Yhteenveto

Yhteenveto

Hiukkasfysiikka

  • Hiukkasfysiikan standardimallin mukaan maailmankaikkeus muodostuu alkeishiukkasista, joita ovat kvarkit, leptonit, vuorovaikutusten välittäjähiukkaset ja Higgsin hiukkanen.
  • Sekä kvarkkeja että leptoneita on kuusi kappaletta ja niillä on lisäksi antihiukkaset. Atomit koostuvat ylös- ja alas-kvarkeista sekä elektroneista (leptoni).
  • Sähkömagneettinen-, heikko- ja vahva vuorovaikutus ilmentyvät välittäjähiukkasten kautta.

Kosmologia

  • Nykytiedon mukaan maailmankaikkeus laajenee kiihtyvästi.
  • Maailmankaikkeuden kehitystä hallitsee gravitaatiovuorovaikutus. Yleinen suhteellisuusteoria selittää gravitaation siten, että massa kaareuttaa aika-avaruutta. Tämän vuoksi gravitaatio muuttaa myös valon kulkusuuntaan.
  • Kosmologisten havaintojen perusteella tiedetään, että maailmankaikkeudessa on huomattava määrä pimeää ainetta ja pimeää energiaa, joiden koostumus ja syntyperä ovat tuntemattomat.

Fysiikan nykytila ja tulevaisuus

  • Hiukkasfysiikan standardimalli ja yleinen suhteellisuusteoria ovat fysiikan perusteoriat, jotka selittävät tarkasti neljä tunnettua perusvuorovaikutusta.
  • 2010-luvulla on havaittu kokeellisesti Higgsin hiukkanen sekä gravitaatioaallot, mitkä ovat uusimpia todisteita standardimallin ja yleisen suhteellisuusteorian puolesta.
  • Edellä mainitut perusteoriat eivät kuitenkaan selitä kaikkia varhaiseen maailmankaikkeuteen sekä pimeään energiaan ja aineeseen liittyviä kysymyksiä.
  • Useita ehdotuksia on kehitetty laajentamaan ja yhdistämään hyväksyttyjä teorioita sekä ratkaisemaan avoimia kysymyksiä.