Vuorovaikutusosaaminen
Millaisia vuorovaikutusosaamisen alueita alat hahmottaa vahvuuksinasi/kehittämisen kohteinasi?
Vahvuudekseni koen affektiivisen ulottuvuuden. Osallistun mielelläni ryhmätoimintaan, ja olen motivoitunut edistämään ryhmän toimintaa aktiivisesti. Pysyn positiivisella asenteella, ja kohtelen muita ryhmänjäseniä tasavertaisesti.
Toiseksi vahvuudekseni koen behavioraalisen ulottuvuuden, koska mielestäni omaan suhteellisen hyvät ryhmäviestinnän taidot. Kuuntelen muiden mielipiteitä tarkasti, ja kommentoin niitä parhaani mukaan. Olen empaattinen sekä luen muiden tunteita ja ilmeitä hyvin. Omaan myöskin tilannetajua, joten yleensä tiedän hyvin mitä voi tai mitä ei voi sanoa.
Kehittämisen kohteena minulla on kognitiivinen ja metakognitiivinen ulottuvuus. Minulla ei ole vielä kovin paljoa tietoa ja ymmärrystä ryhmäviesintään liittyvästä vuorovaikutusosaamisesta, mutta luulen tämän koulutuksen antavan minulle uusia näkemyksiä asioihin. Käsitys itsestäni viestijänä on minulle epäselkeä. En ole aikaisemmin opinnoissani harjoittanut metakognitiivisia taitojani oikeastaan ollenkaan. Toivon näiden taitojen kehittyvän opiskeluvuosieni varrella, koska metakognitiivisista taidoista on varmasti paljon hyötyä opettajan ammatissa.
Millaiset ryhmäkokemukset ovat voimauttaneet, mitkä lamauttaneet/latistaneet? - Miksi?
Ala- ja yläasteella ja vielä vähän lukiossakin olin aika passiivinen osallistuja ryhmissä. Hoidin osuuteni ryhmässä, mutta en ollut usein äänessä ja myötäilin paljon muiden mielipiteitä. Joskus sain myös kommentteja ja kysymyksiä siitä, miksi olen niin hiljainen. Tämä sai minut ahdistumaan ja yleensä se lisäsi hiljaisuuttani. Olen siis aina ollut tosi epävarma itsestäni, ja en ole viihtynyt ryhmissä.
Lukioaikoina toimin isosena rippileirillä, valmensin lentopalloa sekä ohjasin voimistelukoulua. Näitä asioita en olisi tehnyt lapsena. Huomasin, että aloin yhä enemmin hakeutumaan tilanteisiin, jotka olivat vahvasti epämukavuusalueellani. Se kannatti, koska nykyään tykkään tehdä asioita ryhmissä, ja en pelkää olla äänessä. Nyt yliopistossa ollessani on ollut ihanaa kohdata ihmisiä, jotka ovat kokeneet samanlaisia fiiliksiä kuin minä. Ajatusten jakaminen on ollut voimauttavaa ja lapsuuden möröt ovat pienentyneet. Ryhmien muodostaminen on ollut helpompaa täällä ja en koe sitä enää niin ahdistavana.
Vahvuudekseni koen affektiivisen ulottuvuuden. Osallistun mielelläni ryhmätoimintaan, ja olen motivoitunut edistämään ryhmän toimintaa aktiivisesti. Pysyn positiivisella asenteella, ja kohtelen muita ryhmänjäseniä tasavertaisesti.
Toiseksi vahvuudekseni koen behavioraalisen ulottuvuuden, koska mielestäni omaan suhteellisen hyvät ryhmäviestinnän taidot. Kuuntelen muiden mielipiteitä tarkasti, ja kommentoin niitä parhaani mukaan. Olen empaattinen sekä luen muiden tunteita ja ilmeitä hyvin. Omaan myöskin tilannetajua, joten yleensä tiedän hyvin mitä voi tai mitä ei voi sanoa.
Kehittämisen kohteena minulla on kognitiivinen ja metakognitiivinen ulottuvuus. Minulla ei ole vielä kovin paljoa tietoa ja ymmärrystä ryhmäviesintään liittyvästä vuorovaikutusosaamisesta, mutta luulen tämän koulutuksen antavan minulle uusia näkemyksiä asioihin. Käsitys itsestäni viestijänä on minulle epäselkeä. En ole aikaisemmin opinnoissani harjoittanut metakognitiivisia taitojani oikeastaan ollenkaan. Toivon näiden taitojen kehittyvän opiskeluvuosieni varrella, koska metakognitiivisista taidoista on varmasti paljon hyötyä opettajan ammatissa.
Millaiset ryhmäkokemukset ovat voimauttaneet, mitkä lamauttaneet/latistaneet? - Miksi?
Ala- ja yläasteella ja vielä vähän lukiossakin olin aika passiivinen osallistuja ryhmissä. Hoidin osuuteni ryhmässä, mutta en ollut usein äänessä ja myötäilin paljon muiden mielipiteitä. Joskus sain myös kommentteja ja kysymyksiä siitä, miksi olen niin hiljainen. Tämä sai minut ahdistumaan ja yleensä se lisäsi hiljaisuuttani. Olen siis aina ollut tosi epävarma itsestäni, ja en ole viihtynyt ryhmissä.
Lukioaikoina toimin isosena rippileirillä, valmensin lentopalloa sekä ohjasin voimistelukoulua. Näitä asioita en olisi tehnyt lapsena. Huomasin, että aloin yhä enemmin hakeutumaan tilanteisiin, jotka olivat vahvasti epämukavuusalueellani. Se kannatti, koska nykyään tykkään tehdä asioita ryhmissä, ja en pelkää olla äänessä. Nyt yliopistossa ollessani on ollut ihanaa kohdata ihmisiä, jotka ovat kokeneet samanlaisia fiiliksiä kuin minä. Ajatusten jakaminen on ollut voimauttavaa ja lapsuuden möröt ovat pienentyneet. Ryhmien muodostaminen on ollut helpompaa täällä ja en koe sitä enää niin ahdistavana.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin