Muoviteknologiaa käsityönä tietokoneavusteisesti

Muoviteknologiaa käsityönä tietokoneavusteisesti

Kurssikuvaus:

Muoviteknologia luo mahdollisuuksia monipuoliseen tuottamistoimintaan. Vaikka suuri osa kaupallisten tuotteiden valmistamisesta pohjautuukin tietokoneavusteiseen tuotantoon, on käsityön rooli tuotannossa aina mukana. Kurssin aikana harjoitellaan tunnistamaan yleisimpiä muovilaatuja, liittämään niitä ja korjaamaan vaurioituneita muovikappaleita (liimaus, hitsaus). Omien tuotteiden valmistuksessa voidaan hyödyntää muovin lämpömuovaustapoja esim. kuvun puhallus, tyhjiömuovaus, suulakepuristus, levyn taivutus ja uppopäällystys). Käsityötaitoja kehitetään kappaleen ja muottien valmistuksessa sekä viimeistely ja kokoonpanovaiheiden kautta. Yhteisten käsityöopintojen aikana harjoiteltuja tietokoneavusteisen suunnittelun ja –työstön taitoja kehitetään edelleen.

Avatut sisällöt, menetelmiä ja laaja-alainen osaaminen Hyvän osaamisen kriteerit tavoitteiden näkökulmasta ja esimerkkejä arviointimenetelmistä

Suunnittelu ja ideointi (S1-S2, S6, S7)

- Oppilasta ohjataan asettamaan itselleen
lukuvuosittaiset tavoiteet ja arvioimaan niiden saavuttamista
työskentelyn aikana 
- Opintopolun suunnittelussa painotetaan oppilaan omia
mielenkiinnon kohteita. Opintopolkuun sisällytetään korjaamista
ja/tai materiaalien uusiokäyttöä arkituotteiden elämänkaari huomioiden. 
- Suunnittelussa sovelletaan käsityön yhteisissä opinnoissa
opittuja tietoja ja taitoja
- Ideoinnissa ja suunnittelussa käytetään tieto- ja viestintätekniikan
tarjoamia mahdollisuuksia
- Valitaan tarkoituksenmukaiset tekniikat ja materiaalit ja
yhdistellään niitä omissa töissä. Suunnittelun yhteydessä tehdään
tarvittavia materiaali- ja tekniikkakokeiluja. 
- Suunnitelmiin kirjataan valmistamista varten tarvittavat tiedot
- Käsityöprosessi dokumentoidaan esim. kuvin, sanoin tai videoin

Laaja-alainen osaaminen:
- Omalle työskentelylle asetetaan tavoitteet (L1)
- Suunnitelmissa käytetään mittayksiköitä ja
kansainvälisiä merkistöjä (L4)
- Tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään lähdemateriaalina
ja tiedonhaussa (L5)
- Kustannuslaskennan harjoittelu (L6)
- Vastuullinen toiminta materiaalivalinnoissa, kierrätys, korjaaminen (L7)
 
Oppilas suunnittelee työskentelyään, osaa tehdä valintoja
ja etsiä työhönsä omia ratkaisuja.(T1)

Oppilas osaa asettaa työskentelylleen
tavoitteita sekä työskentelee käsityöprosessin mukaisesti ja arvioi
realistisesti oppimistaan käsityöprosessin aikana.(T2)

Oppilas osaa valita tarkoituksenmukaisia materiaaleja sekä
tekniikoita ja työstömenetelmiä ja osaa käyttää niitä valmistaessaan s
uunnittelemiaan tuotteita/teoksia.(T3)

Oppilas käyttää käsityön keskeisiä käsitteitä ja osaa esittää ideansa
selkeästi sekä toteuttaa ne suunnitelmaan perusten ottaen huomioon
esteettisyyden ja toimivuuden. (T4)

Oppilas osaa käyttää itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa suunnittelussa
ja valmistamisessa sekä oman tai yhteisen käsityöprosessin d
okumentoinnissa tieto- ja viestintäteknologiaa. (T6)

Oppilas osaa perustella käsityön merkityksen kestävälle elämäntavalle ja
tehdä sen mukaisia valintoja työskentelyssään (T8)
 Valmistaminen (S3, S5, S6, S7)

- Ymmärretään tekniikoiden ja välineistön mahdollisuudet ja
rajoitukset työturvallisuusseikat huomioiden
- Valmistetaan laadukkaita ja toimivia tuotteita, joissa huomioidaan 
ekologisuus ja eettisyys. Toteutettavat tuotteet voivat olla myös
ryhmätöitä tai yhteisesti tehtäviä teoksia
- Paikallisiin yrityksiin ja yrittäjyyteen tutustutaan mahdollisuuksien
mukaan. Tutustuminen voidaan järjestää virtuaalisesti,
opintokäynneillä tai yritysvierailuilla.

Laaja-alainen osaaminen:
- Työskentely oppitunneilla on tutkivaa ja kokeilevaa (L1)
- Omaa työtä arvostetaan (L2) 
- Kulttuuriperinteen ja suomalaisen käsityön
arvostaminen (L2)
- Vastuun ottaminen omasta työskentelystä, työturvallisuus
huomioiden (L3)
- Arkea helpottavien työvälineiden kehittyvä käyttötaito (L3)
- Kulutustottumusten arviointi (L3)
- Huomion kiinnittäminen hukkamateriaalin hyötykäyttöön (L6)
Oppilas suunnittelee työskentelyään, osaa tehdä valintoja ja
etsiä työhönsä omia ratkaisuja.(T1)

Oppilas osaa asettaa työskentelylleen tavoitteita sekä työskentelee
käsityöprosessin mukaisesti ja arvioi realistisesti oppimistaan
käsityöprosessin aikana.(T2)

Oppilas osaa valita tarkoituksenmukaisia materiaaleja sekä
tekniikoita ja työstömenetelmiä ja osaa käyttää niitä valmistaessaan
suunnittelemiaan tuotteita/teoksia.(T3)

Oppilas käyttää käsityön keskeisiä käsitteitä ja osaa esittää ideansa
selkeästi sekä toteuttaa ne suunnitelmaan perusten ottaen huomioon
esteettisyyden ja toimivuuden.(T4)

Oppilas osaa arvioida työskentelyn vaaroja ja riskejä sekä toimia turvallisesti käsityöprosessissa. (T5)

 Arviointi ja Dokumentointi (S4) 

- Oppilas arvioi oman opintopolkunsa etenemistä ja
asettamiensa tavoitteiden saavuttamista· Kokonaiset käsityöprosessit dokumentoidaan hyödyntäen tieto-ja viestintäteknologiaa

Laaja-alainen osaaminen: 
- Itserviointi (L1)
- Onnistumisen kokemusten saavuttaminen (L2)
- Palautteen antaminen ryhmän jäsenille (L4)
- Käsityöprosessien ja tuotosten dokumentointi tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntäen (L5)
Oppilas osaa asettaa työskentelylleen tavoitteita sekä
työskentelee käsityöprosessin mukaisesti ja arvioi realistisesti
oppimistaan käsityöprosessin aikana.(T2)

Oppilas osaa käyttää itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa suunnittelussa ja valmistamisessa sekä oman tai yhteisen
käsityöprosessin dokumentoinnissa tieto- ja viestintäteknologiaa. (T6)

Oppilas osaa esimerkkien avulla kuvailla käsityön merkitystä arjessa, yhteiskunnassa ja työelämässä. (T7)
Oppilas osaa perustella käsityön merkityksen kestävälle elämäntavalle ja tehdä sen mukaisia valintoja työskentelyssään. (T8)

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä