Esteettinen osaaminen
I
tse olen aina arvostanut kauniita esteettisiä asioita ja huomaamattani pyrin itsekin visuaalisesti kauniiseen ulkomuotoon myös koulutehtävissäni. Pidän erilaisten tyylien, ilmaisukeinojen, työskentelytapojen ja värien kokeilusta ja haluaisin omalla toiminnallani kannustaa oppilaita kokeilamaan rohkeasti ja kehittämään omaa kulttuuriaan. Lapset elävät aikuisten tekemässä lasten kulttuurissa jossa muun muassa lastenohjelmat ja lasten laulut ovat aikuisten käsialaa (Ruokonen & Rusanen 2009). Opettajalla on tärkeä rooli tukea oppilaan oman kulttuurin ja esteettisyyden kehittymistä ja antaa tilaa oppilaan luovuudelle. Opettajan pitää ymmärtää lasten maailmaa ja heidän näkemyksiään, jotta hän pystyy tukemaan lapsia heidän oman kulttuurinsa rakentamisessa (Ruokonen & Rusanen 2009).
Taito- ja taideaineet ovat oppilaiden mielestä yhtä tärkeässä asemassa kuin lukuaineet (Rissanen 2016, 48). Harjoittelussa huomasin taito- ja taideaineiden suuren merkityksen niille oppilaille, joilla oli vaikeuksia lukuaineissa. Harjoittelussa oli aivan mahtavaa huomata erityisesti niiden oppialaiden innostus ja motivaatio käsityöprojektia kohtaan, joilla oli suuria vaikeuksia muissa oppiaineissa. Opettajana huomasin heidän innostuksensa ja palautteen avullla ruokein heidän itseluottamustaan kertomalla heille, että he osaavat ja heidän osaamisensa on todella hienoa, sillä jokaisen oppilaan pitää saada tuntea oma osaamisensa tärkeäksi. Tämän vuoksi kaikkia oppiaineita, taitoja, osaamisia tulisi arvostaa yhtä paljon, sillä ne kaikki ovat arvokkaita ja minuuden rakentamisen kannalta tärkeitä osia.
Lähteet:
tse olen aina arvostanut kauniita esteettisiä asioita ja huomaamattani pyrin itsekin visuaalisesti kauniiseen ulkomuotoon myös koulutehtävissäni. Pidän erilaisten tyylien, ilmaisukeinojen, työskentelytapojen ja värien kokeilusta ja haluaisin omalla toiminnallani kannustaa oppilaita kokeilamaan rohkeasti ja kehittämään omaa kulttuuriaan. Lapset elävät aikuisten tekemässä lasten kulttuurissa jossa muun muassa lastenohjelmat ja lasten laulut ovat aikuisten käsialaa (Ruokonen & Rusanen 2009). Opettajalla on tärkeä rooli tukea oppilaan oman kulttuurin ja esteettisyyden kehittymistä ja antaa tilaa oppilaan luovuudelle. Opettajan pitää ymmärtää lasten maailmaa ja heidän näkemyksiään, jotta hän pystyy tukemaan lapsia heidän oman kulttuurinsa rakentamisessa (Ruokonen & Rusanen 2009).Taito- ja taideaineet ovat oppilaiden mielestä yhtä tärkeässä asemassa kuin lukuaineet (Rissanen 2016, 48). Harjoittelussa huomasin taito- ja taideaineiden suuren merkityksen niille oppilaille, joilla oli vaikeuksia lukuaineissa. Harjoittelussa oli aivan mahtavaa huomata erityisesti niiden oppialaiden innostus ja motivaatio käsityöprojektia kohtaan, joilla oli suuria vaikeuksia muissa oppiaineissa. Opettajana huomasin heidän innostuksensa ja palautteen avullla ruokein heidän itseluottamustaan kertomalla heille, että he osaavat ja heidän osaamisensa on todella hienoa, sillä jokaisen oppilaan pitää saada tuntea oma osaamisensa tärkeäksi. Tämän vuoksi kaikkia oppiaineita, taitoja, osaamisia tulisi arvostaa yhtä paljon, sillä ne kaikki ovat arvokkaita ja minuuden rakentamisen kannalta tärkeitä osia.
Lähteet:
- Rissanen, Marjo. 2016. Taitamisen tiede - tietämisen taide: taidon oppimisen arkkitehtuuri. Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/51643/978-951-39-6781-9_vaitos_20161029.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
- Ruokonen, I. & Rusanen, S. 2009. Esteettinen kasvattaja kulttuurisena kasvattajana. Teoksessa I. Ruokonen, S.Rusanen & A.-L. Välimäki (toim.) Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Yliopistopaino Oy, 10–15.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin