Kuntavaalit
Kunnan tärkeimmistä asioista päättää kunnanvaltuusto. Kunnanvaltuuston jäsenet eli kunnanvaltuutetut valitaan kuntavaaleissa neljän vuoden välein. Kunnanvaltuutettujen lukumäärä riippuu siitä, kuinka paljon kunnassa on asukkaita.
Kuka voi äänestää?
Voit äänestää kuntavaaleissa, jos olet 18-vuotias viimeistään vaalipäivänä. Lisäksi vaaditaan, että jompikumpi seuraavista ehdoista täyttyy:
- Olet Suomen, EU-maan, Islannin tai Norjan kansalainen ja sinulla on kotikunta Suomessa.
- Olet jonkun muun maan kansalainen ja sinulla on ollut kotikunta Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta.
Kuntavaaleissa sinulla on äänioikeus siinä kunnassa, joka on merkitty kotikunnaksesi Suomessa.
Kuka voi olla ehdokkaana?
Ehdokkaita voivat asettaa
- puolueet
- äänioikeutetut henkilöt
Ehdokkaan täytyy olla henkilö,
- jolla on äänioikeus kuntavaaleissa
- jonka kotikunta kyseinen kunta on
- jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.