Ulkoa löytämässäsi kivenmurikassa on suurella todennäköisyydellä esimerkiksi rautaa, alumiinia ja kaliumia. Pieniä määriä siinä voi olla vaikkapa kultaa ja uraania. Noiden metallien erotteleminen kivistä ei kuitenkaan yleensä ole kannattavaa, sillä määrät ovat liian pieniä.

Jos jonkin metallin pitoisuus kiviaineksessa on niin suuri, että sen erotteleminen ja jalostaminen metalliksi on taloudellisesti kannattavaa, kiveä voidaan kutsua malmiksi. Kannattava pitoisuus vaihtelee suuresti eri metalleilla. Esimerkiksi rautamalmissa on nykyisin oltava rautaa yli puolet malmikiven painosta, kun taas kullan kohdalla muutama gramma tonnissa kiveä voi riittää kannattavaan louhintaan.

Metallien valmistus mineraaleista vaatii paljon työtä, koneita ja energiaa. Kaivostoiminta erityisesti avolouhoksina pilaa ympäristöä laajoilta alueilta. Jatkokäsittelyssä malmimineraali murskataan, metallin osuutta rikastetaan, hapettunut metalli pelkistetään ja valmis metalli sulatetaan harkoiksi, tangoiksi tai levyiksi.

Tähän kaikkeen kuluu paljon energiaa, minkä vuoksi monien metallien tuotantoa ohjaa energian saatavuus ja hinta.

Metallien tuotanto on talouden kannalta erittäin keskeistä toimintaa. Käytämme kaikki valtavan määrän erilaisia metalleja. Raudasta valmistettu teräs on näistä runsain, ja sitä on kaikkialla ympäristössämme, kuten rakennuksissa, kulkuneuvoissa, kodinkoneissa ja ruokailuvälineissä.

Alumiiniakin käytämme keskimäärin 16 kg asukasta kohden, mm. elektroniikassa ja elintarvikepakkauksissa. Nikkeliä ja sinkkiä on esimerkiksi terässeoksissa ja kuparia sähköjohdoissa. Tietokoneissa ja puhelimissa on kymmeniä metallisia alkuaineita.

Litium on metalli, jota käytetään nykyään akuissa. Akullisten tietokoneiden, matkapuhelinten, ja sähköautojen myötä sen tarve kasvaa voimakkaasti.

​