Roomalaisten elämän keskus oli perhe, jota isä hallitsi. Roomalaiseen perheeseen kuuluivat isä, äiti lapset, ottolapset sekä orjat.

Isä päätti, pidetäänkö vastasyntynyt lapsi perheen jäsenenä vai annetaanko kasvatettavaksi toisaalle. Lapsen sukupuolella oli suuri merkitys. Jos kyseessä oli normaalisti kehittynyt poikavauva, pidettiin hänet yleensä perheessä. Tyttöjä pidettiin useammin epätoivottuina lapsina kuin poikia.

Alle kaksivuotiasta ei pidetty roomalaisen tavan mukaan vielä oikeana ihmisenä, ja perheen isällä oli oikeus päättää lapsensa kohtalosta. Jos lapsi ei ollut toivottu tai jos se oli esimerkiksi vammainen, voitiin lapsi surmata tai hylätä.

Isä päätti myös aikuisten lastensa asioista. Hän päätti lastensa ammatinvalinnasta tai avioliitosta.

Roomalainen tyttö naitettiin avioliittoon 12-15 vuoden ikäisenä. Hänen tuli olla hyvä perheenäiti joka kunnioitti ja totteli aviomiestään. Hyvä perheenäiti oli säästäväinen ja huolehti kodistaan hyvin. Vaikka naisen asema oli Roomassa huono, se oli parempi kuin antiikin Kreikassa. Roomalainen nainen sai liikkua vapaasti ulkona. Keisarikaudella nainen saattoi jopa erota aviomiehestään ilman rangaistusta.