2.5 Arviointikeskustelut

Arviointikeskustelut

Luokilla 1-9 toteutetaan arviointikeskustelu joulu-tammikuussa. Arviointikeskustelun pohjana ovat opiskelusuunnitelmaan kirjatut asiat. Arviointikeskusteluun osallistuvat huoltaja, oppilas ja opettaja. Jos huoltaja ei saavu paikalle, pidetään keskustelu oppilaan kanssa. Yhteistyö kotien kanssa on olennainen osa hyvää arviointikulttuuria.

Arviointikeskustelussa kiinnitetään huomiota oppilaan vahvuuksiin ja onnistumisiin oppijana sekä käsitellään oppimistavoitteita ja oppimisen edistymistä. Yhdessä sovitut tavoitteet lukuvuoden loppuajalle kirjataan käytössä olevaan opiskelusuunnitelmaan. Kun arviointikeskustelu on pidetty, se kirjataan pidetyksi opiskelusuunnitelmaan ja
opiskelusuunnitelma lukitaan.
Arviointikeskusteluissa opettaja voi nostaa keskusteluun esimerkiksi seuraavan listauksen mukaisia asioita: Lapsen vahvuudet
  • Lapsi saa nostaa itse omia vahvuuksiaan esiin.
  • Tutustutaan oppilaan tekemiin itsearviointeihin, vertaisarviointeihin ja valikoimaan oppilaan kouluvuoden aikana tekemiä töitä.
Edistyminen kielellisissä valmiuksissa, erityisesti
  • Kysymisen ja avun pyytämisen taito
    • Kuuntelemisen taito: Taito kuunnella aikuista/opetusta
    • Taito kuunnella toista lasta
  • Ymmärtäminen
  • Vuorovaikutustaidot ja taito ilmaista itseään eri keinoin Lukeminen ja kirjoittaminen

Edistyminen työskentelytaidoissa
  • Itsenäisen työskentelyn taidot
  • Parin kanssa työskenteleminen
Erilaisissa ryhmissä toimiminen

  • Onnistuuko työskentely kaikkien kanssa?
  • Työskentelyrauhan antaminen itselle ja muille
  • Hyvät käytöstavat
  • Lapsen työskentelyn vahvuudet

Edistyminen taidossa huolehtia omista ja yhteisesti sovituista tehtävistä

  • Omista tavaroista ja tehtävistä huolehtiminen
  • Aikatauluissa pysyminen
Siirtymätilanteet

  • Ohjeiden ymmärtäminen ja muistaminen
  • Ohjeiden noudattaminen
  • Pettymyksen sietäminen

Käyttäytymisen arviointi

  • Avataan käyttäytymisen tavoitteita ja arviointia käytössä olevan käytösarviointilomakkeen avulla
  • Esimerkiksi lapsi voi värittää itsearvioinnin etukäteen

Arviointikeskustelussa annetaan palautetta oppilaan edistymisestä eri oppiaineissa.

Tehostetussa ja erityisessä tuessa opiskelevat oppilaat ja heidän huoltajansa saavat palautetta opiskelun etenemisestä ja tukimuodoista oppimissuunnitelman ja HOJKS:n päivityspalavereissa. Tuentarvetta arvioidaan kerran syyslukukaudella ja kerran kevätlukukaudella ja tarpeen mukaan useammin. Kevätlukukauden päivityspalaveri on samalla arviointikeskustelu. Muistetaan käydä keskustelua kaikista oppiaineista, käyttäytymisestä ja työskentelytaidoista, jotta oppilas ja huoltaja saavat riittävästi tietoa oppilaan kokonaisvaltaisesta oppimisesta. Tehostetun ja erityisen tuen oppilaiden arviointikeskustelu kirjataan oppimissuunnitelman tai HOJKS-asiakirjan päivitys-osioon.