Ryhmäopetus

Yleistä musiikin ryhmäopetuksesta



Musiikin teoriaa ja säveltapailua, sekä musiikkitietoa voi opiskella tutkintotavoitteisesti kansalaisopiston omissa tai Siilinjärven musiikkiopiston ryhmissä. Opiston eritasoiset ja -tyyliset, sekä eri-ikäisille suunnatut kuorot, yhtyeet ja bändit antavat opiskelijoille hyvän mahdollisuuden yhteismusisointiin. Karaokeryhmissä taas on mukavaa opetella karaoken laulamisen taitoja yksilöllisesti ja muiden opetusta seuraten.

Kuorot ja Pelismannit kokoontuvat pääsääntöisesti harjoittelemaan syksyisin 13 ja keväällä 15 kertaa. Lisäksi on esiintymisiä, joista ryhmien johtajat informoivat. Kuoro ja yhtye toimii ja edistyy parhaiten, kun kurssilaiset käyvät harjoituksissa säännöllisesti ja osallistuvat esiintymisiin. 

Yhtyeillä on esiintymisiä lukuvuoden aikana ja bändit esiintyvät kevätlukukauden päätteeksi opiston järjestämässä tilaisuudessa. Karaokeryhmät käyvät kurssin loputtua laulamassa sopimassaan yleisessä paikassa.