Oppilaanohjaus

Oppilaanohjaus

OPPILAANOHJAUS

Oppilaanohjauksen avulla pyritään ehkäisemään ennalta kasvamis-, oppimis- ja uravalintaongelmien syntymistä. Ohjauksen avulla tuetaan oppilaiden itsenäistymistä, vastuuseen kasvamista, vastuunottamista omasta opiskelustaan ja tulevaisuuden suunnittelusta sekä tasapainoisen persoonallisuuden kehittymistä.

Oppilaanohjausta annetaan kaikille luokille oppilaanohjaustunneilla sekä henkilökohtaisena tai pienryhmäohjauksena 8.- ja 9.-luokilla. Pääpaino ohjauksessa on kuitenkin yhdeksännen luokan oppilaissa. 1.8.2021 alkaen otetaan Suomen peruskouluissa käyttöön ns. tehostettu oppilaanohjaus, joka koskee 8.-9.-luokkien oppilaita. Sen avulla pyritään vielä erityisesti tehostamaan niiden oppilaiden ohjausta, joilla on vaikeuksia suorittaa peruskoulussa opintojaan oppimisvaikeuksien, elämänhallintaan , terveyteen tai elämäntilanteeseen liittyvien haasteiden vuoksi. Tehostetulla oppilaanohjauksella pyritään estämään koulupudokkuutta, tukemaan peruskoulun suorittamista sekä saavuttamaan jatkokoulutuspaikka, jossa nuori saa riittävän ja tarvitsemansa tuen opintoihinsa.

Opinto-ohjaajan tehtävänä on tiedottaa oppilaille ja heidän huoltajilleen mm. valinnaisaineisiin, TET-harjoitteluihin sekä yhteishakuun ja jatkokoulutukseen liittyvistä asioista. Opinto-ohjaajan vastaanotoilla oppilaat voivat keskustella opinto-ohjaajan kanssa henkilökohtaisesti. Keskusteluissa oppilasta pyritään auttamaan mm. seuraavissa asioissa:

  • ammatinvalintaan ja peruskoulun jälkeiseen koulutukseen liittyvissä asioissa
  • opiskelutekniikassa ja tukiopetuksen järjestämisessä
  • muissa oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä asioissa
Opinto-ohjaaja Heidi Kärkkäisen toimii kaikkien luokkien opinto-ohjaajana. Hänet tavoittaa
  • puhelinnumerosta 040 174 5086 ma - to klo 9 - 15
  • s-posti: heidi.karkkainen@edu.pornainen.fi
  • yhteyttä voi ottaa myös Wilman kautta.

Lukuvuonna 2024-2025 7.-luokkien oppilaanohjauksen oppitunneista vastaa Marjaana Hänninen ja 9J-luokan oppitunneista Juha-Matti Lehto. 

Tietoa jatkokoulutukseen, uranvalintaan ym. liittyvissä asioissa löytyy opinto-ohjauksen sivuilta.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä