Suomen kieli on verrattain vaikea kieli jo kielioppinsa vuoksi. Haastavia voivat olla myös yksittäiset kirjaimet.

Sak­sa­lai­nen Lisa Schul­ze on is­tu­nut Raa­hen lu­ki­on pen­kis­sä syys­lu­ku­kau­den alus­ta al­ka­en. Vii­koit­tain hän on opis­kel­lut suo­mea lu­ki­os­sa ja myös Raa­he-opis­ton kurs­seil­la. Op­pi­mis­ha­lus­ta huo­li­mat­ta suo­men­kie­li haas­taa ko­vas­ti.

– Päät­teet ovat vai­kei­ta. Sa­moin r-kir­jain. Vaik­ka olen har­joi­tel­lut sitä jo kuu­si kuu­kaut­ta, en vaan osaa sa­noa sitä oi­kein, Schul­ze hy­mäh­tää.

– En sil­ti ole luo­vut­ta­nut. Saan sen vie­lä on­nis­tu­maan, hän nau­raa.

Schul­zel­le on alus­ta as­ti ol­lut tär­ke­ää opis­kel­la maan kie­li. Hän ko­kee, et­tä kie­li on niin iso osa kult­tuu­ria, et­tei sitä voi jät­tää vä­lis­tä.

–Suo­men kie­li on sik­si­kin vai­ke­aa, et­tä sa­no­ja on han­ka­la tun­nis­taa, kun nii­tä ei voi ver­ra­ta esi­mer­kik­si eng­lan­tiin tai sak­saan. He­del­mis­sä on tu­tul­ta kuu­los­ta­via sa­no­ja, ku­ten ba­naa­ni tai ap­pel­sii­ni, mut­ta muu­ten kaik­ki kuu­los­ta ai­van ou­dol­ta.

Tä­hän saak­ka Schul­ze on op­pi­nut pu­hu­maan suo­mea jo jon­kin ver­ran. Hän ker­too ym­mär­tä­vän­sä kiel­tä pa­rem­min kuin pu­hu­van­sa. Hel­poin­ta on seu­ra­ta mui­den kes­kus­te­lua, sii­tä hän pää­see usein kär­ryil­le.

– Jos joku pu­huu suo­raan mi­nul­le suo­mea, hän pu­huu yleen­sä lii­an no­pe­as­ti.

Schul­ze on Raa­hen lu­ki­os­sa vaih­to-op­pi­laa­na. Ber­lii­nis­tä ko­toi­sin ole­val­le Schul­zel­le Suo­mi oli en­tuu­des­taan ver­rat­tain ou­to maa.

– Sain esit­tää kol­me toi­vet­ta, mi­hin voi­sin men­nä vaih­toon. Yk­si oli Suo­mi. Muut oli­vat Is­lan­ti ja Poh­jois-Ame­rik­ka. Ha­lu­sin kyl­mään maa­han, sil­lä en oi­kein pidä au­rin­gos­ta ja hel­tees­tä, Schul­ze ker­too.

Raa­he on osoit­tau­tu­nut Schul­zen mie­les­tä oi­kein hy­väk­si pai­kak­si vaih­to-op­pi­las­vuot­ta aja­tel­len. Hän ker­too, et­tä pie­nes­sä kau­pun­gis­sa pää­see hel­pos­ti te­ke­mään tut­ta­vuut­ta pai­kal­lis­ten kans­sa ja ole­maan osa yh­tei­söä. Suu­res­sa kau­pun­gis­sa kä­vi­si hel­pos­ti toi­sin.

– Isos­sa kau­pun­gis­sa sitä saat­tai­si vain viet­tää ai­kaa mui­den vaih­to-op­pi­lai­den kans­sa ja sil­loin pai­kal­li­nen kult­tuu­ri jäi­si vie­raam­mak­si.

Suur­kau­pun­ki on kui­ten­kin paik­ka, jos­sa Schul­ze en­nem­min asuu. Esi­mer­kik­si Ber­lii­nis­tä hän kai­paa jul­kis­ta lii­ken­net­tä.

– Tääl­lä ei pää­se omin toi­min oi­kein min­ne­kään, kun bus­sit ei­vät kul­je, hän har­mit­te­lee.

Raa­hen lu­ki­os­sa Schul­ze on naut­ti­nut sii­tä, et­tä opis­ke­li­joil­la on Suo­mes­sa enem­män va­lin­nan­va­paut­ta sii­nä, mitä ai­nei­ta he ha­lu­a­vat opis­kel­la. Myös jak­so­jär­jes­tel­mä saa hä­nel­tä kii­tok­sia. Hän ker­too, et­tä Sak­sas­sa sa­mo­ja ai­nei­ta opis­kel­laan ko­ko­nai­nen vuo­si.

– Opis­ke­lu on muu­ten­kin eri­lais­ta. Meil­lä Sak­sas­sa op­pi­tun­neil­la on esi­mer­kik­si pal­jon enem­män kes­kus­te­lua. Jo­kai­nen op­pii pe­rus­te­le­maan omat mie­li­pi­teen­sä ja ole­maan esil­lä. Se val­mis­taa tu­le­vai­suu­teen ja työ­e­lä­mään, hän poh­tii.

Schul­zen vaih­to-op­pi­las­vuo­si päät­tyy ke­vät­lu­ku­kau­den lo­pus­sa. Ko­tiin­sa hän suun­taa kesä- tai hei­nä­kuus­sa. Sitä en­nen edes­sä on kui­ten­kin muun mu­as­sa suo­men kie­len koe.

– Us­kon, et­tä olen op­pi­nut hy­vin, mut­ta tou­ko­kuus­sa näh­dään, kuin­ka hy­vin, hän nau­raa.