Koulunkäynnin ohjaajan työ

Koulunkäynnin ohjaajan työ Kortepohjan koululla

Koulunkäynnin ohjaajat ovat koulullamme pääsääntöisesti lapsia varten.
  • Koulunkäynnin ohjaajien tehtävänä on auttaa lapsia oppimisessa ja arjen puuhissa opettajan ohjeiden mukaisesti.
  • Opettaja on ohjaamassa koulunkäynnin ohjaajan työn tekemistä oppitunnilla.
  • Jos ohjaaja ei pääse oppitunnille (esim. retkellä toisen luokan kanssa, joku akuuttitilanne muualla jne), hänen on ilmoitettava asiasta ko. luokan opettajalle, jonka tunnille häntä työjärjestyksen mukaan odotellaan.
  • Ohjaaja valvoo oppilaiden tunnille saapumista luokkaan ja välitunnille menoa ja tuloa naulakoilla.
  • Ohjaajilla on myäs välituntivalvontavuoroja listan mukaisesti.
  • 6 tuntia tai alle työskenteleville koulunkäynnin ohjaajille ei kuulu puolen tunnin ruokataukoa, vaan he syövät välituntien puitteissa. Pidemmän työajan haltijoilla on puolen tunnin palkaton ruokatauko.
  • Esimerkkiruokailijoilla ei ole puolen tunnin palkatonta ruokataukoa, mutta heillä on kahvitauko (10 min.), jolloin on tes:sin mukaan  oltava työnantajan käytettävissä eli ei voi poistua koulun alueelta.
  • Koulunkäynnin ohjaaja noudattaa työjärjestystä (lukujärjestys, kuuden viikon jakso). Poikkeamista neuvotellaan rehtorin kanssa.
  • Koulunkäynnin ohjaajat täyttävät työaikaseurantaa Welhoon päivittäin. Huom! Jos toteuma poikkeaa suunnitellusta, on AINA kirjattava selvitys listätietoa-kenttään.
  • Työvuorolistan suunnittelusta/teknisestä toteutuksesta vastaa koulusihteeri Mari, rehtori hyväksyy.
  • Työvuorolistaan ei voi tehdä muutoksia työajan alkamis- ja päättymisaikoihin ilman rehtorin kanssa neuvottelua.
  • Rehtori on koulunkäynnin ohjaajien esimies ja vastaa kaikesta viime kädessä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä