Yliopisto-opintojen aikana olen kenties kehittynyt eniten kitaransoittajana, mutta en kyllä tästä huolimatta pidä itseäni kauhean taitavana tässä asiassa. Ennen yliopistoon tuloa osasin soittaa noin kolme sointua - epävireisen D-duurin, fuskausversion G:stä ja A-duurin. Pääsykokeita varten harjoittelin kappaletta, jossa oli mukana myös barresointu. Harjoitteluprosessi oli aika tuskainen ja olin varma, etten ikinä tule oppimaan soittamaan kitaraa sujuvasti. Motivaatio lisääntyi kuitenkin huomattavasti sen jälkeen, kun aloin säveltää omia kappaleita kitaran avulla.

"Bändipedassa", eli osana yhtyesoiton pedagogiikka opetin kitaransoittoa 30-vuotiaalle naiselle, jolla oli tavoitteena opetella säestämään lastenlauluja päiväkodissa. Aluksi minua hirvitti ajatus itsestäni kitaransoitonopettajana - vastahan olin oppinut soittamaan baaresointuja itsekin. Huomasin kuitenkin, että tästä asiasta oli loppupeleissä paljon enemmän hyötyä kuin haittaa. Hankalalta tuntuvat kokemukset olivat tuoreessa muistissa ja osasin samaistua oppilaani tilanteeseen ja kannustaa eteenpäin. Joissakin asioissa soittotunneistamme muodostui yhteinen tutkimusmatka ja opin uusia asioita itsekin.

Tähän mennessä olen kokeilujen ja erehdysten kautta löytänyt joitakin hyväksi havaittuja keinoja opettaa kitaransoittoa. "Pikkusoinnut" (käyttämällä 3-4 ylintä kieltä) yleensä pelastavat monessa tilanteessa. Muistan hyvin, miten hankalalta tuntui (varsinkin vähän pienempänä) yrittää soittaa kaikkia kieliä yhtä aikaa.

Soittimen koko, laatu ja kielten laatu vaikuttavat todella paljon soittokokemukseen. Jos pystyn tulevaisuudessa vaikuttamaan esimerkiksi alakoulun soitinhankintoihin, aion hankkia pienemmät (3/4) kitarat. Pienempi kitara istuu paremmin pienemmän ihmisen syliin ja käteen ja takaa hyvän ja helpommalta tuntuvan soittokokemuksen. Liian iso kitara saattaa johtaa huonoon soittoasentoon ja muutenkin hankaloittaa soittoa.

Muut soittokokemukseen vaikuttavat asiat ovat viritys ja kielten laatu ja plektran käyttö. Virittämiseen saattaa mennä aikaa, mutta yleensä prosessi on kannattava, sillä "yleissoundi" on virittämisen jälkeen paljon parempi ja on mukavampi soittaa. Teräskielisellä kitaralla voi olla tuskaista soittaa, mikäli siihen ei ole tottunut. Ymmärrykseni mukaan koulumaailmassa kannattaa suosia nylonkielisiä kitaroita.

Plektran käyttö voi hankaloittaa tai helpottaa - itse en erityisemmin pidä plektran käytöstä ja mielelläni myös näppäilen kieliä. Joillekin voi kuitenkin olla helpompia saada kunnon ääntä plektran avulla, mutta sen käyttö vaatii jonkinnäköistä tekniikkaa ja opettajana voi olla vaikeaa yhtä aikaa auttaa jokaista oppilasta löytämään oman, hyväksi todetun tavan soittaa plektralla. Aion joka tapauksessa tarjota plektran käyttöä yhtenä vaihtoehtona.

Mitä kitaransoitosta sitten kannattaa opettaa? Minkä verran sointuja ja minkä verran kielten nimiä, säveliä ja melodioita? Kielten kromaattinen periaate voi olla hankala ymmärtää ja hoksata, mikäli teoreettinen tietämys on vähäinen. Harjoittelussa siirryimme 7-luokan kanssa sujuvasti pianon koskettimien haltuun ottamisen jälkeen kitaran kieliin aika hyvin tuloksin. Alla opetuksessa käytetty työmoniste.


Pianon koskettimia käymättä läpi kitara voi kuitenkin varmasti tuntua hankalalta ymmärtää. Sointujen ja sävelten "ristiriita" on asia, jonka kanssa itsekin kamppailen vielä tänä päivänä. Soinnut on ikään kuin ulkoa opetuteluja kuvioita, enkä oikeastaan tiedosta mistä sävelistä soinnut tarkalleen rakentuvat.

Näkisin kuitenkin, että perussoinnut (barresointuja eriyttävästi tai harkinnan mukaan) ja pikkusoinnut ovat yksittäisten sävelten tai melodioiden opettelua tärkeämpiä ja toimivat paremmin esim. yhteissoitossa. Mikäli käytössä on vain kitaroita tai muita akustisia kielisoittimia, melodiastemmat voivat tosin olla käyttökelpoinen ratkaisu ja tuoda vaihtelua kokonaisuuteen.


On hyvä myös pohtia, mitä nuotinnustapaa kannattaa käyttää. Minkälainen nuotinnus auttaa hahmottamista parhaiten? Oman kokemuksen perusteellaa nuotit on kenties poissuljettu vaihtoehto, ellei luokassa ole nuotinlukutaitoista kitaristia (mikä tuntuu olevan aika harvinaista, ellei ole klassinen soittaja kyseessä). Sointudiagrammit toimivat yleensä ihan kivasti, mutta osalla oppilaista voi olla vaikeuksia ymmärtää, miten päin diagrammit tulisi lukea. Tabit on kätevä vaihtoehto, mutta toimivat kenties parhaiten lähinnä yksittäisiä säveliä soittaessa. Soinnuissa tai muussa harmoniasoitossa voi olla hankalaa lukea monta "numeroa" yhtä aikaa. Yleensä tabien perusperiaate on kuitenkin helppoa ymmärtää ja lähestyä.

Tykästyin bassoon hyvin äkkiä yliopisto-opiskelujen bändisoittourani alussa, luultavasti soittimen palkitsevuudesta johtuen. Basso on siinä mielessä helpompi soitin opettaa, koska bassolla ei tavallisesti soiteta monta kieltä yhtä aikaa. Luultavasti juurikin tästä syystä, oman kokemuksen perusteella basson kohdalla tabit toimivat loistavasti. Hyvä puoli on ehdottomasti myös se, että basson soittoa voi harjoitella myös kitaralla. On perusteltua käyttää aikaa kitaran kielten opetteluun, koska nämä tiedot ovat suoraan siirrettävissä bassonsoittoon. Suurin ero kitaraan verrattuna lienevät basson paksut kielet, jotka voivat tuntua hieman vaikeilta soittaa jos on pienen ihmisen käsi. Koulumaailmassa kannattaa pyrkiä siihen, että bändin basistille annetaan sopivan tasoista soitettavaa. Toimiva bassolinja pitää yleensä kaiken muun kasassa ja siitä on paljon hyötä ja apua muulle bändille.