Kehruuhuone
HISTORIA:
Lappeenrannan Kehruuhuone perustettiin 5.11.1816 Aleksanteri 1:n antaman määräyksen mukaan.

Kehruuhuone pääsi aloittamaan toimintansa maan ainoana naisvankien työ- ja ojennuslaitoksena kevättalvella 1819.
Kehruuhuoneelle tuotiin rikoksista tuomittuja naisia koko maasta sekä pahatapaisia ja joutilaita irtolaisnaisia Viipurin, Kymenkartanon, Kuopion, Vaasan ja Oulun läänistä.
Kehruuhuone sai nimensä siitä, että rangaistuslaitoksessa tehtiin etupäässä tuon ajan naisten töitä.

Vankien rangaistuksena toimi työnteko.
Päivittäinen työ aika oli 10 tuntia.
Ahkera työnteko huomioitiin rangaistuksen pituudessa: esimerkiksi 500 vyyhdin kerääminen vastasi yhden vuoden rangaistusaikaa.
Ahkeremmalla työnteolla tuomiota saattoi lyhentää.
Vuosina 1819-81 yli puolet Lappeenrannan vankilassa olleista naisista oli lähettety sinne irtolaisuuden perusteella, neljäsosa suoritti tuomiota lapsenmurhasta ja noin 15 prosenttia varkaudesta. Vankilassa asui myös lapsia.
Kehruuhuoneesta tuli vuonna 1947 suomen ensimmäinen Urheilutalo.
Kehruuhuone avasi ovensa 30.4.2015 kulttuuri- ja tapahtumakeskuksena.

Kehruuhuone talvella 2017
Kehruuhuoneella voi järjestää konsertteja, tansseja, illallisia, syntymäpäiväjuhlia ja muita perhejuhlia.
Kehruuhuone sijaitsee linnoituksessa.