OH3, kolmas opetusharjoittelu
Eettinen osaaminen
Olen tehnyt paljon työtä itsetutkiskelun parissa ja minulle on muotoutunut suhteellisen selkeä käsitys itselleni tärkeistä arvoista ja siitä millainen ihminen minä olen. Haluan herätellä oppilaat arvostamaan ja kunnoittamaan luontoa, kunnioittamaan jokaista ihmistä arvokkaana yksilönä sekä oppimaan löytämään itselleen tärkeitä elämän piirteitä. En halua opetukseni kautta liikaa vaikuttaa oppilaiden arvokäsityksiin, sillä opettaja jättää toiminnallaan pysyviä vaikutuksia oppilaiden elämään ja ajatteluun (Campbell 2008). Haluan oppilaiden aivopesemisen sijasta herätellä heitä pohtimaan omia arvojaan ja tärkeänä pitämiään asioita. Kuitenkin opetajalta vaaditaan työssään eettistä kasvatusta ihmisyyteen niin, että opetuksesta saadut arvot tulisivat oppilailla käytännön tasolle (Martikainen 2005, 34–35). Opettajana olen jatkuvasti vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa ja minun tulisi ymmärtää ja kunnioittaa ihmisten erilaisia arvoja. Lähtökohtaisesti ihmisten arvot koostuvat noin kymmenestä universaaleista yhteisöllisistä ja yksilöllisistä arvoista (Martikainen 2005, 13). Harjoittelun aikana ohjaavan opettajani kanssa käydyn keskustelun myötä ymmärsin yhä paremmin kuinka sensitiivinen opettajan työssä tulee olla ja kuinka tärkeää on osata ottaan huomioon muiden ihmisten arvot. Vaikka oppilaan vanhemman ja opettajan arvot voivat olla hyvinkin ristiriidassa keskeneen, tulisi muistaa että pääsääntöisesti kummatkin osapuolet haluavat vain oppilaan parasta. Opettajana eettisyyttäni ohjaa se, että haluan ohjata oppilaita kohti hyvää ja tasapainoista elämää, jossa heillä itsellään on kykyä pohtia ja tehdä vaikeitakin päätöksiä omien arvojensa perusteella.
Lähteet:
- Campbell, E. 2008. The ethics of teaching as a moral profession. Curriculum Inquiry, 38(4), 357–385. Saatavilla: https://doi.org/10.1111/j.1467-873X.2008.00414.x
- Martikainen, T. 2005. Inhimillinen tekijä. Opettaja eettisenä ajattelijana ja toimijana. Joensuun yliopisto. Joensuun yliopiston kasvatustietellisiä julkaisuja N:o 102. Saatavilla: https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_952-458-608-8/urn_isbn_952-458-608-8.pdf
Tieteellinen osaaminen
Yliopisto-opinnot ovat kehittäneet omaa tieteellistä ajatteluani huimasti, johon yhdistetään kyseenalaistaminen, pyrkimys syvälliseen ymmärrykseen ja systemaattiseen tiedonkeruun (Hurtig 2010). Tieteellisen tiedon ajattelun kehittyminen mahdollistaa yhä paremmin oppitunnin suunnittelun eri ideoita ja teorioita hyödyntäen. Pidän itse erilaisten teorioiden yhdistämisestä, sillä en koe vielä mitään tiettyä kasvatustieteellistä suuntaa omaksi kutsumuksekseni. Kuitenkin opetuksessani lähestyn älykkyyttä kasvun ajattelutavan kautta, jossa älykkyys nähdään kehitettävänä ominaisuutena eikä annettuna, johon tulee tyytyä (Dweck 2006). Pidänkin hyödyllisenä kokeilla erilaisia metodeja opetuksessani, jotta kaikki oppilaat saisivat onnistumisen kokemuksia ja että itse löytäisin itselleni ominaista tapaa opettaa. Erityisesti opintojen aikana kehittynyt kontekstuaalinen ja teoreettinen lukutaito suhteessa erilaisiin ilmiöhin auttavat ymmärtämään ilmiöden monipuolisuutta ja kuinka niitä on mahdollista ottaa opetukseen tueksi tai jopa opetuksen pohjaksi (Laitinen 2010). Koen osaavani suunnitella eri oppiaineita yhdistäviä kokonaisuuksia jossa aihetta lähestytään ilmiön kautta. Harjoittelussa yhdistelin eri oppiaineita toimivaksi oppiainerajat ylittäväksi kokonaisuudeksi, jossa oppilaat kehittivät monipuolisesti taitojaan. Tämän hetkinen perusopetuksen opetussuunnitelma (OPS 2014) pitää ilmiöpohjaista opetusta tärkeänä opittujen asioiden laajojen yhteyksien ymmärtämisen kannalta (OPS 2014, 31). Pidän itse myös tärkeänä yhdistellä eri oppiaineista saatua tietoa isoiksi kokonaisuuksiksi, sillä harvon arkielämän ongelmat ovat yksiulotteisia.
