MARKKINOILLA OSTETAAN JA MYYDÄÄN

Aikaisemmin markkinat oli kaupungissa järjestetty tapahtuma, jossa kaikenlaisten tavaroiden ostajat ja myyjät tapasivat toisensa. Mutta mitä markkinoilla nykyään tarkoitetaan?

Nykyään markkinat eivät ole enää mikään varsinainen paikka, sillä kauppaa voi käydä missä vain.
Tavallinen kauppakeskus on hyvä esimerkki markkinoista, koska siellä kohtaa toisensa suuri joukko ihmisä, jotka haluavat ostaa ja myydä. Internet on myös iso markkinapaikka. Siellä on yrityksiä, jotka kauppaavat erilaisia asioita. Ja ihmisiä, jotka haluavat ostaa myytävänä olevia tuotteita.

Nykyään ihmisillä on varaa ostaa myös kaikenlaista kivaa, mutta hengissä pysymisen kannalta tarpeetonta tavaraa. Pysymme aivan hyvin hengissä, vaikka emme esimerkiksi söisikään karkkia.

Mainostamalla yritykset yrittävät saada lisää ostajia. Ihmiset eivät kuitenkaan osta mitä tahansa. Yrittäjä voi sanoa myyvänsä vaikka auringonvaloa pussissa, mutta kauppa tuskin kävisi. Yrittäjän on siis aina mietittävä tarkkaan, mitä ihmiset haluaisivat ostaa.