PROpe
Oman opettajuuden pohdinta (musiikki)
Kurssi kokonaisuudessaan on ollut minulle varsin silmiä avaava kokemus. Tämä johtuen omista aikaisemmista kokemuksista musiikin parista koulussa. Suurryhmä opetuksen päätyttyä voisin sanoa, että aikaisempi negatiivinen ja kielteinen suhtautuminen musiikkiin ja musiikin opetukseen on kääntynyt mielessäni positiivisen puolelle. Kurssin jälkeen olen oppinut ymmärtämään musiikin opetuksen merkityksen ja perimmäiset syyt sille miksi sillä on vahva paikka suomalaisessa perusopetuksessa.
Tässä kohtaan rehellisesti sanottuna voin sanoa, että en missään määrin koe olevani kykeneväinen opettamaan musiikkia ala-asteella, mutta koen ymmärtäväni suhteellisen hyvin sen mistä osista ja sisällöistä peruskoulun musiikin opetuksen tulee rakentua. Uskon, että keväällä suoritettuani kurssin soitto-osion olen huomattavasti varmempi ja kykeneväisempi opettamaan itse musiikkia. Kurssin kautta olen oppinut ymmäträmään sen kuinka monipuolista musiikin opetus ja oppiminen koulussa voi olla. Kurssin aikana käytyjen eri soittimien sekä erilaisten laulujen ja leikkienn kautta musiikin opetuksesta on mahdollista rakentaa oppilaille erittäin kiinnostavaa ja mukaansa tempaavaa opetusta sekä oppimista. Omien kokemuksieni perusteella siitä, että peruskoulun musiikin opetus on lähinnä vain laulamista opettajan säestyksellä koen kurssin jäljiltä oppineeni paljon musiikin monimuotoisuudesta.
Yksittäisenä demona parhaiten jäi mieleeni tunnit joilla soitimme bongo-rumpuja sekä boom wackerseja. Nämä demot olivat sellaisia, joiden jälkeen kotimatkalla havahduin siihen, että minulla oli ollut kivaa tunnilla jolla musisoitiin. Tämä oli itselleni täysin uusi ja odottamaton tunne/kokemus. Tulevana opettajana haluan kyetä siihen, että pystyisin innostamaan oppilaita musiikista, mutta eritoten luomaan itseni kaltaisille oppilaille, joilla ei ole musiikillista kiinnostumista taikka historiaa, onnistumisen ja innostumisen tunteita. Bongo-rumpu demon jälkeen ymmärsin sen, kuinka luontevasti jonkin soittimen kautta voidaan avata/opettaa oppilaille eri kulttuureja sekä historiaa. Näin ollen saa myös täytettyä OPS:in asettamia tavoitteita kulttuurillisesta ymmärryksesta ja monilukutaidosta. (OPS, 2014) Yleisesti kaikkien demojen jälkeen olen ymmärtänyt kuinka helppoa musiikin opetuksessa on eriyttää opetusta niin, että jokainen oppilas voi haastaa itseään omien kykyjensä mukaan. Täten uskon, että musiikkia opettamalla on mahdollista innostaa oppilaita kokeilemaan/oppimaan ennakkoluulottomasti uusia taitoja.
Eräs kurssin aikana omia silmiäni avannut kokemus oli, kun kävin Mankolan koululla seuraamassa musiikin tuntia, jossa laulettiin opettajan johdolla. Tässä minun silmäni avannut seikka oli se, että opettaja ei selvästikkään ollut äärettömän hyvä laulaja, mutta silti johdatti luokan laulua hienosti samalla pianolla säestäen. Minulla tuli tämän nähtyäni sellainen olo, että ehkä minäkin kykenen jonain päivänä myös tuohon. Ymmärsin siis, että minun ei tarvitse olla musiikillisesti lahjakas taikka edes äärettömän taitava, jotta kykenen opettamaan oppilaille mielekkäästi ja innostavasti musiikkia.
Kurssin aikana ryhmässä suunniteltu vuosisuunnitelma laajensi runsaasti ymmärrystäni siitä, millaisia kokonaisuuksia sekä tavoitteita opetuksen kullakin vuosiluokalla tulisi sisältää. Suunnitelman teossa parasta omasta mielestäni oli se, että sitä tehdessä joutui väkisin perehtymään OPS:in sisältöön. Tämä luonnollisesti lisäsi runsaasti yleistä osaamistani sekä tietotaitoa musiikin oopetukseen liittyen.
Itsearvionti:
Koen oman työskentelyn kurssin aikana vastanneen arvosanan kolme kriteereitä sekä vaatimuksia. Olen pyrkinyt oppimaan kurssin aikana mahdollisimman paljon sekä oppimaan soveltamaan oppimiani asioita ja sisältöjä.
Tässä kohtaan rehellisesti sanottuna voin sanoa, että en missään määrin koe olevani kykeneväinen opettamaan musiikkia ala-asteella, mutta koen ymmärtäväni suhteellisen hyvin sen mistä osista ja sisällöistä peruskoulun musiikin opetuksen tulee rakentua. Uskon, että keväällä suoritettuani kurssin soitto-osion olen huomattavasti varmempi ja kykeneväisempi opettamaan itse musiikkia. Kurssin kautta olen oppinut ymmäträmään sen kuinka monipuolista musiikin opetus ja oppiminen koulussa voi olla. Kurssin aikana käytyjen eri soittimien sekä erilaisten laulujen ja leikkienn kautta musiikin opetuksesta on mahdollista rakentaa oppilaille erittäin kiinnostavaa ja mukaansa tempaavaa opetusta sekä oppimista. Omien kokemuksieni perusteella siitä, että peruskoulun musiikin opetus on lähinnä vain laulamista opettajan säestyksellä koen kurssin jäljiltä oppineeni paljon musiikin monimuotoisuudesta.
Yksittäisenä demona parhaiten jäi mieleeni tunnit joilla soitimme bongo-rumpuja sekä boom wackerseja. Nämä demot olivat sellaisia, joiden jälkeen kotimatkalla havahduin siihen, että minulla oli ollut kivaa tunnilla jolla musisoitiin. Tämä oli itselleni täysin uusi ja odottamaton tunne/kokemus. Tulevana opettajana haluan kyetä siihen, että pystyisin innostamaan oppilaita musiikista, mutta eritoten luomaan itseni kaltaisille oppilaille, joilla ei ole musiikillista kiinnostumista taikka historiaa, onnistumisen ja innostumisen tunteita. Bongo-rumpu demon jälkeen ymmärsin sen, kuinka luontevasti jonkin soittimen kautta voidaan avata/opettaa oppilaille eri kulttuureja sekä historiaa. Näin ollen saa myös täytettyä OPS:in asettamia tavoitteita kulttuurillisesta ymmärryksesta ja monilukutaidosta. (OPS, 2014) Yleisesti kaikkien demojen jälkeen olen ymmärtänyt kuinka helppoa musiikin opetuksessa on eriyttää opetusta niin, että jokainen oppilas voi haastaa itseään omien kykyjensä mukaan. Täten uskon, että musiikkia opettamalla on mahdollista innostaa oppilaita kokeilemaan/oppimaan ennakkoluulottomasti uusia taitoja.
Eräs kurssin aikana omia silmiäni avannut kokemus oli, kun kävin Mankolan koululla seuraamassa musiikin tuntia, jossa laulettiin opettajan johdolla. Tässä minun silmäni avannut seikka oli se, että opettaja ei selvästikkään ollut äärettömän hyvä laulaja, mutta silti johdatti luokan laulua hienosti samalla pianolla säestäen. Minulla tuli tämän nähtyäni sellainen olo, että ehkä minäkin kykenen jonain päivänä myös tuohon. Ymmärsin siis, että minun ei tarvitse olla musiikillisesti lahjakas taikka edes äärettömän taitava, jotta kykenen opettamaan oppilaille mielekkäästi ja innostavasti musiikkia.
Kurssin aikana ryhmässä suunniteltu vuosisuunnitelma laajensi runsaasti ymmärrystäni siitä, millaisia kokonaisuuksia sekä tavoitteita opetuksen kullakin vuosiluokalla tulisi sisältää. Suunnitelman teossa parasta omasta mielestäni oli se, että sitä tehdessä joutui väkisin perehtymään OPS:in sisältöön. Tämä luonnollisesti lisäsi runsaasti yleistä osaamistani sekä tietotaitoa musiikin oopetukseen liittyen.
Itsearvionti:
Koen oman työskentelyn kurssin aikana vastanneen arvosanan kolme kriteereitä sekä vaatimuksia. Olen pyrkinyt oppimaan kurssin aikana mahdollisimman paljon sekä oppimaan soveltamaan oppimiani asioita ja sisältöjä.
Väliarviovlog
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Kulttuurielämystehtävä
Valitsin kulttuurielämystehtävän kohteeksi uskonnollisuuden näkyvyyden Puolan katukuvassa. Kyseisen, ehkä hieman erikoisenkin kohteen valitsin siksi, että juuri Puolassa vierailtuani silmiini suorastaan pisti se kuinka selvästi uskonto on läsnä kaikkialla. Puola on hyvin uskonnollinen maa ja katollinen usko liitetäänkin Puolassa vahvasti yhteen isänmaallisuuden ja kansallisaatteen kanssa.
Puolassa on nähtävillä runsaasti ristejä eritoten tienvarsilla sekä erillaisissa kohteissa keskellä luontoa. Teiden varsilla ristit ovat tuomassa onnea tiellä liikkujille sekä kunnioittamassa niiden ihmisten muistoa, jotka ovat liikenteessä menehtyneet. Luontoon on pystytetty ristejä siitä syystä, että puolalaiset tekevät runsaasti erimittaisia ja erityylisiä pyhiinvaellusretkiä. Suurimmassa osassa ristejä oli lisäksi myös kuvia Neitsyt Mariasta, joka on puolalaisten keskuudessa suuressa suosiossa. Lisäksi huomasin useassa eri kaupungissa sekä kylässä olevan suuria ulkolavoja, joissa pidetään sunnuntaisin julkisia jumalanpalveluksia.
Tämän lisäksi panin merkille myös sen, kuinka lähes kaikki puolalaiset kilpailutoverini tekivät jonkinsortin rukouksen sekä ristinmerkin ennen kilpailuiden alkua. Muutamalla puolalaisella pyöräilijällä roikkui pieni puinen risti satulan alla tuomassa onnea kilpailuun.
Päällimmäisenä itselleni jäi mieleen tunteena ihmetys siitä kuinka koko yhteiskunta Puolassa tuntuu pitävän uskontoa tärkeässä asemassa. Suomessa uskonto ei kuitenkaan juurikaan näy katukuvassa, jos ei ota huomioon kirkkorakennuksia. Lisäksi minua ihmetytti suuresti se kuinka noin 20-30-vuotiaat pyöräilijät tekivät rukouksensa ennen kilpailua. Jotenkin omassa mielessäni olen mieltänyt uskomisen ja uskontoon liittyvien asioiden tekemisen vanhempien ihmisten jutuksi. Aluksi, kun aloin ajattelemaan teiden varsilla olevie ristejä luulin että jokaisen ristin kohdalla olisi kuollut joku ihminen mutta omaa hämmennystä selventääkseni sain kuitenkin tiedon eräältä puolalaiselta pyöräilijältä ettei näin kuitenkaan ole.
Tämä pieni tutkimusmatkani Puolaan opetti minut ymmärtämään, kuinka tärkeä asia uskonto voi joillekkin olla. Itse en ole koskaan pitänyt uskontoa kovinkaan tärkeänä asiana itselleni, joten tärkeänä antina tästä sain sen että kykenen ymmärtämään jatkossa kuinka paljon se joillekkin ihmisille/kansakunnille merkitsee. Mielestäni on erittäin hienoa että kansakunnalla voi olla jokin niin vahvasti yhteensitova asia, kuten tässä tapauksessa uskonto puolalaiselle on.
Puolassa on nähtävillä runsaasti ristejä eritoten tienvarsilla sekä erillaisissa kohteissa keskellä luontoa. Teiden varsilla ristit ovat tuomassa onnea tiellä liikkujille sekä kunnioittamassa niiden ihmisten muistoa, jotka ovat liikenteessä menehtyneet. Luontoon on pystytetty ristejä siitä syystä, että puolalaiset tekevät runsaasti erimittaisia ja erityylisiä pyhiinvaellusretkiä. Suurimmassa osassa ristejä oli lisäksi myös kuvia Neitsyt Mariasta, joka on puolalaisten keskuudessa suuressa suosiossa. Lisäksi huomasin useassa eri kaupungissa sekä kylässä olevan suuria ulkolavoja, joissa pidetään sunnuntaisin julkisia jumalanpalveluksia.
Tämän lisäksi panin merkille myös sen, kuinka lähes kaikki puolalaiset kilpailutoverini tekivät jonkinsortin rukouksen sekä ristinmerkin ennen kilpailuiden alkua. Muutamalla puolalaisella pyöräilijällä roikkui pieni puinen risti satulan alla tuomassa onnea kilpailuun.
Päällimmäisenä itselleni jäi mieleen tunteena ihmetys siitä kuinka koko yhteiskunta Puolassa tuntuu pitävän uskontoa tärkeässä asemassa. Suomessa uskonto ei kuitenkaan juurikaan näy katukuvassa, jos ei ota huomioon kirkkorakennuksia. Lisäksi minua ihmetytti suuresti se kuinka noin 20-30-vuotiaat pyöräilijät tekivät rukouksensa ennen kilpailua. Jotenkin omassa mielessäni olen mieltänyt uskomisen ja uskontoon liittyvien asioiden tekemisen vanhempien ihmisten jutuksi. Aluksi, kun aloin ajattelemaan teiden varsilla olevie ristejä luulin että jokaisen ristin kohdalla olisi kuollut joku ihminen mutta omaa hämmennystä selventääkseni sain kuitenkin tiedon eräältä puolalaiselta pyöräilijältä ettei näin kuitenkaan ole.
Tämä pieni tutkimusmatkani Puolaan opetti minut ymmärtämään, kuinka tärkeä asia uskonto voi joillekkin olla. Itse en ole koskaan pitänyt uskontoa kovinkaan tärkeänä asiana itselleni, joten tärkeänä antina tästä sain sen että kykenen ymmärtämään jatkossa kuinka paljon se joillekkin ihmisille/kansakunnille merkitsee. Mielestäni on erittäin hienoa että kansakunnalla voi olla jokin niin vahvasti yhteensitova asia, kuten tässä tapauksessa uskonto puolalaiselle on.
Minä viestijänä/vuorovaikuttajana
Mielestäni olen viestijänä/vuorovaikuttajana suhteellisen taitava. Koen, että en jää koskaan sanattomaksi missään tilanteessa ja pystyn paineen alaisenakin muodostamaan suhteellisen asiallista ja järkeensä käyvää tekstiä. Tykkään erittäin paljon keskustella ihmisten kanssa erillaisista asioista. Itselleni mielekkäimpiä keskustelun aiheita ovat urheilu ja autot. Suurimpana kehityskohteena itselläni pidän sanavarastoni kasvattamista. Koen, että olisi tärkeää osata käyttää erillaisia synonyymejä keskutellessaan ihmisten kanssa, koska synonyymejä käyttämällä mielestäni saa lisää syvyyttä keskusteluihin. Lisäksi voisin olla hieman vähemmän suoraviivainen viestijessäni, sillä yleisesti esitän asiani melko suoraan ja siitä voi jäädä joillekkin ihmisille tylykuva minusta.
Osaamistani kielistä käytän luonnollisesti eniten suomen kieltä, mutta koska ajan pyörällä Virolaisessa joukkueessa joudun kommunikoimaan runsaasti käyttäen englannin kieltä. Viimeisen vuoden aikana olen viettänyt 35 viikkoa ulkomailla yhdessä ulkomaalaisten joukkuekavereideni kanssa, joten koen olevani melko hyvä kommunikoimaan myöskin englannin kielellä. Lisäksi olen oppinut myös käyttämään viron kieltä keskustellessani virolaisten kanssa mutta tällöin sanavarastoni on huomattavasti suppeampi, kuin suomea tai englantia puhuessani. Olen huomannut myös, että runsaan ulkomailla vietetyn ajan takia myös omat vuorovaikutustaidot ovat kehittyneet. Koen, että olen vuorovaikuttajana nykyisin huomattavasti itsevarmempi, koska olen useamman vuoden ajan joutunut kommunikoimaan lähes päivittäis eri kulttureista sekä maista tulevien ihmisten kanssa.
Itselleni mieleenpainuvin vuorovaikutus/viestintä tilanne on ehdottomati ollut oma ylioppilaanpuhe, jonka sain kunniakseni pitää. Erikoislaatuisen puheestani teki se, että normaalin käytännön mukaan yleisesti puheen saa pitää parhaimmat arvosanat kirjoittanut ylioppilas mutta minun tapauksessani näin ei ollut. Kirjoitin varmastikkin heikoimmat arvosanat kaikista tuona keväänä ylioppilaaksi kirjottaneista oppilaista lukiossanii, mutta koulun äidinkielenopettajat olivat sen verran vaikuttuneita puhelahjoistani, että antoivat minulle kunnian pitää puheen. Ennen puhettani päätin, etten halua kirjoittaa puhetta valmiiksi paperille ja lukea puhettani suoraan paperilta. Valmistauduin puheeseen soittamalla Juha Miedolle ja kysymällä tältä ohjeita elämään vasta valmistuneille ylioppilaille. Mietaalta saatujen neuvojen pohjalta koostin kevyen ajatuksen päähäni siitä mitä haluaisin sanoa ja lopulta menin ja pidin puheeni ilman sen suurempia valmisteluja. Ainoana tavoitteena minulla oli ennen puhetta, että saisin kaikkien oppilaiden äidit itkemään ja siinä onnistuinkin joten omasta mielestäni onnistuin puheessani hyvin.
Jos mietin omaa vuorovaikutus käyttäytymistä olen huomannut, että puhun eritavoin riippuen siitä kuka/ketkä ovat kohteena/keskustelukumppanina. Omien vanhempien sekä muiden itseäni vanhempien ihmisten seurassa puhun huomattavasti asiallisemmin ja arvokkaammin, kun taas esimerkiksi kaveriporukassa tai joukkuelaisteni kanssa ollessani.
Sellaiseksi vuorovaikuttajaksi kun olen nyt uskon, että minut on muokannut suurimmalta osalta urheilu ja urheilupiireissä pyöriminen. Jos pyöräilymaailmassa haluaa olla varteen otettava ja edetä urallaan täytyy suoritusten lisäksi olla myös verbaalisesti taitava. Lisäksi uskon, että me itä-suomalaiset olemme luonnostaan kovia puhumaan, joten tämäkin voi olla syynä miksi en kovin usein jää sanattomasti.
Osaamistani kielistä käytän luonnollisesti eniten suomen kieltä, mutta koska ajan pyörällä Virolaisessa joukkueessa joudun kommunikoimaan runsaasti käyttäen englannin kieltä. Viimeisen vuoden aikana olen viettänyt 35 viikkoa ulkomailla yhdessä ulkomaalaisten joukkuekavereideni kanssa, joten koen olevani melko hyvä kommunikoimaan myöskin englannin kielellä. Lisäksi olen oppinut myös käyttämään viron kieltä keskustellessani virolaisten kanssa mutta tällöin sanavarastoni on huomattavasti suppeampi, kuin suomea tai englantia puhuessani. Olen huomannut myös, että runsaan ulkomailla vietetyn ajan takia myös omat vuorovaikutustaidot ovat kehittyneet. Koen, että olen vuorovaikuttajana nykyisin huomattavasti itsevarmempi, koska olen useamman vuoden ajan joutunut kommunikoimaan lähes päivittäis eri kulttureista sekä maista tulevien ihmisten kanssa.
Itselleni mieleenpainuvin vuorovaikutus/viestintä tilanne on ehdottomati ollut oma ylioppilaanpuhe, jonka sain kunniakseni pitää. Erikoislaatuisen puheestani teki se, että normaalin käytännön mukaan yleisesti puheen saa pitää parhaimmat arvosanat kirjoittanut ylioppilas mutta minun tapauksessani näin ei ollut. Kirjoitin varmastikkin heikoimmat arvosanat kaikista tuona keväänä ylioppilaaksi kirjottaneista oppilaista lukiossanii, mutta koulun äidinkielenopettajat olivat sen verran vaikuttuneita puhelahjoistani, että antoivat minulle kunnian pitää puheen. Ennen puhettani päätin, etten halua kirjoittaa puhetta valmiiksi paperille ja lukea puhettani suoraan paperilta. Valmistauduin puheeseen soittamalla Juha Miedolle ja kysymällä tältä ohjeita elämään vasta valmistuneille ylioppilaille. Mietaalta saatujen neuvojen pohjalta koostin kevyen ajatuksen päähäni siitä mitä haluaisin sanoa ja lopulta menin ja pidin puheeni ilman sen suurempia valmisteluja. Ainoana tavoitteena minulla oli ennen puhetta, että saisin kaikkien oppilaiden äidit itkemään ja siinä onnistuinkin joten omasta mielestäni onnistuin puheessani hyvin.
Jos mietin omaa vuorovaikutus käyttäytymistä olen huomannut, että puhun eritavoin riippuen siitä kuka/ketkä ovat kohteena/keskustelukumppanina. Omien vanhempien sekä muiden itseäni vanhempien ihmisten seurassa puhun huomattavasti asiallisemmin ja arvokkaammin, kun taas esimerkiksi kaveriporukassa tai joukkuelaisteni kanssa ollessani.
Sellaiseksi vuorovaikuttajaksi kun olen nyt uskon, että minut on muokannut suurimmalta osalta urheilu ja urheilupiireissä pyöriminen. Jos pyöräilymaailmassa haluaa olla varteen otettava ja edetä urallaan täytyy suoritusten lisäksi olla myös verbaalisesti taitava. Lisäksi uskon, että me itä-suomalaiset olemme luonnostaan kovia puhumaan, joten tämäkin voi olla syynä miksi en kovin usein jää sanattomasti.