Alina Ovaska
Lappeenrannan kylpylä
Kylpylä sijaitsee Lappeenrannan satamassa.

HISTORIA
Kylpylä perustettiin vuonna 1824, ja nykyinen valmistuin vuonna 1912. Ensimmäisen sadan vuoden aikana asiakkaat olivat erityisesti venäläisiä jotka saapuivat kesänviettoon Lappeenrantaan. Kylpylässä tarjoiltiin muun Muassa höyry- ja mutakulpyjä ja hierontaa. 1940-luvulla kylpylä muuttui kesäaikaan toimivaksi terveyskylpyläksi.Vuonna 1857 suurta esikaupunkia alettiin laajentaa Kaupungilahden itäpuolelle, ja samalla se laajennettiin nykyisiksi Keskuksen ja Kylpylän kaupunginosiksi. Luoteessa oli Pieni esikaupunki eli nykyinen Pallo. Ainonkadun varrella sijaitseva kylpylä perustettiin vuonna 1824 ja nykyinen rakennus perustettiin vuonna 1912. Seuraavana vuonna sen viereen rakennettiin kasino kylpylävieraiden käyttöön.
ALLASOSASTO
Kylpylän allasosastolla on kaksi virkistysallasta ja kaksi poreallasta, hierova vesiputous sekä vastavirtalaite. Saunoja on kolme:tavallinen sauna miehille ja naisille erikseen sekä yhteinen höyrysauna.
KUVA KASINOSTA

MAJOITTUMINEN
Voit valita valmiin lomapaketin tai suunnitella oman unelmiesi hemmottelu- tai terveysloman. Ravintola Bistro Lähde täydentää palveluua tarjoten maukasta ruokaa ja hyvää palvelua.
MUUTA TIETOA
Kaikki tärkeimmät ostospaikat, nähtävyydet, risteilyt ja kulttuurielämykset ovat kävelyetäisyydellä.
Kylpylä tarjoaa monipuoliset mahdollisuuden rentoutua ja kuntoilla. Muillekkin asiakkaille sekä kylpylässä majouttuville.

Yhteenveto

Ensimmäinenretki oli 1.9.2016 ja silloin lämpötila oli 16°c ja oli pilvistä tuuli oli lounastuuli
5m/s ja Veden lämpö oli 15°c. Veden näkö syvyys oli 23dm.
Toinen retki oli 23.9.2016 ilman lämpötila on laskenut hieman ensimmäisestä retkestä ja ilman lämpötila oli toisella retkellä 9°c mutta veden lämpötila oli vielä 12°c ja oli pilvistä ja tuuli oli pohjoistuuli 5m/s ja Veden näkö syvyys oli 25dm.
Kolmas retki oli 14.10.2016 ja oli pilvistä ja veden lämpötila oli 7°c ja ilman lämpötila 2°c veden näkö syvyys oli 30dm. Ja tuuli oli
Neljäs retki oli 10.11.2016 ja silloin oli jo jäätä jään paksuus oli 3cm eli jää oli vielä hauras maitojää ja jään päällä oli sohjoa tuuli oli koilistuuli 5m/s ilman lämpötila oli -7°c ja veden lämpötila oli 1°c veden näkö syvyys oli
Viides retki oli 8.12 ja jää ei ollut vielä niin paksua että sinne oisi voinut mennä kävelemään ja jään paksuus oli 10cm veden lämpötila oli 1°c ja ilman lämpötila oli -1°c veden näkö syvyys oli 15dm ja tuulen nopeus oli koilistuuli1m/s.
Kuudes retki oli 16.2.2017 oli pilvistä ja lounastuuli 2m/s veden lämpötila oli 0°c ja ilman lämpötila oli -2°c jään paksuus oli jo sellaista että jäälle voisi mennä kävelemään ja jään paksuus oli 40cm ja veden näkösyvyys oli 32dm.
Seitsemäs retki oli 6.4.2017 ja oli pilvistä jään paksuus oli 4cm ilman lämpötila oli 4°c ja ja veden lämpötila oli 1°c ja veden näkösyvyys oli 25dm. Tuulen suunta oli.
Kahdeksas eli viimeinen retki 4.5.2017 oli aurinkoista ja tuuli oli pohjoistuuli 3m/s jäät olivat sulaneet ja veden lämpötila oli 9°c ja veden näkösyvyys oli 30dm.
MITTAUSVÄLINEET:
-jään paksuus mitattiin tekemällä kairoilla reikä jäähän ja sahaamalla jäästä pieni pala ja mitata kuinka monta cm jään paksuus on
-veden näkösyvyys mitattiin silleen että oli narua pari metriä ja sitten narun päässä oli valkoinen kirkas lautanen ja upotettiin lautanen ja naru veteen kun lautasta ei näkynyt enään veden pinnalta näkösyvyys oli niin monta dm eli desimetriä.
-veden lämpötila mitattiin tutulla lämpömittarilla.
Tässä on kuva minkälaisella esineellä mäkösyvyys mitataan
Ja tässä on minkälainen veden lämpötilamittari on
Muuta tietoa:
-veden lämpötila pysyy aikalailla samassa kuin