Runonlausunta- ja puheilmaisuryhmä

Runonlausunta- ja puheilmaisuryhmä


Kansalaisopiston runonlausunta- ja puheilmaisuryhmä kokoontuu säännöllisesti opiston opetuskaudella vetäjänsä, lausuntataiteilija Raili Vesterisen johdolla. Ryhmä valmistaa esitykset jokaiselle syys- ja kevätkaudelle erikseen, joten ahkerina he saavat olla.

Ryhmä kokeilee rohkeasti erilaisia aiheita. Esimerkiksi keväällä 2014 ryhmä esitti otteita Edgar Lee Mastersin Spoon River -antologiasta, ja esitys sai tuolloin 72 hengen yleisön. Lisäksi tämä esitys sai toiveuusinnat sekä Suonenjoella että Tervossa, jolloin esityksen näki vielä 42 henkeä lisää.

Syksyllä 2014 ryhmä valmisti uuden esityksen nimellä Ajattelen sinua tänään -runoilta Maaria Leinosen runoihin, ja tämä esitys sai marraskuussa 2014 paikalle noin kuutisenkymmentä kuulijaa.

V. 2015 ensi-iltojen teemat olivat Meri kaikissa meissä ja Runon ja musiikin ilta, ja kuulijoita näillä esityksillä oli yhteensä n. 110 henkeä. V. 2016 kevätkauden uutuus oli puolestaan Kavalkadi Kari Hotakaisen ja Aapelin ihmisistä, joten kuten nimikin kertoo, mukana oli vetäviä ja hyvin erilaisia hahmoja näiden kahden kirjailijan tuotannosta.






Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä