrinästä ja kärystä välittämättä.
Huomaamattomat pikkulinnut ovat antaneet nimensä myös Pauli Tapion (s. 1986) esikoisrunokokoelmalle Varpuset ja aika (Poesia). Sille myönnettiin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto, tunnustus vuoden parhaasta esikoisteoksesta.
Varpusia ja aikaa kiitettiin ”väkeväksi aikalaisrunoudeksi”, jonka puhuja ”tekee tarkkoja havaintoja niin ihan lähipiiristään kuin mereen vajoavista pakolaisista ja sivilisaatiomme historian julmista yksityiskohdista”.
Tapio alkoi seurata kaupunkilintuja kotinsa ikkunoista vuoden 2010 tienoilla.
”Täällä elää valtavirtakulttuurin ympäröimänä, mutta kun tarkemmin katsoo, näkee lintuja ja eläimiä kaupungissakin kaikkialla. Halusin oppia niiden nimet, lähestyä niiden olemusta ja käyttäytymistä.”
Esikoisrunokokoelmassa esiintyvätkin varpusten lisäksi esimerkiksi puukiipijä, merimetso, viherpeippo, ahven, termiitti, haikara, pääsky ja sorsa.
Kaikkia näitä Tapio on tarkkaillut, kaikista tehnyt muistiinpanoja. Varpusten ja ajan runot syntyivät kymmenen vuoden materiaalista, jota tekijä työsti kirjaksi kaksi vuotta.
Samaan aikaan hän valmistui Helsingin yliopistosta maisteriksi ja aloitti väitöskirjan teon, aiheenaan suomalaisen runon rytminen murroskausi 1940–50-luvun taitteessa. Sen hän toivoo saavansa valmiiksi lähivuosina.
Hän on opiskellut päämäärätietoisesti myös venäjää, ja siinä auttoi puolentoista vuoden työ Pietarissa Suomen kulttuuri-instituutissa.
Ennen esikoiskokoelmaansa Tapio onkin tullut tutuksi venäläisen nykykirjallisuuden – muun muassa nobelisti Svetlana Aleksijevitšin – suomentajana. Lisäksi hän on toiminut kriitikkona ja runolehti Tuli & Savun toimittajana.
”Venäjällä huomasin, miten erilainen maa ja kulttuuri se on, ja silti meille niin tuttu. Nyt olen samalla lailla kiinnostunut Ruotsista. Naapurikulttuurit ovat kuin peili: niihin katsomalla oppii oikeastaan vielä enemmän Suomesta ja itsestään.”
Yritys ymmärtää toisenlaisuutta – eri kulttuureista ei-inhimillisiin lajeihin – on tärkeä osa Pauli Tapion tekstien tematiikkaa.
Suomen, ruotsin ja venäjän lisäksi hän käyttää sujuvasti englantia ja lukee myös ranskaa ja muinaiskreikkaa. Nyt hän opiskelee latinaa, ja saksakin on tarkoitus ottaa haltuun.
Tähän häntä valmensi jo kansainvälinen lapsuus: insinööri-isän työn takia Tapio asui ennen lukioikää vuosia Tšekkoslovakiassa, Yhdysvalloissa ja Britanniassa.
Runojen toinen, yhtä tärkeä ja valtava teema on yritys hahmottaa maailman pahuutta ja siitä huolimatta säilyttää toivonsa, elää edelleen.
Juuri tästä Tapiota on ”aikalaisrunoilijana” kiitetty. Itse hän kuitenkin vieroksuu termiä.
”Tuntuisi härskiltä sanoa, että jotenkin ’puhuttelen’ lukijaa”, hän pohtii. ”Positioni on kuin kenen tahansa hämmentyneen ihmisen, joka yrittää ymmärtää maailmassa tapahtuvia hirveitä asioita ja ahdistuu, kun ei voi omin voimin tehdä mitään”
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin