3. Sodan käännekohdat

Tiimityö, yleisohje

Ryhmät ja aiheet arvotaan.

Kun ryhmät ja aiheet ovat selvillä, yksi ryhmän jäsen palauttaa alla olevaan palautuskansioon ryhmän jäsenten nimet ja aiheen. Työn tekemisessä harjoitellaan myös ryhmätyötaitoja!

Myös muunlaiset toteutusideat ovat mahdollisia, mutta kysykää ensin varmistus opettajalta.

Tehtävä:
Kuvatkaa uutislähetys, jossa esittelette aiheenne. Teillä on uutisstudio, jossa aiheesta kerrotaan. Studiosta voidaan yhdistää  lähetys vaikkapa tapahtumapaikalle, jossa toimittaja voi haastatella jotakuta tai raportoida muuten vain. Toimittajia voi olla eri paikoissa. Toisaalta voidaan pysyä studiossa, jossa asiantuntijat esittelevät eri keinoin aihetta. Päättäkää vapaasti. Videon kokonaispituus on noin 1,5-3 minuuttia. Tehtävässä hyödynnetään GreenScreen -tekniikkaa, sekä kuvia ja karttoja. Kiinnittäkää huomiota myös siihen, että puheäänet kuuluisivat selkeästi. Kuulokkeita voi käyttää esimerkiksi mikrofonina. Luokassa on myös kuulokemikkejä, joita voi kokeilla.

Videossa voi siis olla myös kuvia ja karttoja, joiden aikana kuuluu vain selostus. Adobe Spark Video on tässä hyvä työkalu. Työssä saa tuoda esille myös hyvinkin yksityiskohtaista kiinnostavaa tietoa, kuten uutisissakin tehdään (esim. kalustoesittelyä tms, oman kiinnostuksen mukaan).

Pikaopas GreenScreen kuvaukseen iMoviella tarvittaessa
stä 👈
- Huom! GreenScreen tekniikka toimii myös koulun käytävien sinisillä ja vihreillä seinillä. Studioonkin pääsee, mutta silloin pitää tietää mitä on tekemässä = nopeita käyntejä, jotta se on monen ryhmän käytettävissä.


1. Taistelu Britanniasta kpl 32
2. Operaatio Barbarossa kpl 32
3. Yhdysvallat liittyy sotaan kpl 32
4. El Alamein ja Sisilia kpl 33
5. Normandian maihinnousu kpl 33
6. Stalingradin taistelu kpl 33

Kappale 32 👈


Kappale 33 👈



Kappaleen tekstit ovat lyhyitä ja tiiviitä. Ne toimivat hyvänä lähtökohtana lisätiedon etsinnälle. Eli etsikää aiheesta lisätietoa.

Suositus toimintamalliksi:
1. Tutustukaa ensin aiheeseen. Lukekaa oma aihe läpi.
2. Ideoikaa, mitä työ voisi sisältää. 
3. Poimikaa parhaat ideat ja tehkää alustava suunnitelma. Sopikaa mahdollisesta työnjaosta ja minkä pituista videota suurinpiirtein on tarkoitus tehdä.
4. Kuvatkaa, editoikaa. Sopikaa aikataulua.
5. Lopuksi videopätkät kootaan yhdeksi videoksi, joka palautetaan.

Tiimit ja aiheet

Kirjoita otsikkoon tiimin aihe ja sisällöksi tiimin jäsenet
  • Palauta merkintä

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Videoiden palautuskansio

Videot voi palauttaa tiedostona tai voit julkaista videon YouTubessa ja palauttaa linkin (muista asettaa video "piilotetuksi", jotta se näkyy vain linkin avulla. Varmista myös, onko YouTube kaikille tiimiläisillä ok.) LISÄÄ TIIMILÄISET TEKIJÖIKSI!
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Ylimääräinen palautuskansio

Vain niille, joiden kanssa asiasta on erikseen sovittu. Esimerkiksi jos ryhmätyö ei sujunut ja tiimi ei saa työtä valmiiksi, jokainen voi palauttaa tänne omat työnsä ja osaamisen näytöt. Nämä voivat olla muistiinpanoja tai lyhyitä videopätkiä, tai mitä vain. Ryhmätyö on yhteinen projekti. Kenenkään ei tarvitse tehdä työtä yksin tai toisten puolesta.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.