Äännevirheet

Äännevirheet ovat lievimpiä ja tunnetuimpia puheen häiriöitä. Lievältäkin vaikuttava äännevirhe saattaa kuitenkin häiritä puhujaa eikä sen merkitystä puhujan kannalta tule väheksyä.

Äännevirheet ovat hyvin tavallisia kehitysiässä olevilla lapsilla. Yksittäisistä äänteistä /r/ on käytännössä vaikein oppia, mutta myös muut hammasvalliäänteet kuten /s/, /l/ ja /d/ saattavat tuottaa vaikeuksia. Lapsen voi olla vaikea oppia myös esimerkiksi /k/ ja /j/ äänteet. Äänteiden tarkka tuottaminen edellyttää mm. motorisia ja kuulonerottelutaitoja, jotka kehittyvät iän myötä.

Osalle lapsista vokaalien tarkka tuottaminen voi olla haastavaa. Vokaaleista ongelmia tuottavat tavallisimmin etuvokaalit /y/, /ä/ ja /ö/.

Koulussa on mahdollista saada erityisopettajan antamaa puheopetusta, jolla pyritään tukemaan lievien artikulaatiovirheiden korjaantumista. Puheopetustuokio koulussa kestää yleensä n. 15 minuuttia kerrallaan. Säännöllinen kotiharjoittelu on puheopetuksessa käyvälle lapselle ensiarvoisen tärkeää ja perheiden tulisikin sitoutua puheopetusharjoitteluun. Säännöllisen harjoittelutuokion kotona ei tarvitse kestää viittä minuuttia kauempaa, mutta sen tekemättä jättäminen hidastaa oppimista huomattavasti.

Puheopetuksessa käyvällä oppilaalla on yleensä ns. puhevihko tai kansio, johon kerätään harjoittelutehtävät. Vihko kannattaa pitää repussa, jotta se on mukana sekä kotona harjoittelua varten että koulussa puhetunnilla. Vihon välityksellä voi myös lähettää puheopetusta koskevia viestejä erityisopettajalle.