5.5 Euroopan kolme muuttoaaltoa

Euroopassa on koettu kolme suurta muuttoaaltoa 1800- ja 1900-luvuilla. Yhdysvallat on ollut kaikkien näiden muuttoliikkeiden tärkein kohdemaa. Näitä muuttoaaltoja aiemmin eurooppalaisia on toki muuttanut jonkin verran muun muassa Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.

Ensimmäinen muuttoaalto alkoi 1800-luvun alkupuolella ja kesti noin 50 vuotta. Tällöin muuttoaalto alkoi Länsi-Euroopasta ja laajeni myöhemmin koskettamaan jopa Suomea.

Toisessa muuttoaallossa oli mukana myös Etelä- ja Itä-Euroopan valtioiden ja Venäjän asukkaita. Euroopasta sanotaan lähteneen 1900-luvun alkupuolella jopa 25 miljoonaa ihmistä.

Kolmas muuttoaalto oli jatkoa ennen ensimmäistä maailmansotaa alkaneelle toiselle muuttoaallolle. Kolmannen muuttoaallon aikaan Yhdysvallat päätti kiintiöt eri maiden muuttajille ja loi samalla esimerkiksi lukutaitovaatimuksen tulijoille. Kolmas muuttoaalto oli lyhyt, mutta silti sen aikanakin Euroopasta lähti kymmenen miljoonaa ihmistä Yhdysvaltoihin.

Kuva: Yhdysvalloissa on paljon eurooppalaisten jälkeläisiä. Tästä syystä muun muassa New Yorkin kaduilla näkyy esimerkiksi irlantilaisen perinteen vaalimista.


Muuttoliikkeitä vuosina 1500–1914. Euroopasta on muutettu erityisesti Amerikkaan.​


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä