Claude Debussy (1862–1918) oli yksi 20. vuosisadan musiikin suurista vaikuttajista. Yhtä hänen tyylinsä ulottuvuuksista, jota usein korostetaan liikaakin, kuvataan määritelmällä "impressionismi". Debussyn tyylin muotoutumiseen vaikuttivat monet asiat: hänen edeltäjänsä Franck ja Saint-Saëns, mutta myös hänen aikalaisensa runoilijat ja maalarit. Debussy ihaili Wagneria, mutta ei tämän mahtipontista asennoitumista eikä filosofian tuomista musiikkiin. Sen sijaan hän oli Chabrier'n ja Ravelin teosten ansiosta kiinnostunut mm. venäläisestä ja varsinkin espanjalaisesta musiikista.

Impressionistinen musiikki on usein ohjelmamusiikkia, mutta se ei kerro tarinaa eikä herätä voimakkaita tunteita romantiikan tavoin. Säveltäjät pyrkivät päämääräänsä, tunnelman ja ilmapiirin luomiseen, harmonian ja soinnin keinoin. Tyyliin kuuluvat arvoitukselliset otsikot ("Mitä länsituuli näki..., Ääniä ja tuoksuja leijuu..."), luonnon äänien muistumat ja tanssirytmit.

Impressionismin teknisiä keinoja olivat käyttäneet jo Chopin ja etenkin Liszt. Ranskalaisesta traditiosta Debussy otti hienostuneisuutensa ja antiromanttisen asenteensa. Viimeisissä teoksissaan hän palasi vielä Couperinin ja Rameaun ranskalaiseen galanttiin (myöhäisbarokin ja varhaisklassismin) perinteeseen.

Debussyn tunnetuimpia teoksia ovat Mallarmén runoon perustuva varhaisteos Prélude à l'aprés-midi d'un faune, Faunin iltapäivä (1894), Nocturnes (1899) ja La Mer (1905).

KUUNTELU. Debussy: La Mer, 2. osa Aaltojen leikki

 

---

Ensimmäinen orkesterinokturno, Nuages (pilviä), alkaa laskevalla sointusarjalla, joka on lainaus Musorgskilta. Siinä on kuultavissa liike, mutta ei harmonista suuntaa sointufunktioiden – niiden puutteen – tuloksena, kuten oikeissakin pilvissä. Debussy käytti usein sointusarjoja, joissa ei ollut jännitteitä ja niiden purkauksia, vaan esim. vain saman kolmisoinnun, septimi- tai noonisoinnun liike alas tai ylös, myös hyppäyksin (esim. preludi pianolle: Uponnut katedraali). Nuages on keskijaksoonsa saanut vaikutteita myös jaavalaisesta gamelan-musiikista, jota Debussy kuuli Pariisin maailmannäyttelyssä v. 1889.

Debussyn soitinnuksessa kuuluvat hänen musiikilliset ajatuksensa. Hän käyttää suurta orkesteria, mutta harvoin suuren äänen tuottamiseen. Jouset on usein jaettu ja sordinoitu, samoin vasket. Tärkeä värityskeino on lyömäsoittimien hienovarainen käyttö.

Pianomusiikin alueella Debussyn ja Ravelin teokset ovat vuosisadan alun huomattavimmat. Ne vaativat mm. herkkää pedaalin käyttöä. Tärkeimmät Debussyn "impressionistiset" pianosävellykset ovat Estampes, Images (kaksi kirjaa) ja Préludes (samoin kaksi kirjaa). Ne julkaistiin vv. 1903 – 13. Muita ovat mm. Suite Bergamasque (1893) ja Lasten nurkkaus (1908).

Jousikvartetto (1893) yhdistää Debussyn harmonian ja sointivärin klassiseen muotoon ja teemojen käsittelyyn. Hän sävelsi myös oopperan Pelléas ja Mélisande (1902) Maeterlinckin symbolistiseen näytelmään. Modaalinen soinnutus, himmeät värit ja hillitty musiikki kuvittavat tekstin piilomerkityksiä.

Debussy oli kehittämänsä uudenlaisen soinnutuksen ja soitinnuksen ansiosta musiikinhistorian luovimpia hahmoja. Hän vaikutti miltei kaikkien 1900-luvun säveltäjien tuotantoon. Musiikin impressionismin yleisiä tyylipiirteitä ovat sointivärin keskeinen asema, kiinteiden rakenteiden puuttuminen, passiivinen melodia, uudet asteikot (pentatoninen ja kokosävelasteikko), häilyvä rytmi, äänenkuljetuksen vapaus ja sointujen vapaa yhdisteleminen.