Kallio (2016, 20) määrittelee aikuisen oppimisen toiminnan ja käyttäytymisen muutoksena sekä uusien taitojen ja tietojen hankkimisena. Vaikka olen saanut uusia tietoja ja taitoja neljän vuoden opiskelujen aikana, koen kuitenkin huomanneeni muutoksen vasta viime aikoina. Ensimmäisen parin vuoden aikana olin hyvin epävarma siitä, olenko oppinut koulutuksen aikana oleellisia asioita opettamiseen liittyen. Uuden tiedon hankkiminen tuntui hyvin hajanaiselta sekä epävarmalta, mikä osalti johtui varmasti siitä, että kyseessä oli vasta ensimmäiset opiskeluvuodet. Toisen harjoittelun aikana sain enemmän käsitystä siitä, millainen opettaja olen sekä tunsin oloni varmemmaksi luokan edessä. Kolmannen harjoittelun aikana huomasin,miten aloin kiinnittämään enemmän huomiota siihen, miten voin opettajana tukea oppilaiden oppimista mahdollisimman monipuolisesti. Uskon, että arvioinnin painotus harjoittelussa toi enemmän minulle näkökulmaa siitä, miten esimerkiksi tuntien suunnittelussa tulisi ottaa huomioon tavoitteiden yhteys arviointiin. Tämä korostui varsinkin konkreettisesti liikunnan opetuksessa, jossa jouduin pohtimaan tavoitteiden ja arvioinnin yhteyttä syvemmin, jotta kykenisin antamaan palautetta oppilaille sekä tukemaan oppilaiden oppimista.

Koen, että opettajan työssä tekemäni päätökset sekä valinnat perustuvat suurimmaksi osaksi arkiseen ajatteluun, mutta tieteellinen ajattelu toimii arkisen ajattelun jatkeena. Hurtig ja Laitinen (2016) nostavat esille, että arkiajattelua ei voi erottaa kokonaan arkiajattelusta. Kuitenkin tieteellinen ajattelu on yleensä arkiajattelua järjestelmällisempää sekä sen avulla pystytään korjaamaan arkiajattelun luomia uskomuksia.  Asiat, jotka koen helposti ymmärrettävä perustelen pitkälti arkiajattelulla, mutta,jos kohtaan jonkin asian, josta minulla ei ole juurikaan kokemusta, nojaudan tieteelliseen ajatteluun. Tällöin haluan välttää mahdollisia arkiajattelullani luomia uskomuksia ja saada enemmän selkeyttä asiaan tieteellisen ajattelun avulla. Kun aiemmin mainitsin tietojen hajanaisuuden opiskelujen aikana, koen sen johtuvan myös siitä, että tieteellinen ajatteluni koki suuren muutoksen. Arkiajatteluni on pysynyt suurinpiirtein samankaltaisena, mutta tieteellisestä ajattelustani on tullut monipuolisempaa viimeisten vuosien aikana. Liikunnan opetuksessa tieteellinen ajatteluni oli aluksi hyvin heikkoa, sillä liikunnan opettaminen oli minulle uutta. Minulla ei myöskään ollut kovin paljon kokemusta esimerkiksi koripallon pelaamisesta muutenkuin peruskoulussa, joten koen sekä arkiajatteluni että tieteellisen ajatteluni olleen hajanaista. Kuitenkin jo pienen perehtymisen avulla huomasin, että ajatteluni esimerkiksi koripallon pomputtamisen opettamisesta alkoi laajentua. Halusin aluksi hyödyntää tieteellistä ajattelua mahdollisimman paljon liikunnan opetuksessani, sillä halusin välttää väärän tiedon levittämistä oppilaille. Kuitenkin tuntien edetessä huomasin, että oppilaat oppivat parhaiten siten, että kävimme keskusteluja yhdessä esimerkiksi siitä, mitä pallon pomputtelemisessa tulisi ottaa huomioon. Tätä kautta aloin näkemään myös oppilaat asiantuntijoina ja en kokenut niin suurta painetta siitä, että minulla tulisi olla mahdollisimman paljon tietoa jostakin lajista, että kykenisin välittämään siitä tietoa oppilaille. Tämänkaltaista oppimista voidaan nimittää asiantuntijayhteisöksi, jossa oppilaat täydentävät toistensa tietämystä. Asiantuntijayhteisöissä oppilaita kannustetaan keskustelemaan toistensa kanssa ja jakamaan tietoja ja taitoja toisilleen. (Lonka 2015, 74.) Huomasin myös, että hyödyntäessäni oppilaita asiantuntijoina sain varmistettua myös sen, tietojen ja taitojen hankkiminen vastaa oppilaiden ikätasoa.