Olet Suomessa säilyvät rauhallisina lähes koko 1800-luvun. Vuosisadan lopulta rauha alkoi kuitenkin rakoilla. 1894 keisariksi kruunattu Nikolai toinen julisti heti alkajaisiksi jatkavansa täydellisen itsevaltiuuden periaatteita. Erityisesti huolta Nikolaille aiheutti Venäjän kansallisuuskysymys, sillä hänen 130 miljoonasta alamaistaan yli puolet kuului kymmeniin eli vähemmistö- kansallisuuksiin, suomalqiset mukaan lukien.

Kun Suomen kenraalikuvenööriksi valittiin Nikolai Bobrikov, alkoi Suomen venäläistäminen. Autonominen Suomi oli hänelle järkytys. Bobrikov laati ohjelman, jonka mukaan Suomen oikeudet poistettaisiin yksi toisensa jälkeen: armeija oli sulatettava Venäjän armeijaan, venäjän kieli oli otettava hallinnon ja koulujen kieleksi ja Suomelta oli poistettava oma raha. Tätä 1899 keisarin vahvistama "helmikuun manifestia" suomalaiset pitivät vallankaappauksena.

Suomalaiset päättivät vedota kwisariin ja keräsivät adressiin yli puoli miljoonaa nimeä. Nikolai toinen ei kuitenkaan suostunut ottamaan adressia vastaan. Bobrikov sai Suomessa diktaattorin valtuudet 1903 ja kesällä 1904 virkamies Eugen Schauman ampui Bobrikovin ja itsensä Senaatin portaissa.

Sortotaimien seurauksena suomalaiset jakautuivat kolmeen suuntaukseen. Myöntyväisyyssuunta kannatti antautumista Venäjälle, perustuslailliset eivät halunneet taipua venäläisten edessä ja kieltäytyivät noudattamasta lakeja ja määräyksiä, ja aktivistit olivat valmiita jopa terroritekoihin. 

Venäjän vallankumous v.1905 sai keisari Nikolai toinen keskeyttämään venälöistämistoimet ja palautti Suomelle autonomisen aseman. Ensimmäinen sortokausi oli päättynyt.