Satu muurahaisesta ja heinäsirkasta

Muurahainen ja heinäsirkka
Olipa kerran aurinkoinen kesäpäivä, ja muurahaiset ahersivat töissään. Sattuipa ohi kulkemaan heinäsirkka soittaen ja laulaen. ”Miksi aherratte pellolla vaikka aurinko paistaa ja on soiton ja laulun aika?” kysyi heinäsirkka. "Varaudumme aikaan, jolloin ei aurinko paista eikä voi soittaa eikä laulaa", vastasivat muurahaiset. Heinäsirkka totesi "Minä haluan nyt harjoitella, että kun on aika konsertoida, osaan olla todella taitava ja pystyn viidyttämään suurta yleisöä", ja hyppeli soittaen tiehensä.

Eräänä purevan kylmänä talvipäivänä heinäsirkka puolikuoliaana nälästä ja vilusta raahusti muurahaisten keolle ja pyyteli: "Antakaa toki minullekin muutama jyvä, jotta en kuolisi nälkään." "Mitä sinä teit kesällä? Miksi meidän nyt pitäisi antaa sinulle jyviä? Miksi et tehnyt töitä kesällä, jolloin olisit voinut koota ruokaa. Sen kun jatkat laulamista ja soittamista", muurahaiset murahtivat ja lähtivät jatkamaan niine hyvineen töitään.

Heinäsirkka oli alakuloinen ja masentunut, mutta se näki vähän matkan päässä mehiläispesän. Sieltä kuului pörinää ja heinäsirkka suuntasi sinne. "Kiltit mehiläiset, miten te aiotte talven viettää? Minä pelkään, että joudun 27:n kerhoon vaikka en ole edes 27 vielä?" Ovella ollut mehiläinen totesi: "Me hytisemme ja pörisemme ja pidämme näin pesän lämpimänä. Välillä syömme hunajaa, josta saamme energiaa. Meidän pesässämme ei ole yhtä hyvää LVI-tekniikkaa kuin muurahaisten, sillä me emme ole rakennusinsinöörejä vaan kemistejä". Heinäsirkka kysyi: "Eikö tuo hytinä ja pörinä ole vähän tylsää? Miksi ette soita ja laula ja tanssi?" Mehiläinen vastasi: "Kyllä me tanssisimme, jos olisi musiikkia". Mutta samassa hän vilkaisi heinäsirkkaan: "Sinulla on viulu. Meillä on hunajaa. You do the math".

Niinpä heinäsirkka sai jäädä mehiläispesään soittamaan. Koko kesän harjoitelleena hänestä olikin tullut virtuoosi, ja ensi töikseen hän vetäisi Rimsky-Korsakovin Kimalaisen lennon. Mehiläispesä heräsi eloon, kaikki alkoivat tanssimaan ja laulamaan, ja pitkä talvi kului kuin siivillä. Ja heinäsirkka soitti. Hän soitti koko sydämestään. Ja aina kun hän oli uupua, mehiläiset antoivat hänelle tipan hunajaa ja taas jatkettiin.

Kevään tullen heinäsirkka kiitti mehiläisiä yhteisestä talvesta, ja elämä jatkoi entisiä latujaan.