Kemikaaliturvallisuus koulussa II -hanke päättyy
Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sai hankerahoituksen kemikaalivaraston hoitajien (vastuuhenkilöiden) kouluttamiseen. Koulutukset alkoivat syksyllä 2024 ja jatkuivat syksylle 2025. Koulutuksen olivat ilmaisia kaikille kiinnostuneille.
Kokokonaisuus koostui kolmesta erilaisesta koulutuksesta:
Koulutukset toteutettiin etänä. Kouluttajina toimivat Ari Myllyviita ja Jenna Salmijärvi, kuten aiemmissakin koulutuksissa.
Kokokonaisuus koostui kolmesta erilaisesta koulutuksesta:
- peruskoulutus, joka on erityisesti tarkoitettu vastuutehtävässä aloittaville, mutta sopii myös kertauksena - myös muutoksia on tullut muutaman vuoden aikana, joten tietojen päivitys on tietenkin paikallaan ja mahdollinen; perusaineistona toimii ORCheSSE-hankkeen verkkoaineisto.
- jatkokoulutus, joka keskittyy riskienarviointiin. Koulujen on, kuten muitenkin työpaikkoijen, tehtävä riskien arvioinnit, ja yksi tärkeä osa on kemikaaliturvallisuuteen liittyvien riskitekijäiden läpikäynti ja niiden dokumentointi. Kurssin aikana työstetään malliksi kokeellisiin töihin liittyviä riskien arviointeja.
- rehtoreille suunnattu webinaari, jossa pohditaan vastuukysymyksiä ja kemikaaliturvallisuuteen liittyviä järjestelyjä ja riskien arviointia.
Koulutukset toteutettiin etänä. Kouluttajina toimivat Ari Myllyviita ja Jenna Salmijärvi, kuten aiemmissakin koulutuksissa.