Lähteet:
- Dweck, C. 2006. Mindset: The new psychology of success. New York: Ballantine.
- Hurtig, J. 2010. Ajattelu ilmiöiden lukemisen taitoana. Teoksessa J. Hurtig, M. Laitinen & K. Uljas-Rautio (toim.) Ajattele itse! Tutkimuksellisen lukutaidon perusteet. Jyväskylä: PS-Kustannus, 12-43.
- Laitinen, M. 2010. Kontekstin ja teorian hahmottamisen taito. Teoksessa J. Hurtig, M. Laitinen & K. Uljas-Rautio (toim.) Ajattele itse! Tutkimuksellisen lukutaidon perusteet. Jyväskylä: PS-Kustannus, 43-70.
- Opetushallitus 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus.
Vuorovaikutusosaaminen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen
O
len itse vuorovaikuttajana aktiivinen kuuntelija, mutta myös toisaalta helposti suunsa avaava osapuoli. Osaan tulkita vuorovaikutustilannetta ja sen perusteella lukea, kummassa roolissa minun kannattaa toimia, niin että vuorovaikutustilanne on mahdollisimman vastavuoroinen. Opintojen aikana olen oppinut todella paljon vuorovaikutuksesta ja erityisesti olen oppinut arvostamaan sen kasvattamaa osaamista, opettajankoulutuksessa vuorovaikutuksen on nähty olevan merkityksillestä opettajaksi kehittymisessä (Gerlander & Kostiainen 2005). Opettajan työ koostuu monien eri tahojen kanssa käydystä vuorovaikutuksesta, joilla on suuri rooli oman asiantuntijuuden rakentumisessa. Itse en halua arvottaa joitain osapuolia korkeammalla kuin toisia, sillä näen kaikkien kanssa käydyn keskustelun yhtä arvokkaaksi.
Vanhemmilla on paras käsitys omasta lapsestaan kotiolosuhteissa ja opettajalla on taas tietoa siitä millainen kyseinen lapsi on koulussa. Kummatkin näkökulmat ovat tärkeässä osassa lapsen kasvatusta ja kasvatuksen tulisikin tapahtua yhdessä kummankin tietoa kunnoittaen. Tätä kumppanuusajattelua kustutaan kasvatuskummpanuudeksi. (Karila 2006.) Opettajana haluaisin luoda vanhempien kanssa vuorovaikutussuhteen, jossa he eivät koe omaa rooliaan lapsen kasvattajina syrjäytetyiksi vaan tasavertaisina osapuolina kanssani. Toimiva kasvatuskumppanuus vaatii keskustelua kasvtauksen kannalta oleellisista teemoista kuten: kasvatuksen arvoista, hyvän kasvatuksen menetelmistä ja hyvän lapsuuden piirteistä (Karila 2006). Opettajani minun tulee kunnoittaa vanhempien käsityksiä ja pyrkiä löytämään tasapaino, niin että kummallakin tulee kuultu olo. Usein kummatkin osapuolet haluavat lapsen parasta, mutta miten tämä tavoite saavutetaan saattaa sisältää näkemyseroja.
Opettajan ja oppilaan välinen vuorovaikutussuhde saa sisältönsä molempien pyrkimyksistä ja tavoitteena on edistää kasvatettavan henkistä elämää (Nummenmaa 2006). Vuorovaikustussuhde nähdään kuitenkin asymmetrisenä, sillä osapuolilla on erilaiset tehtävät vuorovaikutussuhteessa, joka vaikuttaa suhteeseen littyviin velvollisuuksiin ja oikeuksiin (Gerlander & Kostiainen 2005). Tämä harjoittelu vahvisti omaa näkemystäni opettajan ja oppilaan välistä vuorovaikutussuhdetta kumpaakin opettavana ja rikastuttavana. Vaikka opettajan rooli on pääsääntöisesti opettaa oppilasta on oppiminen kuitenkin kumpaakin osapuolta koskevaa. Opettajan pitäisi suhtautua kunnioittavasti oppilaan ja hänen väliseen vuorovaikutussuhteeseen, rakentaa ja vaalia sitä huolella sillä oma asema rakentuu hyvän luottamussuhteen pohjalle.
Itselleni tällä hetkellä vaikeimpana opettajan roolissa toimivassa vuorovaikutuksessa koen sen, että kuinka paljon voin välittää oppilaistani. Tätä dilemmaa kutsutaan välittämisen ja instrumentaalisuuden väliseksi jännitteeksi (Gerlander & Kostiainen 2005). Olen luonteeltani todella empaattinen ja tiedän, etten voi kantaa harteillani kaikkia maailman murheita, mutta mihin kohtaan tulevassa työssäni minun tulee vetää rajaa? Mielestäni kokonaan ei saa itseään kylmettää, sillä empaattisuus ja oppilaiden ymmärtäminen on opettajalle todella tärkeitä ominaisuuksia, mutta opettajan pitää tunnistaa omat voimavaransa ja huolehtia myös omasta hyvinvoinnistaan.
Lähteet:
len itse vuorovaikuttajana aktiivinen kuuntelija, mutta myös toisaalta helposti suunsa avaava osapuoli. Osaan tulkita vuorovaikutustilannetta ja sen perusteella lukea, kummassa roolissa minun kannattaa toimia, niin että vuorovaikutustilanne on mahdollisimman vastavuoroinen. Opintojen aikana olen oppinut todella paljon vuorovaikutuksesta ja erityisesti olen oppinut arvostamaan sen kasvattamaa osaamista, opettajankoulutuksessa vuorovaikutuksen on nähty olevan merkityksillestä opettajaksi kehittymisessä (Gerlander & Kostiainen 2005). Opettajan työ koostuu monien eri tahojen kanssa käydystä vuorovaikutuksesta, joilla on suuri rooli oman asiantuntijuuden rakentumisessa. Itse en halua arvottaa joitain osapuolia korkeammalla kuin toisia, sillä näen kaikkien kanssa käydyn keskustelun yhtä arvokkaaksi. Vanhemmilla on paras käsitys omasta lapsestaan kotiolosuhteissa ja opettajalla on taas tietoa siitä millainen kyseinen lapsi on koulussa. Kummatkin näkökulmat ovat tärkeässä osassa lapsen kasvatusta ja kasvatuksen tulisikin tapahtua yhdessä kummankin tietoa kunnoittaen. Tätä kumppanuusajattelua kustutaan kasvatuskummpanuudeksi. (Karila 2006.) Opettajana haluaisin luoda vanhempien kanssa vuorovaikutussuhteen, jossa he eivät koe omaa rooliaan lapsen kasvattajina syrjäytetyiksi vaan tasavertaisina osapuolina kanssani. Toimiva kasvatuskumppanuus vaatii keskustelua kasvtauksen kannalta oleellisista teemoista kuten: kasvatuksen arvoista, hyvän kasvatuksen menetelmistä ja hyvän lapsuuden piirteistä (Karila 2006). Opettajani minun tulee kunnoittaa vanhempien käsityksiä ja pyrkiä löytämään tasapaino, niin että kummallakin tulee kuultu olo. Usein kummatkin osapuolet haluavat lapsen parasta, mutta miten tämä tavoite saavutetaan saattaa sisältää näkemyseroja.
Opettajan ja oppilaan välinen vuorovaikutussuhde saa sisältönsä molempien pyrkimyksistä ja tavoitteena on edistää kasvatettavan henkistä elämää (Nummenmaa 2006). Vuorovaikustussuhde nähdään kuitenkin asymmetrisenä, sillä osapuolilla on erilaiset tehtävät vuorovaikutussuhteessa, joka vaikuttaa suhteeseen littyviin velvollisuuksiin ja oikeuksiin (Gerlander & Kostiainen 2005). Tämä harjoittelu vahvisti omaa näkemystäni opettajan ja oppilaan välistä vuorovaikutussuhdetta kumpaakin opettavana ja rikastuttavana. Vaikka opettajan rooli on pääsääntöisesti opettaa oppilasta on oppiminen kuitenkin kumpaakin osapuolta koskevaa. Opettajan pitäisi suhtautua kunnioittavasti oppilaan ja hänen väliseen vuorovaikutussuhteeseen, rakentaa ja vaalia sitä huolella sillä oma asema rakentuu hyvän luottamussuhteen pohjalle.
Itselleni tällä hetkellä vaikeimpana opettajan roolissa toimivassa vuorovaikutuksessa koen sen, että kuinka paljon voin välittää oppilaistani. Tätä dilemmaa kutsutaan välittämisen ja instrumentaalisuuden väliseksi jännitteeksi (Gerlander & Kostiainen 2005). Olen luonteeltani todella empaattinen ja tiedän, etten voi kantaa harteillani kaikkia maailman murheita, mutta mihin kohtaan tulevassa työssäni minun tulee vetää rajaa? Mielestäni kokonaan ei saa itseään kylmettää, sillä empaattisuus ja oppilaiden ymmärtäminen on opettajalle todella tärkeitä ominaisuuksia, mutta opettajan pitää tunnistaa omat voimavaransa ja huolehtia myös omasta hyvinvoinnistaan.
Lähteet:
- Gerlander, M. & Kostiainen, E. 2005. Jännitteisyys opettajan ja oppilaan vuorovaikutussuhteissa. Prologi - Puheviestinnän vuosikirja 2005. https://journal.fi/prologi/article/view/95941
- Karila, K. 2006. Kasvatuskummpanuus vuorovaikutussuhteessa. Teoksessa K. Karila, M. Alasuutari, M. Hännikäinen, A. R. Nummenmaa & H. Rasku-Puttonen (toim.) Kasvatusvuorovaikutus. Tampere: Vastapaino, 91-
- Nummenmaa, A. R. 2006. Kasvattajien yhteisö ja kasvatuskulttuuri. Teoksessa K. Karila, M. Alasuutari, M. Hännikäinen, A. R. Nummenmaa & H. Rasku-Puttonen (toim.) Kasvatusvuorovaikutus. Tampere: Vastapaino, 19-33.
Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen
Koulu on yhteiskunnallinen instituutio, jonka toimintaa ohjaa poliittinen päätöksenteko sekä opetushallitus saaden vaikutteita kansainvälisistä ja yhteiskunnallisista virtauksista (Fornaciari 2020, 18). Mielestäni opettajan pitäisi pystyä tunnistamaan yhteiskunnassa vallalla olevat käsitykset, jotka vaikuttavat opetustoimintaan. Monet poliitttiset ja yhteiskunnalliset käsitykset ovat läsnä jokapäiväisessä opetustoiminnassamme niin vahvasti osana peruskoulujärjestelmää, ettemme tiedä ja osaa keskittyä pohtimaan niiden alkuperää. Esimerkiksi suomalainen peruskoulu on vahvasti rakennettu demokratian ympärille, mistä kertoo lähikouluperiaate, dialogiin perustuva opetus sekä opettajien suuri autonomia (Männistö 2018). Mielestäni jokaisen opettajan ei tarvitsi olla yhteiskunnallisesti aktiivinen ja todella valveutunut kansalainen, mutta ymmärtää se kuinka paljon yhteiskunnassa vallalla olevat arvot heijastuvat opetustoimintaan. Suomalaisen koulutuksen arvopohja on maailmansotien jälkeisen tasa-arvon ja eheyttämisen lisäksi saanut rinnalleen tehtävän yhä tärkeämpänä kansallisen kilpailukyvyn turvaajana sekä työelämäkeskeisen osaamisen kartuttajana (Fornaciari 2020, 20). Tämä näkyy muun muassa opetussuunnitelmassa, jossa tiivistyy aikansa vallalla olevat kasvatuskäsitykset ja yhteiskunnalliset virtaukset (Fornaciari 2020, 21; OPS 2014). Mielestäni opettajan tulisi osata lukea opetussuunnitelman perusteita myös kriittisesti, sillä siinä arvostetaan tietynlaisia piirteitä ja persoonia aikakauden hengen mukaisesti. Tällä hetkellä opetussuunnitelmassa korostetaan itseohjautuvuutta, mikä ei suosi oppilaita joilla on suuria vaikeuksia itseohjautuvuuden kanssa.
Lähteet:
- Fornaciari, A. 2020. Luokanopettajan yhteiskuntasuuntautuneisuus ja sen kriittinen potentiaali. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Väitöskirja. Saatavilla: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/71979/978-951-39-8293-5_vaitos09102020.pdf?sequence=1&isAllowed=y
- Männistö, P. 2018. Käyttämättömien mahdollisuuksien maa – Demokratiakompetenssit ja peruskoulu. Teoksessa M. Rautiainen (toim.) Kohti parempaa demokratiaa. Euroopan neuvoston demokratiakulttuurin kompetenssit kasvatuksessa ja opetuksessa. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos, 28-37. Saatavilla: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/60058/978-951-39-7594-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y
- Opetushallitus 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus.
Pedagoginen osaaminen
Harjoittelussa kohtasin todella paljon monikielisiä oppijoita, joiden tukeminen oli minulle uutta ja osittain haastavaa. Vaikka olen käynyt erityisopettajan erilliset opinnot koen, että minulla on vielä paljon opittavaa monikielisten oppijoiden tukemisesta. On tärkeää että jokainen koulun oppilas on tasavertainen yhteisön jäsen ja, että oppilaille tarjotaan mahdollisuus hyödynntää hänellä olevia kielellisiä ja kulttuurisia resursseja (Aalto, Mustonen, Järvenoja & Saario 2019). Harjoittelussa ymmärsin kuinka isossa roolissa moniammatillisuus on tuettaessa monikielisten oppilaiden suomen kielen kehittymistä opiskelukieleksi. Lisäksi erittäin tärkeää on ymmärtää ja tukea oppilaan oman äidinkielen kehittymistä, koska se on oppilaan väline sukulaisten ja perheen välisessä kommunikoinnissa sekä iso identiteettiä. Harjoittelu auttoi minua huomaamaan ja vastaamaan entistä paremmin erilaisten oppijoiden tarpeisiin. Erityisen haastavaa oppilaille oli kohdata ja suhtautua uusiin asioihin, joiden oppiminen vei aikaa. Uuden asian kohtaaminen ja sen oppiminen on kaikille vaikeaa, eikä liity pelkkästään oppilaan sisäisiin ominaisuuksiin (Hakkarainen, Lonka & Lipponen 2005, 201). Kuitenkin omalla rauhallisuudellani ja antamalla tilaa kokeilulle monet oppilaat innostuivat ja oppivat heille aivan uusia asioita, kuten koukulla virkkaamista. Oppilaiden oppimiseen vaikuttaa oleellisesti muodostuneet sisäiset mallit, joiden päälle uutta tietoa rakennetaan (Hakkarainen, Lonka & Lipponen 2005, 202). Oppilaiden kanssa huomasi, kuinka suuret oppilaiden erot olivat ja kuinka tärkeässä roolissa on oppilastuntemus ja tieto oppilaan osaamisesta, jotta osaa valita jokaisen kehitystä tukevia tehtäviä.
Harjoittelun aikana en juurikaan päässyt toteuttamaan kirjallista arviointia, minkä koen itselleni suureksi kehityskohteeksi. Arviointi jaetaan Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa kolmeen osa-alueeseen oppimisen, työskentelyn ja käyttäytymisen arviontiin, joista kahta ensimmäisenä mainittua osa-aluetta arvioidaan oppiainekohtaisessa arvioinnissa. Käyttäytymisen arviointi perustuu paikallisiin kasvatustavoitteisiin, järjestyssääntöihin ja toimintakulttuuria ohjaaviin linjauksiin. (Luostarinen 2019.) Erityisesti käyttäytymisen arvionti tuntuu minusta haastavalta, sillä kuinka onnistun arvioimaan käyttäytymistä niin, etten arvioi oppilaan persoonaa? Ohjaavan opettajani kanssa käydystä keskustelusta opein, ettei kokeneemmillekkaan opettajille käyttäytymisen arviointi ole yksiselitteistä. Myös se, mitä oppilaalta vaaditaan esimerkiksi kiitettävään arvosanaan voi vaihdella opettajien välillä. Mielestäni käyttäytymisen arvionnissa, kuten muussakin arvioinnissa, oppilaalle pitäisi olla selkeää mitä arvioidaan ja että hän pystyy itse vaikuttamaan arvioitavien tavoitteiden saavutamiseen, kuten myös Luostarinen (2019) nostaa arviointia käsittelevässä artikkelissaan esiin.
Lähteet:
- Aalto, E., Mustonen, S., Järvenoja, M. & Saario, J. 2019. Monikielisen oppijan matkassa. Verkkosivusto opettajankoulutukseen. Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos. Saatavilla: https://monikielisenoppijanmatkassa.fi
- Hakkarainen, K., Lonka, K. & Lipponen, L. 2005. Tutkiva oppiminen. Helsinki: WSO
- Luostarinen, A. 2019. Oppimisen työskentelyn ja käyttäytymisen arviointi. Teoksessa A. Luostarinen & J. H. Nieminen. Arvioinnin käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus, 38–51.
Hyvinvointia vahvistava osaaminen
Harjoittelun aikana oma isäni kuoli yllättäen, joka koetteli omaa hyvinvointiani erityisesti henkisesti. Kuinka selvitä arjesta ja työstä kun oma hyvinvointi järkkyy suuresti? Itselleni on auttanut paljon se, että olen saanut tehdä paljon muutakin, jolloin olen pakottanut itseni ajattelemaan muitakin asioita sekä jatkanut elämääni osittain normaalina, sillä suuruun ei voi jäädä loppuelämäksi vellomaan. Uskon että kokemus on kasvattanut minua henkisesti ja oman kokemukseni kautta osaan tukea muita niin työ- kuin siviilielämässäkin vaikean tilanteen keskellä. Oppilas elää kahden erilaisen kasvu- ja oppimisympäristön keskellä: koulun ja kodin, joiden hyvällä yhteistyöllä pitäisi pystyä rakentamaan oppilaalle terveellinen ja turvallinen kasvu (Nurmi 2013). Tämä tavoite vaatii opettajalta hyvää oppilastuntemusta ja rohkeutta kysyä oppilaalta sekä hänen vanhemmiltaan oppilaan koulun ulkopuolisesta elämästä. Aikaisemmissa harjoittelussa sekä tässä harjoittelussa ilmeni selkeästi oppilaan vapaa-aikana vietetty aika koulutoimintaan niin motivaation, jaksamisen kuin hyvinvoinnin osalta. Uskon tämän tilanteen olevan kaksisuuntainen huono-olo koulussa heijastuu kotiin kuten kotona koettu huono-olo heijastuu kouluun.
Opettajan työhyvinvoinnista kuormittavin tekijä on oppilaiden kanssa vaativat oneglmatilanteet ja niiden ratkaisut (Soini, Pietarinen & Pyhältö 2008). Tähän tilanteeseen pääsin harjoittelussa konkreettisesti tutustumaan, sillä lähes jokainen oppitunti alkoi sillä, että selviteltiin välitunnilla ollutta kiistaa. Tietysti oppilaiden ikä vaikuttaa paljon siihen, kuinka paljon heillä on valmiuksia ratkaista itse ristiriitatilanteita, mutta henkilökohtaisesti voin myöntää jatkuvien riitojen selvittelyn olleen suhteellisen raskasta. Kuitenkin opettajan henkistä hyvinvointia kuormittavat tekijät ovat yleensä monisyisiä, jotka rakentuvat sekä koulun ulkopuolisista yhteyksistä että koulun eri toimijoiden vuorovaikutussuhteista (Soini ym. 2008). Mielestäni tärkeää opettajalle on pystyä pitämään vapaa-aikaa irrallaan töistä ja nauttimaan siitä ajasta. Opettajan työssä on vaarana, että oma aika jää liian vähäiselle, koska muun muassa suunnittelutyötä voi tehdä loputtomiin.
Lähteet:
- Nurmi, U. 2013. Opettajan, huoltajan ja oppilaan roolit yhteistössä. Teoksessa J. Helenius (toim.) Reissuvihosta dialogiin. Ideoita kodin ja koulun yhteistyöhön. Vantaan, Nurmijärven, Suomen Vanhempainliiton ja Turun yliopiston Tehostetun ja erityisen tuen kehittämisverkosto, 36-37.
- Soini, T., Pietarinen, J. & Pyhältö, K. 2008. Pedagoginen hyvinvointi peruskoulussa – Opettajat kuormittumisen ja jaksamisen tasapainoilijoina. Aikuiskasvatus (4), 245–257.
Esteettinen osaaminen
I
tse olen aina arvostanut kauniita esteettisiä asioita ja huomaamattani pyrin itsekin visuaalisesti kauniiseen ulkomuotoon myös koulutehtävissäni. Pidän erilaisten tyylien, ilmaisukeinojen, työskentelytapojen ja värien kokeilusta ja haluaisin omalla toiminnallani kannustaa oppilaita kokeilamaan rohkeasti ja kehittämään omaa kulttuuriaan. Lapset elävät aikuisten tekemässä lasten kulttuurissa jossa muun muassa lastenohjelmat ja lasten laulut ovat aikuisten käsialaa (Ruokonen & Rusanen 2009). Opettajalla on tärkeä rooli tukea oppilaan oman kulttuurin ja esteettisyyden kehittymistä ja antaa tilaa oppilaan luovuudelle. Opettajan pitää ymmärtää lasten maailmaa ja heidän näkemyksiään, jotta hän pystyy tukemaan lapsia heidän oman kulttuurinsa rakentamisessa (Ruokonen & Rusanen 2009).
Taito- ja taideaineet ovat oppilaiden mielestä yhtä tärkeässä asemassa kuin lukuaineet (Rissanen 2016, 48). Harjoittelussa huomasin taito- ja taideaineiden suuren merkityksen niille oppilaille, joilla oli vaikeuksia lukuaineissa. Harjoittelussa oli aivan mahtavaa huomata erityisesti niiden oppialaiden innostus ja motivaatio käsityöprojektia kohtaan, joilla oli suuria vaikeuksia muissa oppiaineissa. Opettajana huomasin heidän innostuksensa ja palautteen avullla ruokein heidän itseluottamustaan kertomalla heille, että he osaavat ja heidän osaamisensa on todella hienoa, sillä jokaisen oppilaan pitää saada tuntea oma osaamisensa tärkeäksi. Tämän vuoksi kaikkia oppiaineita, taitoja, osaamisia tulisi arvostaa yhtä paljon, sillä ne kaikki ovat arvokkaita ja minuuden rakentamisen kannalta tärkeitä osia.
Lähteet:
tse olen aina arvostanut kauniita esteettisiä asioita ja huomaamattani pyrin itsekin visuaalisesti kauniiseen ulkomuotoon myös koulutehtävissäni. Pidän erilaisten tyylien, ilmaisukeinojen, työskentelytapojen ja värien kokeilusta ja haluaisin omalla toiminnallani kannustaa oppilaita kokeilamaan rohkeasti ja kehittämään omaa kulttuuriaan. Lapset elävät aikuisten tekemässä lasten kulttuurissa jossa muun muassa lastenohjelmat ja lasten laulut ovat aikuisten käsialaa (Ruokonen & Rusanen 2009). Opettajalla on tärkeä rooli tukea oppilaan oman kulttuurin ja esteettisyyden kehittymistä ja antaa tilaa oppilaan luovuudelle. Opettajan pitää ymmärtää lasten maailmaa ja heidän näkemyksiään, jotta hän pystyy tukemaan lapsia heidän oman kulttuurinsa rakentamisessa (Ruokonen & Rusanen 2009).Taito- ja taideaineet ovat oppilaiden mielestä yhtä tärkeässä asemassa kuin lukuaineet (Rissanen 2016, 48). Harjoittelussa huomasin taito- ja taideaineiden suuren merkityksen niille oppilaille, joilla oli vaikeuksia lukuaineissa. Harjoittelussa oli aivan mahtavaa huomata erityisesti niiden oppialaiden innostus ja motivaatio käsityöprojektia kohtaan, joilla oli suuria vaikeuksia muissa oppiaineissa. Opettajana huomasin heidän innostuksensa ja palautteen avullla ruokein heidän itseluottamustaan kertomalla heille, että he osaavat ja heidän osaamisensa on todella hienoa, sillä jokaisen oppilaan pitää saada tuntea oma osaamisensa tärkeäksi. Tämän vuoksi kaikkia oppiaineita, taitoja, osaamisia tulisi arvostaa yhtä paljon, sillä ne kaikki ovat arvokkaita ja minuuden rakentamisen kannalta tärkeitä osia.
Lähteet:
- Rissanen, Marjo. 2016. Taitamisen tiede - tietämisen taide: taidon oppimisen arkkitehtuuri. Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/51643/978-951-39-6781-9_vaitos_20161029.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
- Ruokonen, I. & Rusanen, S. 2009. Esteettinen kasvattaja kulttuurisena kasvattajana. Teoksessa I. Ruokonen, S.Rusanen & A.-L. Välimäki (toim.) Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Yliopistopaino Oy, 10–15.