Muurahainen on ahkera pikkujättiläinen

Satu muurahaisesta ja heinäsirkasta

Muurahainen ja heinäsirkka
Olipa kerran aurinkoinen kesäpäivä, ja muurahaiset ahersivat töissään. Sattuipa ohi kulkemaan heinäsirkka soittaen ja laulaen. ”Miksi aherratte pellolla vaikka aurinko paistaa ja on soiton ja laulun aika?” kysyi heinäsirkka. "Varaudumme aikaan, jolloin ei aurinko paista eikä voi soittaa eikä laulaa", vastasivat muurahaiset. Heinäsirkka totesi "Minä haluan nyt harjoitella, että kun on aika konsertoida, osaan olla todella taitava ja pystyn viidyttämään suurta yleisöä", ja hyppeli soittaen tiehensä.

Eräänä purevan kylmänä talvipäivänä heinäsirkka puolikuoliaana nälästä ja vilusta raahusti muurahaisten keolle ja pyyteli: "Antakaa toki minullekin muutama jyvä, jotta en kuolisi nälkään." "Mitä sinä teit kesällä? Miksi meidän nyt pitäisi antaa sinulle jyviä? Miksi et tehnyt töitä kesällä, jolloin olisit voinut koota ruokaa. Sen kun jatkat laulamista ja soittamista", muurahaiset murahtivat ja lähtivät jatkamaan niine hyvineen töitään.

Heinäsirkka oli alakuloinen ja masentunut, mutta se näki vähän matkan päässä mehiläispesän. Sieltä kuului pörinää ja heinäsirkka suuntasi sinne. "Kiltit mehiläiset, miten te aiotte talven viettää? Minä pelkään, että joudun 27:n kerhoon vaikka en ole edes 27 vielä?" Ovella ollut mehiläinen totesi: "Me hytisemme ja pörisemme ja pidämme näin pesän lämpimänä. Välillä syömme hunajaa, josta saamme energiaa. Meidän pesässämme ei ole yhtä hyvää LVI-tekniikkaa kuin muurahaisten, sillä me emme ole rakennusinsinöörejä vaan kemistejä". Heinäsirkka kysyi: "Eikö tuo hytinä ja pörinä ole vähän tylsää? Miksi ette soita ja laula ja tanssi?" Mehiläinen vastasi: "Kyllä me tanssisimme, jos olisi musiikkia". Mutta samassa hän vilkaisi heinäsirkkaan: "Sinulla on viulu. Meillä on hunajaa. You do the math".

Niinpä heinäsirkka sai jäädä mehiläispesään soittamaan. Koko kesän harjoitelleena hänestä olikin tullut virtuoosi, ja ensi töikseen hän vetäisi Rimsky-Korsakovin Kimalaisen lennon. Mehiläispesä heräsi eloon, kaikki alkoivat tanssimaan ja laulamaan, ja pitkä talvi kului kuin siivillä. Ja heinäsirkka soitti. Hän soitti koko sydämestään. Ja aina kun hän oli uupua, mehiläiset antoivat hänelle tipan hunajaa ja taas jatkettiin.

Kevään tullen heinäsirkka kiitti mehiläisiä yhteisestä talvesta, ja elämä jatkoi entisiä latujaan.

Satu muurahaisesta ja karhusta

Karhu ja muurahainen

Karhu kohtasi metsässä kulkiessaan muurahaisen. Se katseli säälien pienen eläväisen touhuja suuren männyn juurella.
"Katsohan miten suuri minä olen"
- Kyllä osaatkin olla pieni ja vähäpätöinen. Katsohan miten suuri ja mahtava minä olen sinuun verrattuna!Karhun rehentely ei tehnyt muurahaiseen kovinkaan suurta vaikutusta. Se vilkaisi karhua huolettomasti sanoen: - Sinä olet kyllä paljon minua suurempi ja voimakaskin saatat olla, mutta et niin voimakas kuin minä!
Karhua huvitti moinen väite. Sitä alkoi naurattaa niin, ettei naurusta meinannut lainkaan tulla loppua. Muurahainen odotti kohteliaasti kunnes karhu oli rauhoittunut ja sanoi sitten: - Mehän voimme koettaa. Kumpikin kantaa itsensä kokoisen kiven leuoissaan männyn latvaan.

- No kaikkea tässä vielä! Murisi karhu, mutta suostui kuitenkin kilpaan.
Muurahainen otti maasta kokoisensa kiven ja kantoi sen leuoissaan männyn latvaan. Huikkasi sieltä, että täällä ollaan ja toi kiven saman tien alas. Karhu koetti hamuilla leukoihinsa kokoistansa kiveä, mutta eihän siitä mitään tullut. Kiven viemisestä puun latvaan ei kannattanut edes haaveilla. Ei auttanut karhun muuta kuin myöntää häviönsä pienelle muurahaiselle. Niin vihaiseksi se kuitenkin tuli tappiostaan, että sieppasi muurahaisen kämmeneensä ja söi sen. Ja siitä lähtien ovat karhut syöneet muurahaisia.