PS3 Tietoa käsittelevä ihminen (2 op)

Yleiset tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
  • tunnistaa kognitiivista toimintaa ohjaavia yleisiä periaatteita ja osaa soveltaa niitä kognitiivisten ilmiöiden tarkastelemiseen
  • osaa selittää, miten havaitseminen, tarkkaavaisuus ja muisti ovat yhteydessä ihmisen muuhun tiedonkäsittelyyn
  • ymmärtää kielen merkitystä ihmisen toiminnalle
  • ymmärtää päätöksenteon kognitiivista perustaa
  • tunnistaa joitakin yleisimpiä kognitiivisen toiminnan häiriöitä
  • ymmärtää plastisuuden merkityksen ja hermoverkkojen toiminnan pääperiaatteet psyykkisen toiminnan perustana
  • osaa kuvailla havaitsemiseen, tarkkaavaisuuteen, muistiin ja kielellisiin toimintoihin liittyvää aivotoimintaa
  • osaa suunnitella ja esitellä yksinkertaisen kokeellisen tutkimuksen ja arvioida menetelmään liittyviä vahvuuksia ja heikkouksia.

Keskeiset sisällöt

Tiedonkäsittelyn yleisiä periaatteita
  • ärsykelähtöinen ja skeemalähtöinen tiedonkäsittely
  • tietoinen ja ei-tietoinen tiedonkäsittely
Havaitseminen ja tarkkaavaisuus
  • sisäiset mallit ja havaintokehä
  • havaitseminen, perustietoa erityisesti näönvaraisesta havaitsemisesta sekä sen hermostollisesta perustasta
  • tahaton ja tahdonalainen tarkkaavaisuus
  • perustietoa tarkkaavaisuuden hermostollisesta perustasta
  • esimerkkejä tarkkaavaisuushäiriöistä
Muisti
  • työmuistin ja säilömuistin toiminta
  • muistin rekonstruktiivisuus ja unohtaminen
  • perustietoa muistin hermostollisesta perustasta
  • esimerkkejä aivoperäisistä muistihäiriöistä
Kieli
  • kielellisten toimintojen merkitys tiedonkäsittelyssä
  • perustietoa kielellisten toimintojen hermostollisesta perustasta
  • esimerkkejä aivoperäisistä kielellisistä häiriöistä
Päätöksenteko
  • nopea ja hidas ajattelu
  • esimerkkejä kognitiivisista vinoumista ja heuristiikoista
Aivojen rakenne ja hermostollinen toiminta
  • hermoston ja aivojen päärakenteet
  • hermosolun ja synapsin toiminta
  • tiedon kulku hermoverkoissa
  • plastisuus
  • esimerkkejä neuropsykologisesta kuntoutuksesta
Kognitiivisen psykologian ja neuropsykologian tutkimusmenetelmät
  • kokeellisen tutkimuksen periaatteet
  • esimerkkejä tapaustutkimuksista
  • esimerkkejä aivotutkimusmenetelmiä hyödyntävistä tutkimuksista
  • kokeellisen tutkimuksen suunnittelu


Paikalliset kirjaukset

Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet

Monitieteinen ja luova osaaminen

Moduulin aikana opiskelijan tieto oppimiseen vaikuttavista prosesseista (esimerkiksi muisti, tarkkaavaisuus) syvenee ja opiskelija saa lisää valmiuksia, joiden avulla hän voi kehittää omaa oppimistaan ja opiskeluaan.

Eettisyys

Opiskelija saa lisätietoa tutkimuksen teon periaatteista ja pystyy arvioimaan tutkimusten tutkimusetiikkaa.

Arviointi

Arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön. Moduulin tavoitteita voidaan arvioida itsearvioinnin, vertaisarvioinnin, summatiivisen arvioinnin sekä erilaisten palautteiden kautta. Arvioinnissa huomioidaan sekä tiedollinen että tiedonkäsittelyn osaaminen. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota myös tiedon hankinnan ja esittämisen taitoihin.

Arviointiin sisällytetään moduulissa mainitut laaja-alaisen osaamisen alueet.

Moduuli arvoidaan numeroarvosanalla.