Nykyaikaisen luonnontieteen voidaan katsoa alkaneen Galileo Galilein edustamasta tieteellisestä vallankumouksesta 1600-luvulla. Antiikin tieteeseen nähden vallankumouksellista oli kokeellisten menetelmien korostaminen tiedon hankkimisessa. Galilein elinaikana taivaan- että maankappaleiden liike oli fysiikan tärkein tutkimuskohde. Ennen 1700-lukua Isaac Newton julkaisi mekaniikan lakinsa, jotka kuvasivat sekä taivaankappaleiden että maanpäällisten kappaleiden liikettä. 1700- ja 1800-luvuilla kehittyivät termodynamiikan ja sähkömagnetismin teoriat. Fysiikan esitykset aistein havaittavista luonnonilmiöistä olivat varsin kattavia 1900-luvulle tultaessa. Tuon aikaisten teorioiden kokonaisuutta kutsutaan nykyään klassiseksi fysiikaksi.

Jälkeenpäin on todettu 1900-luvun alun edustaneen suurta murrosta fysiikassa. Tällöin melko lyhyessä ajassa julkaistiin uudenlaisia teorioita liittyen aineen rakenteeseen, säteilyyn sekä ajan ja avaruuden rakenteeseen. Alkaneen modernin fysiikan peruspilareiksi kehittyivät kvanttimekaniikka ja suhteellisuusteoria. Nämä teoriat selittivät monia klassisen fysiikan ulottumattomissa olevia aineen ja säteilyn ominaisuuksia. Nykyään, vuosisata modernin fysiikan alun jälkeen, sen teknologiset sovellukset, kuten elektroniset laitteet, laserit, lääketieteen kuvantamismenetelmät, ydinvoima ja GPS-paikannusjärjestelmä ovat läsnä kaikkialla yhteiskunnassamme.

Kvanttifysiikkaa käsitelleeseen fysiikan Solvay-konferenssiin vuonna 1927 osallistui lukuisia historian tunnetuimpiin kuuluvia fyysikoita.

Alla olevassa aikajanassa voit tutustua 1900-luvun alun aineeseen ja säteilyyn liittyviin tieteellisiin löytöihin.
​ ​