Vuorovaikutustaidot liikuntatunnilla

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa mainitaan liikunnan tavoitteiden kohdalla oppilaiden toimintakyvyn tukeminen. Sosiaalinen toimintakyky painottuu yhä enemmän ja, sillä tarkoitetaan mm. kykyä toimia luontevasti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, osallisuutena sekä yhteisöllisyyttä (Kokkonen,M.2017 ) Täten koinkin merkityksellisenä painottaa fyysisen toimintakyvyn lisäksi sosiaalista toimintakykyä. Liikuntatuntien tavoitteena olikin erityisesti ryhmätyöskentelytaitojen kehittäminen sekä osallistuminen ryhmän yhteisiin keskusteluihin. jolloin oppilas pääsi kehittämään vuorovaikutustaitojaan sekä rakentamaan sosiaalisia suhteita vertaisten sekä opettajan kanssa. Havainnoidessani ennen harjoitteluni alkua liikuntaryhmän toimintaa huomasin, että muutamalla oppilaalla oli puutteita sosiaalisessa toimintakyvyssä. Näiden oppilaiden oli haastavaa työskennellä muiden oppilaiden kanssa sekä heille tuotti hankaluuksia osallistua ryhmän yhteiseen keskusteluun. Kokkonen ( 2017) nostaa esille artikkelissaan, että heikentyneen sosiaalisen toimintakyvyn piirteitä ovat esimerkiksi vähäiset ihmissuhteet, yksinäisyys sekä vuorovaikutuksen ongelmat. Pyrinkin liikuntatunneilla siihen, että tunti pitäisi sisällään mahdollisimman paljon toimintaa,jossa oppilaat saisivat olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Kuitenkin huomasin, että joskus oli parempi jättää oppilas rauhaan ja antaa hänen tulla muun ryhmän luokse, kun hän koki sen turvallisena. 

Liikuntatunneilla haastavimpina vuorovaikutustilanteina koin tilanteet, joissa oli mukana negatiivisia tunteita. Nämä tunteet liittyivät yleensä joko sääntöihin, häviämiseen sekä ryhmien jakoon. Varsinkin ryhmien jako tilanteet olivat usein sellaisia, että joku tai useampi oppilas ilmaisi olevansa tyytymätön ryhmäjakoon, sillä he halusivat päästä samaan ryhmään parhaan kaverinsa kanssa. Useasti meillä oli tuntien aikaan, että oppilas sai päättää parin itse, mutta koen ryhmien jaolla olevan vaikutusta sosiaaliseen toimintakykyyn. Melkein jokaisen tunnin aikana kävin läpi oppilaiden kanssa, että oppilaiden tulisi harjoitella työskentelemään kaikkien vertaistensa kanssa. Lisäksi huomasin, että yleensä aina sama oppilas jäi yksin, kun oppilaat saivat valita parin. Kun itse arvoin sattumanvaraisesti ryhmät tai päätin ne ennakkoon, pystyin varmistamaan, että jokainen oppilas pääsisi heti jonkin ryhmän toimintaan mukaan. Lintunen ja Kuusela ( 2009,185) nostavat esille, että tärkeintä on tämänkaltaisissa tunnekuohuissa saada tunteet tasoittumaan, jotta pystytään alkamaan pohtia asiaa tarkemmin. Tällöin opettaja voi hyödyntää apunaan esimerkiksi eläytyvää kuuntelemista. Yleensä, kun liikuntatunneilla jokin asia aiheutti esimerkiksi useassa oppilaassa kuohuntaa, päätin keskeyttää muun toiminnan ja kiinnittää tähän huomiota. Tällöin kysyin oppilailta, että mikä heitä ärsyttää, jonka jälkeen oppilaat saivat kertoa omista tunteistaan. Kuuntelin jokaista oppilasta ensiksi, jonka jälkeen kiteytin heidän ajatuksiaan. Tästä yleensä seurasi oppilaiden nyökkäilyä sekä hyväksyntää. Tämän jälkeen en tarjonnut itse valmista ratkaisua vaan kysyin oppilailta, mikä heidän mielestään olisi sopiva ratkaisu. Yleensä asiat ratkesivat tätä kautta ja joskus saatoin käydä asiasta vielä keskustelua yksittäisen oppilaan kanssa. Lintunen ja Kuusela kertovatkin, että eläytyvällä kuuntelemisella on vaikutusta siihen, että oppilaat uskaltautuvat jatkossa kertomaan omia näkökulmiaan sekä ajatuksiaan koko ryhmälle. Tuntien edetessä koinkin minun ja oppilaiden väliset keskustelut tärkeimpänä voimavarana. Jos jokin asia mietitytti minua, pystyin kysymään oppilailta neuvoa ja, jos jokin ryhmän pelissä ei toimi keskustelimme koko ryhmän kanssa parannusehdotuksista. 


Ei-hyväksyvät ja hyväksyvät opettajat

Thomas Gordon kertoo kirjassaan ei-hyväksyvistä ja hyväksyvistä opettajista. Hän nostaa esille näkökulman siitä, että ei-hyväksyvät opettajat yleensä asettavat korkeita tavoitteita seköä eivät välttämättä ymmärrä oppilaiden omaperäistä käytöstä sekä epätavallisista tilanteista luokassa. Tällöin oppilaat saattavat kokea opettajan liian tiukkana sekä kireinä. Suvaitsemilla opettajilla Gordon (2006,  50-53) tarkoittaa sitä, että tällöin opettaja kokee suurimman osan oppilaiden käytöksestä hyväksyttävänä sekä hän omaa laajempaa sietokykyä sekä joustavuutta. Kuvailin aiemmin sitä, millainen olen opettajana ja tutustuessani enemmän Gordonin ajatuksiin tulin siihen lopputulokseen, että kuvaillessaeni itseäni opettajana suvaitsevaisuus nousee yhdeksi tärkeäksi elementiksi. Opetusharjoittelun aikana saa työskennellä erilaisten opettajien ja harjoittelijoiden kanssa ja tällöin myös tarkastella muiden vuorovaikutustyylejä. Tämän harjoittelun aikana olenkin törmännyt sekä suvaitseviin että vähemmän suvaitseviin henkilöihin. Itseni lokeroisin suvaitseviin, sillä koen, että olen aika joustava ja minulla on laaja sietokyky. Kuitenkin koen, että on tärkeää vetää raja ja asettaa säännöt niille asioille, mitkä eivät ole hyväksyttävi. Muuten oppilaat helposti osaavat käyttää hyväksi sellaista opettajaa, joka ei ole asettanut selkeitä rajoja. Koen, että harjoittelun aikana minun oli helppo lähestyä oppilaita ja oppilaiden oli helppo lähestyä minua. Sainkin oppilailta suoraa palautetta siitä, että he viihtyvät seurassani, sillä osaan joustaa tietyissä asioissa ja huomioida heidän näkökulmiaan. Luokassa, jossa suoritin harjoittelua koostui suurimmaksi osaksi oppilaista, joille huumorin käyttö oli tärkeää. Koen myös itse, että pieni humoristinen vivahde opetuksessa helpottaa vuorovaikutussuhteen syntymistä sekä edistymistä. Aluksi olin huolissani harjoittelussa siitä, miten tulisin luokan poikien kanssa toimeen, sillä vietin huomattavasti vähemmän aikaa heidän kanssaan. Kuitenkin huumorin käytön kautta löysin poikien kanssa yhteisen sävelen ja koen sitä kautta saaneen heidän kunnioituksen. Kuitenkin huumorin käytössä vaarana voi olla se, että vie huumorin liian pitkälle tai tuo sen asioihin, joihin se ei kuulu. Huumorin käytössä minun mielestäni onkin olennaista tarkastella kontekstia, mihin huumori sopii.