Mercredi / keskiviikko

Kolmantena päivänä osaan jo avata ja lukita hotellihuoneeni avaimella oven melko hyvin. Pitää saada lukko osumaan kohdilleen. Talo on erittäin vanha, vaikka sitä osittain onkin remontoitu.
Ranskan tunnilla jatkettiin totuttuun tyyliin perusteellisesti edeten, tämän viikon aiheella työ. Läksyksi tuli kirjoittaa työhakemus.

Tänään minulla oli ensimmäinen opettajille ohjattu luento. Olin siellä yksin. Niitä on yhteensä kolme, ja valitsin ne jo aiemmin.
Tämän luennon aihe oli arviointi. Arviointitiimiläisenä ja aiheeseen Suomessa perehtyneenä tämä oli mielenkiintoista, mutta luennon edetessä sain huomata, että se oli myös turhauttavaa. Opettaja esitti asian vahvasti ranskan näkökulmasta, vaikka keskusteleekin arvoinnista luennoillaan eri maiden opettajien kanssa, kuten nyt myös minun. Lähtökohtana oli esim. se, että ei tule arvioida vain muistia, vaan myös taitoja soveltaa oppimaansa, mikä minusta tuntui todella vanhanaikaiselta edes mainita. Toinen asia, joka Ranskan koulumaailmasta minulle valkeni, oli se, kuinka keskittyneitä opetuksessa ollaan virheisiin. Paljon aikaa kului selitykseen siitä, kuinka arviointi nähdään virheiden huomaamisena, vaikka sen nykyisin toivotaan näyttävän oppilaan kehityksen suuntaa. 

Iltaohjelmassa oli ohjattu viinien ja juustojen maistelu eräässä viiniliikkeessa. 

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin