4.4.1 Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet


Yhteisöllinen opiskeluhuolto

Yhteisöllinen opiskeluhuolto on opiskelijoiden osallisuutta kasvattavaa sekä ennaltaehkäisevää, yhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisäämiseen pyrkivää toimintaa. Sen avulla vähennetään yksilökohtaisen opiskelijahuollon palveluiden tarvetta.

Pyhäjoen lukion opiskelijahuoltoryhmän puheenjohtaja on lukion rehtori. Muita jäseniä ovat kuraattori, kouluterveydenhoitaja, opinto-ohjaaja sekä opettajien edustajat. Myös oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja sekä muut asiantuntijat kutsutaan tarvittaessa kokouksiin. Ryhmän keskeinen tehtävä on kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen sekä muun yhteisöllisen oppilashuollon toteuttaminen ja kehittäminen.

Lukion opiskelijahuoltoryhmä arvioi opiskeluhuollon palveluiden tarpeen lukuvuoden alussa ja laatii tarvittavat suunnitelmat arvion pohjalta. Mahdollisesti suunnittelussa hyödynnetään kyselyjä opiskelijoiden hyvinvointiin, terveyteen ja opintoihin liittyen. Lukuvuoden alussa sovitaan opiskelijahuollon työ- ja vastuunjaosta. Opiskelijahuoltoryhmä kokoontuu opiskelijan tarpeen ilmetessä. Lukuvuoden lopussa ryhmän tapaamiseen kutsutaan jokainen ryhmänohjaaja kertomaan oman ryhmänsä tilanteesta ja mahdollisista haasteista.

Opiskelijoiden ja koko kouluyhteisön hyvinvoinnista huolehditaan myös mahdollisuuksien mukaan tarjoamalla erilaisia kulttuuritapahtumia, oppilaitosvierailuja, vastaanottamalla vierailijoita sekä esimerkiksi vierailemalla eri kurssien puitteissa opetuksen ja oppimisen kannalta oleellisissa kohteissa. Oppilaskunnan hallituksen edustajat voivat sovittaessa osallistua opettajainkokouksiin. Opiskelijoiden mielipiteet ja toiveet opetuksen ja lukion käytäntöihin liittyen huomioidaan.

Pyhäjoen lukio on esteetön oppilaitos. Autot, polkupyörät ja muut kulkuneuvot pidetään parkki- ja muilla asianmukaisilla paikoilla. Lukion tilat ovat turvalliset. Henkilökunnan ja opiskelijoiden rakennuksesta poistumista harjoitellaan evakuoimisen varalta.

Yksilökohtainen opiskeluhuolto

Yksilökohtainen opiskeluhuolto on opiskelijalle annettavia opiskelijahuollon palveluita, joita ovat opiskeluterveydenhuolto, opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä yksittäistä opiskelijaa koskeva monialainen opiskeluhuolto. Yksilökohtaisen opiskeluhuollon tehtävä on edistää opiskelijan terveyttä, hyvinvointia ja opiskelukykyä sekä tunnistaa näihin ja opiskelijan elämäntilanteeseen liittyviä yksilöllisiä tarpeita. Tavoite on ehkäistä ongelmia varhaisessa vaiheessa ja huolehtia tarvittavan tuen järjestämisestä. Yksilökohtainen opiskeluhuolto tapahtuu yhteistyössä opiskelijan kanssa hänen mielipiteet huomioiden ja hänen suostumuksellaan.

Yksilökohtainen opiskelijahuoltoryhmä kootaan aina erikseen opiskelijan tuen tarpeen selvittämiseksi ja palveluiden järjestämiseksi. Ryhmän kokoaa se henkilökunnan jäsen, jolle tehtävä työn perusteella kuuluu. Ryhmän kokoonpano harkitaan aina tapauskohtaisesti, ja sen on oltava opiskelijan toiveiden mukainen. Tarvittaessa ryhmän kokoonpanoa voidaan muuttaa mikäli asiankäsittely tai opiskelijan etu sitä edellyttävät. Ryhmä voidaan koota huoltajan luvalla, jos opiskelijalla ei ole edellytyksiä arvioida omaa avuntarvettaan.

Yksittäistä opiskelijaa koskevan asian käsittelystä asiantuntijaryhmässä laaditaan opiskelijahuoltokertomus, johon ryhmän vastuuhenkilö kirjaa yksilökohtaisen opiskelijahuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi välttämättömät tiedot. Opiskelijaa kuullaan ja hänen mielipiteensä huomioidaan. Nämä salassa pidettävät opiskelijahuoltokertomukset sekä muut yksittäistä opiskelijaa koskevat asiakirjat tallennetaan opiskelijahuoltorekisteriin.

Lukion kuraattori tekee opiskelijasta ilmoituksen etsivälle nuorisotyöntekijälle, mikäli opiskelija keskeyttää lukio-opinnot eikä hänellä ole uutta opiskelupaikkaa.

Opiskeluhuoltoryhmät monialaisessa yhteistyössä


Uusien opiskelijoiden opintojen aloitusta tuetaan ryhmänohjauksella ja ryhmäytymistä auttavalla toiminnalla. Uudet opiskelijat osallistuvat lukiseulaan, jonka tulosten perusteella opiskelijat kutsutaan tarvittaessa varsinaiseen lukitestaukseen. Tiedonsiirto järjestetään perusasteelta lukioon siirryttäessä. Opintojen järjestämisen kannalta välttämätön tieto on siirrettävä ilman opiskelijan suostumusta.

Opiskelijoiden hyvinvointia ja opintojen hyvää etenemistä tuetaan ennaltaehkäisevästi koko lukio-opintojen ajan. Ryhmänohjaus ja muu ohjaus tukee ja kannustaa opiskelijaa. Yhteisten tapahtumien, kuten juhlien ja muun toiminnan tavoite on lisätä lukion kannustavaa ilmapiiriä, kodikkuutta, yhteisöllisyyttä ja opiskelijoiden hyvinvointia.

Yksittäisen opiskelijan kanssa keskustelee ensin se henkilö, joka huolestuu opiskelijasta. Tarvittaessa myös ryhmänohjaaja keskustelee ja selvittelee asiaa opiskelijan kanssa, ja on tarvittaessa yhteydessä opiskelijan huoltajiin. Kuka tahansa koulun henkilökunnasta voi ohjata nuoren opiskelijahuollon palveluiden piiriin.

Kuraattori tarjoaa apua opiskelijan psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi tukeakseen opiskelijan myönteistä kokonaiskehitystä. Työ on opiskelijan tukemista ja yhteistyötä huoltajien, opettajien ja opiskelijan muun sosiaalisen verkoston kanssa. Kuraattori vierailee jokaisessa uudessa ryhmässä. Opiskelija voi itse hakeutua kuraattorin palveluihin, tai opiskelijan suostumuksella ajan varaa huoltaja, ryhmänohjaaja tai koulun muu henkilökunnan jäsen.

Koulupsykologin työ on ennaltaehkäisevää. Opiskelijat menevät koulupsykologille pääsääntöisesti joko kuraattorin, terveydenhoitajan tai muun opiskeluhuollon henkilön kautta. Opiskelijoiden ja huoltajien suorat yhteydenotot ovat myös toki mahdollisia.

Opiskelijalla on mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti kuraattorin ja koulupsykologin kanssa. Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus on järjestettävä samana tai seuraavana työpäivänä. Keskustelu voi tapahtua myös puhelimitse. Kuraattori tai psykologi määrittelee asian kiireellisyyden.

Opiskelijaterveydenhuoltoon kuuluu lakisääteinen terveystarkastus, joka tehdään ensimmäisen opintovuoden aikana. Lääkärintarkastus on joko ensimmäisen tai toisen opintovuoden aikana. Kouluterveydenhoitajalla on tavattavissa säännöllisesti. Myös ajanvarauksella pääsee tapaamaan kouluterveydenhoitajaa. Opiskelijan suostumuksella ajan voi varata opiskelija, huoltaja, ryhmänohjaaja tai muu henkilökuntaan kuuluva. Kouluterveydenhoitaja osallistuu jokaisen uuden ryhmän ryhmänohjaustuntiin syyslukukauden aikana.

Kuraattori, koulupsykologi ja kouluterveydenhoitaja tekevät tarvittaessa yhteistyötä lastensuojelun työntekijöiden kanssa. Lastensuojeluilmoitus tehdään tapauksissa, joissa kuraattori tai kouluterveydenhoitaja huomaa alaikäisen opiskelijan oman tai toisten terveyden vaarantuvan vakavasti tai tilanteissa, joissa opiskelija ei ole sitoutunut tarvitsemiensa yksilötason opiskelijahuoltopalveluiden vastaanottamiseen ja opiskelija arvioidaan olevan kykenemätön itse päättämään asiasta. Lisäksi opiskelijoiden käytössä ovat perheneuvolan palvelut ja sosiaalityöntekijöiden palvelut.

Rehtori on opiskelijahuoltoryhmän puheenjohtaja, ja hän osallistuu opiskelijahuollon suunnitteluun ja arviointiin yhdessä muun opiskelijahuoltoryhmän kanssa.

Opinto-ohjaaja vastaa opiskelijoiden opintojen ohjauksen suunnittelusta ja toteutuksesta, tekee yhteistyötä opiskelijahuollon henkilöstön kanssa, sekä on opiskelijahuoltoryhmän jäsen. Uusien opiskelijoiden saapuessa lukioon tehdään yhteistyötä myös peruskoulun oppilaanohjaajien sekä mahdollisesti oppilashuoltohenkilöstön kanssa.

Ryhmänohjaajat pitävät vähintään kerran jaksossa ryhmänohjaustapaamisen, jossa käsitellään ryhmän omia asioita, lukion ajankohtaisia asioita ja muita lukion väkeä koskevia asioita. Ryhmänohjaajat keskustelevat oman ryhmänsä opiskelijoiden kanssa näiden aloittaessa lukio-opinnot, sekä tarvittaessa muutoinkin. Ryhmänohjaajat seuraavat opiskelijoiden opintomenestystä, opintojen edistymistä sekä poissaoloja ja ohjaavat opiskelijoita tarvittaessa yksilökohtaisen opiskeluhuollon palveluihin. Ryhmänohjaaja on ensisijainen yhteydenpitäjä opiskelijan huoltajiin. Ryhmänohjaajat tekevät yhteistyötä oppilashuollon henkilöstön, aineenopettajien ja rehtorin kanssa. Ryhmänohjaajat voivat konsultoida kuraattoria, kouluterveydenhoitajaa ja koulukoulupsykologia opiskelijan hyvinvointiin ja opintoihin liittyvissä asioissa. Konsultointi on tehtävä nimettömänä, mikäli siihen ei ole opiskelijan suostumusta.

Aineenopettajat seuraavat ja ohjaavat opiskelijoita oman oppiaineensa opiskelussa ja tekevät yhteistyötä ryhmänohjaajien sekä tarvittaessa opinto-ohjaajan ja opiskelijahuollon henkilökunnan kanssa. Aineenopettajat voivat konsultoida kuraattoria, kouluterveydenhoitajaa ja koulupsykologia opiskelijan opintoihin ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Konsultointi on tehtävä nimettömänä, mikäli siihen ei ole opiskelijan suostumusta.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä