Tieteellinen osaaminen
Yliopisto-opinnot ovat kehittäneet omaa tieteellistä ajatteluani huimasti, johon yhdistetään kyseenalaistaminen, pyrkimys syvälliseen ymmärrykseen ja systemaattiseen tiedonkeruun (Hurtig 2010). Tieteellisen tiedon ajattelun kehittyminen mahdollistaa yhä paremmin oppitunnin suunnittelun eri ideoita ja teorioita hyödyntäen. Pidän itse erilaisten teorioiden yhdistämisestä, sillä en koe vielä mitään tiettyä kasvatustieteellistä suuntaa omaksi kutsumuksekseni. Kuitenkin opetuksessani lähestyn älykkyyttä kasvun ajattelutavan kautta, jossa älykkyys nähdään kehitettävänä ominaisuutena eikä annettuna, johon tulee tyytyä (Dweck 2006). Pidänkin hyödyllisenä kokeilla erilaisia metodeja opetuksessani, jotta kaikki oppilaat saisivat onnistumisen kokemuksia ja että itse löytäisin itselleni ominaista tapaa opettaa. Erityisesti opintojen aikana kehittynyt kontekstuaalinen ja teoreettinen lukutaito suhteessa erilaisiin ilmiöhin auttavat ymmärtämään ilmiöden monipuolisuutta ja kuinka niitä on mahdollista ottaa opetukseen tueksi tai jopa opetuksen pohjaksi (Laitinen 2010). Koen osaavani suunnitella eri oppiaineita yhdistäviä kokonaisuuksia jossa aihetta lähestytään ilmiön kautta. Harjoittelussa yhdistelin eri oppiaineita toimivaksi oppiainerajat ylittäväksi kokonaisuudeksi, jossa oppilaat kehittivät monipuolisesti taitojaan. Tämän hetkinen perusopetuksen opetussuunnitelma (OPS 2014) pitää ilmiöpohjaista opetusta tärkeänä opittujen asioiden laajojen yhteyksien ymmärtämisen kannalta (OPS 2014, 31). Pidän itse myös tärkeänä yhdistellä eri oppiaineista saatua tietoa isoiksi kokonaisuuksiksi, sillä harvon arkielämän ongelmat ovat yksiulotteisia.
Lähteet:
- Dweck, C. 2006. Mindset: The new psychology of success. New York: Ballantine.
- Hurtig, J. 2010. Ajattelu ilmiöiden lukemisen taitoana. Teoksessa J. Hurtig, M. Laitinen & K. Uljas-Rautio (toim.) Ajattele itse! Tutkimuksellisen lukutaidon perusteet. Jyväskylä: PS-Kustannus, 12-43.
- Laitinen, M. 2010. Kontekstin ja teorian hahmottamisen taito. Teoksessa J. Hurtig, M. Laitinen & K. Uljas-Rautio (toim.) Ajattele itse! Tutkimuksellisen lukutaidon perusteet. Jyväskylä: PS-Kustannus, 43-70.
- Opetushallitus 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin