Kehitysmaissa kaupungistuminen eli urbanisoituminen alkoi huomattavasti myöhemmin kuin teollisuusmaissa. Kun kaupungistuminen teollisuusmaissa alkoi teollistumisen myötä jo 1700-luvun lopulla, niin kehittyvissä maissa eli kehitysmaissa urbanisoituminen lähti kunnolla vauhtiin vasta 1950-luvulla. Se on ollut myös huomattavasti nopeampaa kuin teollisuusmaissa.

Näin kaupungit ovat kehitysmaissa kasvaneet hallitsemattomasti ja paisuneet miljoonakaupungeiksi nopeaan tahtiin. Tämä on tuonut mukanaan ikäviä lieveilmiöitä, kuten slummiutumista, rikollisuutta, työttömyyttä, liikennekaaosta ja saasteongelmia.

​
Löydätkö videon keskelltä poliisin, joka koettaa ohjata liikennettä? Mumbai, Intia.

Maailman kaupunkiväestön ja maaseutuväestön kehitys 1950–2030.

Kaikille kaupunkiin muuttaville ihmisille ei aina löydy kunnollista asuntoa ja työtä. Usein nämä ihmiset ajautuvat asumaan köyhille slummialueille tuhansien muiden samaan ahdinkoon joutuneiden pariin. Näissä suurkaupunkien laitamille syntyneissä slummeissa eletään usein hyvin ahtaasti ilman kunnon viemäröintiä ja puhdasta vettä. Ihmiset asuvat nopeasti kyhätyissä peltihökkeleissä ilman sähköä ja kunnon jätehuoltoa. Tällaisissa olosuhteissa taudit leviävät nopeasti ja rikollisuus rehottaa.

Slummit (Brasiliassa favela, getto eli köyhien alue) ovat rakentuneet suunnittelemattomasti kaupungin laidoille. Intia.

Kehitysmaiden kaupunkeihin muuttaa ihmisiä maaseudulta, koska maatalouden piiristä ei löydy töitä kaikille. Lisäksi syntyvyys on suuri, mikä lisää painetta työnhakuun kaupungeista. Usein kuivuudesta kärsivillä alueilla sadot voivat jäädä vähäisiksi ja ihmisten täytyy siirtyä muualle ruuan etsintään. Joillakin alueella työntävinä tekijöinä ovat luonnonkatastrofit ja sodat.

Kaupungit myös vetävät puoleensa asukkaita ympäröivältä maaseudulta. Kaupungeissa työnsaanti- ja koulutusmahdollisuudet ovat paremmat ja palkat ovat suurempia kuin maaseudulla.

Ennuste maailman suurkaupungeista vuonna 2050.

​