6.2 Mitä kaupungistuminen tarkoittaa?
Kaupungistuminen ei pelkästään tarkoita sitä, että kaupunkien väkiluku kasvaa ja kaupungit laajenevat. Kaupungistumiskehityksessä mm. asukkaiden elintavat ja elinkeinorakenne muuttuvat kaupunkimaisemmiksi.
Työpaikat teollisuudessa ja palveluelinkeinoissa lisääntyvät maatalouden kustannuksella. Yhä useampi kaupunkilainen työskentelee siis palvelualalla kunnan, valtion tai yksityisen sektorin palveluksessa.
Kaupunkilainen elämänrytmi näkyy muun muassa isojen miljoonakaupunkien teillä valtavina aamu- ja iltaruuhkina sekä maan alla täpötäysinä metrojunina. Maaseutuun verrattuna suurkaupunki elää vilkkaana vuorokauden ympäri.
Kaupungistumisen seurauksena myös maankäyttö muuttuu niin, että yhä pienempi osa kaupunkialueesta on maatalouden käytössä. Näitä entisiä viljelyalueita valtaavat teollisuus, asutus ja liikenne, jotka tarvitsevat lisää tilaa kaupungin kasvaessa.
Alla olevassa kuvassa on New Yorkin Manhattanin tiheään rakennettua eteläosaa. Taustalla näkyy satama-aluetta ja korkeita pilvenpiirtäjiä. Silta yhdistää Manhattanin ja Brooklynin toisiinsa.
New Yorkin Manhattanin tiheään rakennettua eteläosaa. Taustalla näkyy satama-aluetta ja korkeita pilvenpiirtäjiä. Silta yhdistää Manhattanin ja Brooklynin toisiinsa.