Konneveden paikalliset opetussuunnitelmaratkaisut
Kodin kanssa tehtävän yhteistyön tavoitteena on, että koulu tukee kotien kasvatustehtävää. Samalla edistetään lasten tai nuorten oppimisen edellytyksiä, turvallisuutta, hyvinvointia ja itsetunnon tervettä kehitystä. Koti on ensisijaisesti vastuussa lapsen tai nuoren kasvatuksesta ja oppivelvollisuuden suorittamisesta. Kodin ja koulun välisen yhteistyön tulee olla jatkuvaa, avointa ja toista osapuolta kunnioittavaa. Opettajien tulee olla aktiivisia ja aloitteellisia yhteistyön aloittajia, ylläpitäjiä ja kehittäjiä.
Opettaja on velvollinen antamaan huoltajille tietoa ainakin seuraavista asioista:
Poissaolojen seuranta
Alakouluilla luokanopettajat pitävät kirjaa oppilaiden poissaoloista ja ilmoittavat luvattomista poissaoloista viipymättä huoltajille puhelimitse tai muulla tilanteeseen soveltuvalla tavalla. Yläkoulussa poissaoloja seurataan sähköisellä Wilma -reissuvihkolla, johon vanhemmilla on omat henkilökohtaiset tunnukset. Kaikki opettajat merkkaavat oppilaiden poissaolot Wilmaan. Luokanohjaaja ottaa poissaoloista säännöllisesti koosteen ja ilmoittaa kotiin poissaoloista, jos niitä on paljon. Kolme kertaa lukuvuodessa lähetetään jokaisen oppilaan huoltajille kirjallinen tieto oppilaiden poissaoloista ja muista rikkeistä.
Yhteistyötavat
Konneveden eri kouluilla on erilaisia tapoja toteuttaa kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Seuraavaksi on lueteltu käytössä olevia yhteistyön tapoja eri tasoilla. Samat kodin ja koulun välisen yhteistyön muodot ovat käytössä myös kolmiportaisen tuen aikana.
Kouluyhteisön taso:
Luokan taso:
Yksittäistä oppilasta koskeva yhteistyö:
Jokainen koulu kirjaa käyttämänsä yhteistyön muodot lukuvuosisuunnitelmaansa.
Jatkuva, säännöllinen ja monipuolinen yhteistyö kodin ja koulun välillä on erittäin tärkeää oppilaan onnistuneen perusopetuksen toteutumisen kannalta. Siksi on tärkeää myös kertoa oppilaalle yhteistyön merkityksestä ja yhteistyön toteuttamisen tavoista. Oppilaat osallistuvat yhteistyöhön ikätasoisellaan tavalla. Oppilaan edistymisestä sekä työskentelystä ja käyttäytymisestä annetaan riittävän usein tietoa oppilaalle itselleen ja hänen huoltajalleen. Opettajat pyytävät lukuvuosittain huoltajilta palautetta ja ideoita yhteistyön toteuttamiseen liittyen.

- opetussuunnitelmasta
- opetuksen järjestämisestä
- arvioinnista
- oppilaan tuen tarpeista
- tuen saannin mahdollisuuksista
- huoltajan mahdollisuudesta osallistua kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen
- oppilaan luvattomista poissaoloista
- oppilashuollon toiminnasta
- kouluyhteisön toimintamalleista ja tiedottamiskäytänteistä erilaisissa ongelma-, onnettomuus- ja kriisitilanteissa
Poissaolojen seuranta
Alakouluilla luokanopettajat pitävät kirjaa oppilaiden poissaoloista ja ilmoittavat luvattomista poissaoloista viipymättä huoltajille puhelimitse tai muulla tilanteeseen soveltuvalla tavalla. Yläkoulussa poissaoloja seurataan sähköisellä Wilma -reissuvihkolla, johon vanhemmilla on omat henkilökohtaiset tunnukset. Kaikki opettajat merkkaavat oppilaiden poissaolot Wilmaan. Luokanohjaaja ottaa poissaoloista säännöllisesti koosteen ja ilmoittaa kotiin poissaoloista, jos niitä on paljon. Kolme kertaa lukuvuodessa lähetetään jokaisen oppilaan huoltajille kirjallinen tieto oppilaiden poissaoloista ja muista rikkeistä.
Yhteistyötavat
Konneveden eri kouluilla on erilaisia tapoja toteuttaa kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Seuraavaksi on lueteltu käytössä olevia yhteistyön tapoja eri tasoilla. Samat kodin ja koulun välisen yhteistyön muodot ovat käytössä myös kolmiportaisen tuen aikana.
Kouluyhteisön taso:
- Erilaiset koulutiedotteet
- Koko koulun yhteiset vanhempainillat
- Koulujen internet-sivut (tiedottaminen sivuilla, keskustelupalstat)
- Wilma - sähköinen reissuvihko kodin ja koulun yhteistyöhön
- Vanhempainyhdistys (Hytölän ja Istunmäen kouluilla)
- Yleiset kasvatusaiheiset luennot
- Juhlat ja muut yhteiset tapahtumat
- Retket, joissa vanhempia mukana
- Talkoot kylällä/koululla
- Iltakoulut/yökoulut
Luokan taso:
- Luokan omat vanhempainillat
- Tiedottaminen sähköpostilla
- Luokan omat internet-sivut (tiedottaminen sivuilla, keskustelupalstat)
- Wilma - sähköinen reissuvihko kodin ja koulun yhteistyöhön
- Vanhempien apu luokkaretkirahojen keräämisessä; myyjäiset, tarjoilu yms.
Yksittäistä oppilasta koskeva yhteistyö:
- Vanhempainvartit
- Yhteydenpito sähköpostilla
- Reissuvihkot
- Wilma -sähköinen reissuvihko kodin ja koulun yhteistyöhön
- Yhteydenpito puhelimitse tai tekstiviesteillä
- Yhteistyö oppilashuoltoryhmässä
- Oppilaan tuen järjestämiseen liittyvät palaverit, oppilaan henkilökohtaisten suunnitelmien päivitykset