Pomarkun Kirkonkylän koulu
Pomarkun Kirkonkylän koulun opetuksen toimintakulttuuria kehitetään opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti.
Kaikessa toiminnassa pyritään avoimeen vuorovaikutukseen ja osaamisen jakamiseen. Keskeistä on opettajien, oppilaiden, huoltajien ja muiden toimijoiden keskinäinen yhteistyö oppivan yhteisön periaatteiden mukaisesti. Kaikilla kouluyhteisön toimijoilla on oikeus oppimiseen ja hyvinvointiin. Pedagoginen johtajuus ja osaaminen korostuvat toimintakulttuurin kehittämisessä. Hyvinvointia ja turvallisuutta edistävät toimiva oppilashuolto sekä laadittujen työhyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyvien suunnitelmien toteuttaminen. Koulussamme arvostetaan moninaisuutta ja kulttuurien rikkautta. Vastuuta kannetaan sekä muista ihmisistä että ympäristöstä noudattamalla kestävää elämäntapaa.
Toimintakulttuuria kehitetään toiminnalle asetettujen tavoitteiden kautta. Myös perusopetuksen kehittämistoiminta ja henkilöstön ammatillisen osaamisen lisääminen kytketään toimintakulttuurin kehittämiseen. Toimintakulttuurin arviointi toteutuu pääosin itsearviointina. Arviointitietoa toimintakulttuurista saadaan lisäksi mm. ulkopuolisten tahojen arvioinneista. Rehtori johtaa koulun toimintakulttuurin kehittämistä.
Koulussamme pyritään toteuttamaan opetusta toiminnan ja yhdessä tekemisen kautta. Tarkoituksena on huomioida oppilaiden oppimisedellytyksiä ja –tapoja joustavasti, esimerkiksi erilaisilla tila- ja opettajajärjestelyillä. Hyödynnetään koulun aikuisten keskinäistä yhteistyötä ja osaamista oppilaiden hyväksi. Mahdollisuuksien mukaan opetusta viedään pois luokkahuoneesta hyödyntämällä paikallista ympäristöä. Koulussamme toteutetaan oppilaskunta. ja kummioppilastoimintaa. Pyritään osallistamaan oppilaita sekä vanhempia koulutyön suunnitteluun.
Pidetään yllä koulun selkeitä sääntöjä ja turvallisuusohjeita sekä puututaan tilanteisiin matalalla kynnyksellä. Tarjotaan oppilaille monipuolisesti oppilashuollon palveluita. Ohjataan oppilaita ottamaan vastuuta omasta käytöksestään. Pyritään luomaan positiivinen ilmapiiri kouluun. Kasvatetaan oppilaita ottamaan vastuuta myös omasta lähiympäristöstään ja pohtimaan omia valintojaan kestävän tulevaisuuden kannalta.
Koulumme on tasa-arvoinen yhteisö. Koulussamme kannustetaan eri kulttuurien kunnioittamiseen, jotta erilaiset identiteetit, kielet, uskonnot ja katsomukset voivat elää rinnakkain vuorovaikutuksessa keskenään. Jokaista oppilasta rohkaistaan olemaan oma itsensä muita kunnioittaen. Koulumme on kielitietoinen yhteisö, jossa keskustellaan kieliin ja kieliyhteisöihin kohdistuvista asenteista ja ymmärretään kielen merkitys oppimisessa ja vuorovaikutuksessa.