Konneveden paikalliset opetussuunnitelmaratkaisut
Yleisellä tuella tarkoitetaan sitä oppilaan saamaa tukea, jota kaikilla oppilailla on oikeus saada heti tuen tarpeen ilmettyä kaikkina koulupäivinä. Yleinen tuki järjestetään niin, että kaikkien oppilaiden edellytykset ja tarpeet huomioidaan. Yleisen tuen järjestäminen koskee kaikkia opettajia.
Yleisen tuen tukimuotoja ovat esimerkiksi:
Yleisen tuen tukimuotoja ovat esimerkiksi:
- Eriyttäminen
- Opettajien yhteistyö
- Joustavat ryhmittelyt
- Tukiopetus
- Samanaikaisopetus
- Avustajan tuki
- Tuettu läksyjen teko (esim. läksykerho)
- Erityisopettajan konsultointi
- Osa-aikainen erityisopetus
- Opettaja huomioi opetusryhmän ja jokaisen oppilaan erilaiset lähtökohdat ja tarpeet opetuksessaan.
- Opettaja ohjaa ryhmää siten, että sen sisäinen vuorovaikutus edistää oppimista.
- Opettaja ohjaa oppilaita tunnistamaan omat voimavaransa, vahvuutensa ja haasteensa.
- Opettaja kiinnittää huomiota oppilaan oppimisen valmiuksiin ja mahdollisuuksiin ottaa vastuuta omasta opiskelustaan.
- Opettaja toimii siten, että oppilaiden itsetuntoa, opiskelumotivaatiota sekä oppimaan oppimisen taitoja vahvistetaan kaikissa opiskelutilanteissa ja oppiaineissa.
- Opettaja arvioi oppilaiden tuen tarvetta sekä tarjoaa tarvittavaa tukea.
