Oma tutkimuskohteeni: Lappeenrannan kirkko

Lappeenrannan kirkko sijaitsee Lappeenrannan keskustassa Pallon-Tyysterniemen kaupunginosassa. Se on valmistunut vuonna 1924, ja se on Lappeenrannan luterilaisen seurakunnan pääkirkko.


Kuva Lappeenrannan kirkosta.

Kirkon taustatietoja:

Kirkko sijaitsee harjanteella, jota on aiemmin nimitetty Myllymäeksi. Se suunniteltiin alun perin ortodoksiseksi sotilaskirkoksi kaupungin venäläisen varuskuntaväen käyttöön. Kirkon suunniteli Georg Kosekov. Jos olet käynyt Lappeenrannan kirkossa, muistat varmasti alttarilla olevan lasimaalauksen "Kristus Ristillä", sen on tehnyt Ilmari Launis, vuonna 1924. Kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 1912, ja alkuperäisen suunnitelman mukaan sen piti valmistua vuonna 1913, mutta rakennustyöt viivästyivät ja lopulta ensimmäinen maailmansota katkaisi työt kokonaan. Suomen itsenäistyttyä keskeneräisestä kirkosta tuli aluksi valtion omaisuutta, mutta myöhemmin se siirtyi Lappeenrannan seurakunnalle. Kirkon muuttamiseksi luterilaiseksi kirkoksi seurakunta tilasi muutospiirustukset Josef Stenbäckiltä ja tekstissä aiemmin mainitulta Ilmari Launikselta. Kirkon alakerrassa on juhlasali ja kappeli. Siellä on istumapaikat 70 henkilölle. Tilan vieressä on käytettävissä keittiö. Alasali soveltuu parhaiten kahvitilaisuuksiin. Kun astut kirkkoon sisälle, menet ensin mutkittelevaa "porraskäytävää" pitkin, jonka jälkeen pääset itse kirkkotilaan. Kun olet kirkkotilassa, näet pitkän alttarille johtavan käytävän, jonka molemmilla puolilla on pitkiä penkkejä. (Kirkossa on 550 istumapaikkaa.)

Kirkon ulkonäkö:

Kirkossa on päätorni ja neljä pienempää tornia, joissa kaikissa on kupukatto. Pienet kupolit valmistuivat arkkitehti Sami Vuorisen suunnitelmien mukaan 2008. Kirkon rakennusmateriaali on tiili. Jos satut liikkumaan illalla tai hämärällä esimerkiksi Lappeenrannan sataman seudulla, voit nähdä kuinka kauniisti kirkko hohtaa pimeässä.














Kuva Satamasta. Kuvassa näet, kun kirkko loistaa
upeasti iltavalaistuksessa.

Perhejuhlat ja hautajaiset:

Yleisimpiä perhejuhlia ovat ristiäiset, rippijuhlat, häät ja kodin siunaus. Mukaan kuuluu totta kai myös surullinen tapahtuma eli hautajaiset. Pitkät perinteet ristiäisissä, rippijuhlissa, häissä ja hautajaisissa jäsentävät elämänkaartamme ja muodostuvat käännekohdiksi ja vahvoiksi muistoiksi. Kodinsiunaus on juhlava tapahtuma, jossa pyydetään yhdessä ystävien ja sukulaisten kanssa siunausta kodille ja sen asukkaille. Siinä ei siunata vain seiniä ja uusia tiloja, vaan ennen kaikkea kodin ihmiset ja heidän elämänsä. Seurakunnan kirkkosaleja ja muita juhlatiloja voi varata kirkollisia perhejuhlia sekä esimerkiksi syntymäpäiväjuhlia, kihlajaisia ja sukujuhlia varten.

Video Lappeenrannan seurakunnan kamarikuorosta:

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin