16-17 Lähiympäristöön tutustuminen (5b)
Mitä tutkimuksissa 1.9.2016-4.5.2017 on tehty ?

Mittauksia varten pitää saada jäähän reikä. Ensin kairataan ja sitten sahataan.
Olemme tehneet kahdeksan tutkimusretkeä lukuvuoden aikana. Olemme havainnoineet tarkasti vuodenajan vaihtumista valokuvaamalla ja kirjaamalla muutoksia muistiin. Empiiristä tutkimusta on tehty mittaamalla veden ja ilman lämpötilaa, jään paksuutta ja veden näkösyvyyttä.
Jokainen on kuvannut itselleen kasvikuvaston lähiympäristössä kasvavista kasveista, ja opetellut ne tunnistamaan. Linnoituksen alueelta jokainen on tehnyt esitelmän valitsemastaan kohteesta.
Tutkimukseen on käytetty kymmeniä tunteja, vaivuttu epätoivoon, pohdiskeltu ankarasti, saatu neronleimauksia, raportoitu kovalla työllä saatuja tuloksia. Prosessissa on opittu paljon, ja todettu että tutkiminen on mukavaa, mutta työtä on paljon!
Tutkimussivuilta löytyy:
-esitelmä Linnoituksen alueelta
-kuvakertomus vuodenaikojen vaihtumisesta
-tutkimuslomakkeet
-diagrammit ja selvitykset tutkimustuloksista
-lähiympäristön kasvit